Liikuntapolitiikka

Meidän Ministerit: Elinkeinoministeri Jyri Häkämies

”Me tarvitsemme urheilun suurtapahtumia! Viidensadan kilpailijan ja huoltojoukkojen reilun viikon vierailun laskettiin tuoneen Kotkan ja Haminan alueelle palvelujen käytön kautta 3-4 miljoonaa euroa”, sanoo elinkeinoministeri Jyri Häkämies.

Lue lisää

Timo Laitinen: Stadionin uudistaminen vaatii nopeaa rahoituspäätöstä

”Olympiastadion on peruskorjattava viipymättä vastaamaan nykyajan vaatimuksia”, sanoo SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen.

Lue lisää

Liikunta-alan yritystoiminnalla lupaavat kasvunäkymät

Liikunta-alan yritystoiminta on voimakkaassa kasvussa. Vuodesta 1995 toteutetun Kansallisen liikuntatutkimuksen aikana yritykset nousivat aikuisliikunnassa ensimmäistä kertaa markkinajohtajiksi ajanjaksolla 2009–2010. Yksityisten liikuntapalveluiden määrä on yli kolminkertaistunut 2000-luvulla.

Lue lisää

OK: Olympiastadionin perusparannus merkittävin rakennushanke huippu-urheilulle

Suomen Olympiakomitea on tehnyt opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä jälleen ajantasaisen listauksen suomalaisen huippu-urheilun kannalta merkittävistä rakennushankkeista, joita tulisi tukea veikkausvoittovaroin vuosina 2012–2015.

Lue lisää