Prosessi

Eila Ruuskanen-Himma

Hyvässä hallinnossa ei runnota asioita väkisin läpi, vaan käydään tarvittavat keskustelut, jolloin voidaan oikeasti jatkaa samalta viivalta eteenpäin.

Wikipediakin tietää kertoa, että “prosessi” tarkoittaa yleisesti edistymistä. Prosessi on sarja suoritettavia toimenpiteitä, jotka tuottavat määritellyn lopputuloksen. 

Aikamme vaatii ketteryyttä. Samalla on oltava viisautta mennä isoissa muutoksissa askel askeleelta eteenpäin: etenkin sellaisissa, jotka edellyttävät toimintatapojen aitoa muutosta meiltä kaikilta.

Esimerkiksi SLU:n sääntöuudistus kesti neljä vuotta - siinä hetkessä pitkä aika mutta historian näkökulmasta lyhyt. Uudistuksessa muutettiin ry:n tarkoituspykälää ja mm. luovuttiin mandaattipaikoista. Puhuttiin, oltiin välillä eri ja välillä yhtä mieltä. Kun oli päätösten aika, tehtiin päätöksiä. Muodostui vankka maaperä jatkaa eteenpäin.

Nyt yli sadan liikuntajärjestön yhteisö on pohtimassa yhteisen Visio2020:n mukaisia valintoja toimenpiteiksi: miten edetä lopputulokseen ”Olemme maailman liikkuvin urheilukansa”. 

SLU:n ja Opetus- ja kulttuuriministeriön Järjestöpäiville Naantaliin 20.-21. syyskuuta kokoontuu 200 urheiluvaikuttajaa. Ohjelmassa on hyvin tilaa keskusteluille. Ensimmäinen päivä on "Tulospäivä". Siinä tarkastellaan, kuinka lähellä olemme yhteistä visiota. Eteemme tuodaan meitä kaikkia haastavia yhteiskunnan muutoksia sekä tutkimustuloksia ja pohdintoja, jotka tarkastelevat liikuntaa ja urheilua läpi elämänkaaren. Samalla kuullaan valtion liikuntapoliittisten toimenpiteiden vaikutuksista. Mikä herkullinen paikka avoimin mielin rakentaa yhteistä matkaa kohti sitä, että “Olemme maailman liikkuvin urheilukansa”. 

Järjestöpäivät on osa tätä prosessia.

 
Teksti: Eila Ruuskanen-Himma, viestintäjohtaja, SLU, päätoimittaja, LUM

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Eila Ruuskanen-Himma, LUM 10/11, SLU.fi.


« Takaisin