Kavereilla on vaikutusta lasten fyysiseen aktiivisuuteen
Ystävät ja kaveripiiri vaikuttavat kouluikäisten lasten liikunnan aloittamiseen omalla esimerkillään ja sanallisella kannustuksella. Liikunnan ylläpitämistä ja jatkumista tukee eniten yhdessä liikkumisen tuoma ilo. Parhaan ystävän vaikutus omaehtoisen liikunnan määrään on erityisen vahva pojilla, todetaan UKK-instituutin terveysliikuntauutisissa.
UKK-instituutin tutkimusuutisssa todetaan, että monien liikuntainterventioiden on todettu vaikuttavan vähän tai parhaassa tapauksessa vain lyhytaikaisesti lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen. Liikuntaa edistettäessä tulisi tunnistaa sellaisia käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä, joihin vaikuttamalla voi odottaa tapahtuvan muutoksia. Tällaisia tekijöitä ovat ystävät ja kaveripiiri, joiden merkitystä lasten fyysisessä aktiivisuudessa on tutkittu suhteellisen vähän.
Tutkimukseen kuului kaksi osaa. Laadullinen tutkimus selvitti, millaisia käsityksiä alakouluikäisillä lapsilla oli ystäväpiireistä, liikunnan ja sosiaalisen aseman suhteesta omassa ikäryhmässä ja ystävien vaikutuksista liikunnan aloittamiseen ja ylläpitämiseen. Määrällisen tutkimuksen tavoitteena oli mitata tutkimukseen osallistuneiden koululaisten fyysisen aktiivisuuden määrän yhteyttä heidän parhaiden ystäviensä liikkumisen määrään..
Laadulliseen tutkimukseen osallistui 113 10-11-vuotiasta koululaista 11:stä ala-asteen koulusta Bristolissa (UK). Koulut valittiin matalan, keskitason ja korkean sosioekonomisen statuksen alueilta. Oppilaat muodostivat 17 fokusryhmää, jotka haastateltiin.
Kvantitatiivisen tutkimuksen aineisto kerättiin samojen alueiden 40 ala-asteen 6. vuoden oppilailta. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin akselerometrillä eli kiihtyvyysanturilla (ActiGraph) tutkimukseen osallistuvilta lapsilta ja heidän nimeämiltään parhailta ystäviltä. Liikeanturia pidettiin viisi peräkkäistä päivää. Tutkimukseen osallistui 986 oppilasta, joista liikemittaritiedot saatiin 472:lta oppilaalta ja hänen parhaalta ystävältään.
Parhaiden ystävien vaikutusta oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen arvioitiin myös kyselylomakkeella. Siinä tiedusteltiin parhaan ystävän kanssa liikkumisen useutta ja paikkaa sekä oppilaan ja ystävän urheiluseuraan tai joukkueeseen kuulumista ja molemminpuolista liikuntaan kannustamista.
Kolmenlaisia ystäväpiirejä
Kaveripiirillä ja ystävillä on vaikutusta 10-11-vuotiaiden fyysiseen aktiivisuuteen. Fokusryhmähaastatteluissa oppilaat tunnistivat kolmenlaisia ystäväpiirejä, joilla on erilaisia vaikuttamisen tapoja: koulukaverit, naapurin kaverit ja muut kaverit, jotka olivat ystäviä organisoidusta harrastustoiminnasta tai lasten vanhempien ystävien lapsia.
Oppilailla oli ystäviä monista eri ryhmistä ja he osallistuivat eri aktiviteetteihin eri kaverien kanssa. Kaveripiireissä arvostettiin fyysistä aktiivisuutta ja erityisesti pelitaitoja, ja pojilla nämä ominaisuudet liittyivät korkeaan sosiaaliseen asemaan ryhmässä. Tytöillä tämä yhteys oli monimutkaisempi: ryhmän sosiaaliset normit saattoivat olla myös liikunnalle vähemmän suotuisia.
Ystävät auttoivat liikunnan aloittamisessa vetämällä mukaan, toimimalla malleina ja kannustamalla. Liikunnan ylläpitoon vaikuttaa eniten ystävien kanssa vietetty yhteinen liikunta-aika ja kavereiden kanssa harrastetun liikkumisen hauskuus.
Liikeanturin tulokset osoittivat, että keskiraskaan tai sitä rasittavamman liikunnan määrä päivässä oli sitä suurempi, mitä aktiivisempi liikkuja tutkittavan lapsen paras ystävä oli. Parhaan ystävän liikunnallisuuden määrä vaikuttaa erityisesti poikien fyysisen aktiivisuuden määrään. Tytöillä aktiivisuuden lisäys edellytti suurta liikkumisen määrää ystävän kanssa.
Kyselyn perusteella oppilaan ja hänen parhaan ystävänsä aktiivisuuden yhteys oli voimakkain, kun liikkuminen tapahtui kotipiirissä ja sen lähiympäristössä. Koulu- tai joukkueliikunnassa parhaan ystävän vaikutusta ei havaittu. Vain pojilla parhaan ystävän suullisella liikuntaan kannustamisella oli yhteys omaan aktiivisuuteen.
Lasten ja nuorten omaehtoisen liikunnan lisäämiseksi tarvitaan toimenpiteitä, jotka perustuvat kavereiden kanssa liikkumiseen, ystävien kannustukseen ja liikunnallisiin malleihin. Vertaistuki auttaa erityisesti liikuntaan houkuttelemisessa, kun parhaat kaverit vetävät mukaan.
Erikoistutkija Olavi Parosen laatima terveysliikuntauutinen löytyy kokonaisuudessaan UKK-instituutin sivustolta: http://www.ukkinstituutti.fi/terveysliikuntauutiset/uutinen/89
Englantilaisen tutkimuksen taustalla ovat seuraavat tutkimuslaitokset:
Department of Exercise, Nutrition & Health Sciences, University of Bristol, UK and School of Psychology, University of Southampton, UK,
Centre for Exercise, Nutrition & Health, School for Policy Studies, University of Bristol, UK
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 10/11, SLU.fi.