Seuratuki: Kovan työn hinta

Arto Tilli.

Kymenlaakson suurin seura Vehkalahden Veikot palkkasi kaksi vuotta sitten seuratuella toiminnanjohtajan, joka vireytti seuran toimintaa. Seuran palkkaustavoitteet osoittautuivat kuitenkin liian ruusuisiksi.

Itseään kolmannen polven veikkolaiseksi nimittävä Vehkalahden Veikkojen toiminnanjohtaja Arto Tilli nousi toiminnanjohtajan tehtäviin seuran johtokunnasta. Seuran arki oli tuttua, mutta toiminnanjohtajan tehtävistä seuralla oli liian naiivi kuva.
 
"Kuvittelimme ennen palkkaustani, että toiminnanjohtaja hankkii itse oman palkkansa ja sen ohessa tekee muitakin töitä. Yhtälö osoittautui kuitenkin mahdottomaksi", Tilli muistelee.
 
Tilli on toiminnanjohtajan tehtävissä kahden vuoden virkavapaalla vakityöstään. Hän anoi lisää virkavapaata, mutta ei saanut. "Jouduin irtisanomaan itseni toiminnanjohtajan tehtävistä, sillä on epävarmaa, kuinka kauan työsuhde jatkuisi. Perheen isänä en uskaltanut ottaa riskiä epävarmasta työpaikasta. Jatkan Vehkalahden Veikkojen johtokunnassa entiseen tapaan, jos minut sinne valitaan."
 
Yli 2000 jäseniselle seuralle Tilli oli ensimmäinen palkattu toiminnanjohtaja vuosikymmeniin.
Tänä vuonna seurassa tapahtui erityisen paljon. Vehkalahden Veikot toimi Jukolan viestin vastuujärjestäjänä ja tänä vuonna juhlitaan seuran 100-vuotisjuhlia, sekä kasattiin 500-sivuinen historiikki.
 
"Jukolassa meidän täytyi rakentaa kisat 40 000 henkilölle niin sanotusti "keskelle ei mitään." Seuran 100-vuotisjuhlat tarvitsevat organisointia ja järjestämistä. Pelkästään jo kunniamerkkejä anottiin ja saatiin noin 200 seura-aktiiville", Tilli muistelee seuran kovaa työpanosta.
Tillin työpäivät venyivät Jukola-tapahtuman aikaan.
 
"Ennen palkkaustani kuvittelimme, että pystyisin hoitamaan seuran arkea normaalisti suunnistustapahtuman järjestelyiden aikaan. Käytännössä pyöritin seuran arkea ja annoin Jukolan liittyvän työpanokseni suurelta osin talkoilla, sillä olin sitoutunut suunnistustapahtuman vapaaehtoiseksi jo ennen palkkaustani", Tilli kertoo.
 
Tilli sanoo, että hän sai paljon voimaa ja esimerkkiä vapaaehtoisten ja erityisesti seuran sihteerin ja puheenjohtajan työpanoksista. "Aktiiviset talkoolaiset ovat tärkeä voimavara."
 

Ensi vuosi haasteellinen

Vehkalahden Veikoilla oli toiminnanjohtajan palkkaamisen myötä tavoitteina saada toimintaa vireämmäksi ja jäsenmäärä kasvuun. "Jäsenmäärämme on kasvanut Jukolan myötä ja toimintamme saanut uutta potkua. Toiminnanjohtajan tehtävän jatkuvuuden varmistaminen ei kuitenkaan ole onnistunut", toiminnanjohtaja Arto Tilli toteaa.
 
Koska Arto Tilli on jäämässä pois toiminnanjohtajan tehtävistä, hän näkee seuran ensi vuoden haasteellisena. "Ensi vuonna meidän pitäisi pärjätä ilman päätoimista. Ongelmana on se, miten saamme jaettua ja hyödynnettyä viimeisen kahden vuoden aikana tekemäni työt."
 
Tilli pitää seuran haasteina myös vapaaehtoisten sitouttamista ja kunnassa tapahtuvia muutoksia. "Toiminnan pullonkaulana on hyvien vetäjien riittäminen. On aina sääli, kun aktiivinen vetäjä jää pois toiminnasta. Kuntaliitosten myötä, Vehkalahden liityttyä Haminan kaupunkiin, urheiluseuratoiminnan tuet ovat vähentyneet merkittävästi. Viimeaikaiset koulujen lakkautuksetkin ovat vaikuttaneet tappiollisesti toimintaamme."
 
Tilli pitää työnsä onnistumisina ammattimaisuuden tuontia seuraan sekä yhdessä järjestetyn Jukolan viestin menestystä. "Uskon, että sain työni aikana kevennettyä seura-aktiivien työtä. Esimerkiksi lajijaostoissa pystyttiin keskittymään enemmän nuorten ohjaamiseen."
 
Tilli panosti työssään nykyaikaisen tiedonvälityksen parantamiseen. Tiedotus sai lisäpotkua muun muassa paremmista nettisivuista ja Facebookista. Seuran perinteinen Veikkonen-lehti koki nykyaikaisen muodonmuutoksen ja seuran vapaaehtoisten asut yhtenäistettiin.
 

"Teemme sitä mitä parhaiten osaamme"

Arto Tilli näkee toiminnanjohtajan työn olleen haasteellinen. "Ehkä, jos Jukolaa ei olisi järjestetty, tilanne päätoimisen jatkon kannalta voisi olla toinen. Jukola vei niin paljon aikaa", Tilli summaa.
 
Hän näkee seuratuen hyvänä asiana, vaikka arvosteleekin sitä. "Tuntuu, ettei seuratuki ole pitkäaikainen malli. Tuki loppuu liian nopeasti."
 
Tilli suosittelee muille seuroille kuitenkin päätoimisen palkkausta, mikäli seuran taloustilanne on kunnossa. "Toisaalta pienenä riskinä on se, että kun päätoiminen palkataan, vapaaehtoiset vähenevät", talkootyön nimeen vannova Tilli povaa.
 
Vaikka Vehkalahden Veikoilla ei ole enää syksyn jälkeen päätoimista työntekijää, Tilli näkee silti seuran tulevaisuuden valoisana. "Olemme olleet koko historiamme ajan Kymenlaakson suurin seura ja uskon, että olemme sitä tulevaisuudessakin. Meidän tehtävämme on tarjota liikuntaa niin kilpaurheilijoille kuin vähän liikkuvillekin. Vaikka meillä ei ole fanituskulttuuria ja pääsarjatason joukkueita, ei lajitarjontaamme kannalta lisätä. Teemme sitä mitä parhaiten osaamme."
 
 
Teksti Vilja Pylsy, kuvat Vehkalahden Veikot.
 
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Vilja Pylsy, LUM 10/11, SLU.fi.
 

 


« Takaisin