Matkalla jossain Suomessa
![]() |
YLE Teemalla perjantaisin 12.11. alkaen klo 19.00, uusintana lauantaisin klo 20.00
15 eri-ikäistä ja -kokoista kaupunkilaista kutsuttiin jättämään mukavuuksilla varustetut kotinsa, työkiireensä ja työpaikkojensa tuottavuusohjelmat, perheensä, lempibaarinsa, espressokeittimensä ja normiarkensa viettääkseen hikisen viikon kulkuvälineinään kolmivaihteiset polkupyörät, puiset järvisoutuveneet, vaelluskengät sekä omat lihakset.
Nämä 15 toisilleen entuudestaan tuntematonta ihmistä jaettiin kolmeen ryhmään, joista pyöräilijät polkaisivat liikkeelle Lahdesta, soutajat laskivat airot veteen Kerimäellä ja kävelijät aloittivat mutkaisen taipaleensa Kolilta.
Joillain matkoilla kilpaillaan, mutta tällä ei. Matkan tarkoitus oli pistää ryhmien jäsenet kohtaamaan hitaasti liikkumalla valtaväylien ulkopuolisen Suomen, suomalaisen luontosuhteen sekä kunkin oman henkilökohtaisen liikuntasuhteen.
Päivämatkat olivat vaativia mutta eivät mahdottomia, sillä tarkoitus ei ollut koetella matkalaisten fyysisiä äärirajoja. Reitit laadittiin sellaisiksi, että kuka tahansa niin sanottu tavallinen ihminen voisi kerätä kaveriporukan ja tehdä saman. Tässä ohjelmassa ei myöskään syödä matoja tai etsitä heikointa lenkkiä heimosta karkotettavaksi.
Kuusiosainen sarja seuraa päivästä päivään, aamusta iltaan kunkin ryhmän matkaa lähtöpisteestä samaan määränpäähän, samana päivänä, samalla kellonlyömällä. Perillä matkalaiset vertailevat valitsemiaan sanoja, joita he ovat keränneet matkan varrelta kuvaamaan kohtaamaansa Suomea.
Onko hitaasti vaeltavan Suomi siis esimerkiksi hermeettinen karjalanpiirakkapyörre vai jotain ihan muuta?
YLE Kulttuurin tuottama sarja on osa YLEn ja SLU:n yhteistyöhanketta. Tavoitteena on innostaa liikkeelle ja edistää yhteisöllisyyttä.
Lisätietoja:
Jouko Salokorpi, tuottaja, YLE, puh. 0400 468 16, jouko.salokorpi@yle.fi
Viivi Berghem, tiedottaja, YLE, puh. 0400 601 295, viivi.berghem@yle.fi
Eila Ruuskanen-Himma, viestintäjohtaja, SLU, puh. 0400 770 949, eila.ruuskanen-himma@slu.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 13/10, SLU.fi
