Pääkirjoitus

Viestin seuraava osuus

SLU on ensi vuonna täysi-ikäinen eli täyttää 18 vuotta. Syyskokouksessa käsiteltävä ja toivottavasti hyväksyttävä pitkään valmisteltu uusi strategia on kuin kartta seuraavalle suunnistusosuudelle, jota ei enää viekään juniori vaan on siirrytty aikuisten sarjaan.

Lue lisää

Meidän Mepit: Sirpa Pietikäinen

”Liikunta on aivan liian alinähty ja -arvostettu tasa-arvoisuuden ja mahdollistamisen väline. Se on kaiken lisäksi edullinen”, sanoo eurokansanedustaja Sirpa Pietikäinen.

Lue lisää

Kohti taidokkaampaa oppimista

Taidoliiton uusimman koulutuksen, Taidovalmennus ja valmentautuminen, pilotti järjestettiin keväällä 2010. Koulutuksen keskeisinä oppisisältöinä olivat fyysisten ominaisuuksien kehittäminen ja terveyden edistäminen. Koulutussuunnittelun tavoitteena oli tehostaa oppimislähtöisyyttä. Taidoliiton koulutus suunniteltiin Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen perusteiden pohjalta.

Lue lisää

Nykyaikainen seura uskaltaa uudistua

Seurassa toimitaan usein samoin "kun on aina toimittu". Nokian Pyryn toiminnanjohtaja Kalle Honkonen näkee suurimpana haasteena seuran yhtenäistämisen ja vanhojen mallien kyseenalaistamisen.

EU:n urheilun oikeusperustan vaikutukset vesittymässä

Urheilun Lissabonin sopimuksella 1.12.2009 saavuttama oikeusperusta on muodostunut pettymykseksi eurooppalaiselle urheiluliik-keelle. Urheilun EU-rahoitusohjelman tulevaisuus on vaakalaudalla ja Euroopan komissio valmistelema tiedonanto Lissabonin sopimuksesta ja urheilusta supistettu minimiin unionin taloudellisen epävarmuuden vuoksi.