Pääkirjoitus

Merkittävä vuosi

Vuosi 2010 on ollut suomalaisessa urheilumaailmassa hyvin merkittävä ajanjakso. Tehtyjen päätösten ja linjausten pohjalta on oikeus uskoa, että visio ”olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020” toteutuu.

Lue lisää

Meidän Mepit: Satu Hassi

”Ilman rauhaa ei ole kestävää kehitystä ja urheilu onkin erinomainen tapa ilmaista ja purkaa kansallistunteita rauhanomaisella tavalla. Samaan aikaan isot urheilutapahtumat on mahdollista toteuttaa ympäristöä mahdollisimman hyvin huomioon ottaen”, sanoo eurokansanedustaja Satu Hassi.

Lue lisää

Seuratuella aikuiset liikkeelle

Seuratuella palkattu hyvinvointiliikunnan koordinaattori mahdollisti Oulun Pyrinnölle aikuisliikunnan vahvistamisen. Kilpaurheiluseura saa vastapainoa liikuntaa harrastavista aikuisista.

Lue lisää

Tuuha kypsyi myöhään mestariksi

Huhtikuussa Euroopan mestaruuden telinevoimistelun hypyssä voittanut Tomi Tuuha on kulkenut poikkeuksellisen polun maailman huipulle. Helsinkiläinen ei suinkaan kuulunut ikäluokkansa lahjakkaimpiin, sillä nuorempana kisasijoitukset huitelivat 20 huonommalla puolella. Mutta pitkäjänteisellä työllä ja kovalla harjoittelulla hän on noussut maailman kärkeen. Tuuha on tänä vuonna valittu jo vuoden helsinkiläisurheilijaksi, Suomen urheilugaalassa hän on ehdolla vuoden läpimurto -kategoriassa ja todennäköisesti hänen nimensä on korkealla myös urheilutoimittajien valitessa vuoden urheilijaa.

Lue lisää

VOK-hanke uudisti suomalaisen valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Päävalmentajat näkyvät otsikoissa, mutta tulevat huippu-urheilijat kasvavat oman toimen ohella valmentavien seuravalmentajien ohjauksessa. Näiden valmentajien osaaminen on avainasemassa siinä, miten suomalaiset tulevaisuudessa menestyvät kilpakentillä. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kehittämishanke 2005–2010 (VOK) on uudistanut merkittävästi suomalaista valmentaja- ja ohjaajakoulutusta. Hankkeessa on ollut mukana yli 60 lajiliittoa.

SLU.n strategia selkeyttää urheilun työnjakoa

SLU vastaa liikunnan ja urheilun kokonaisuuden johtamisesta, linjasi järjestön syyskokous Lahdessa 20. marraskuuta. Kokous hyväksyi SLU:n strategiakartan 2020. SLU ottaa aikaisempaa selvemmin vastuuta liikuntajärjestöjen yhteisestä johtamisesta, vaikuttamistyöstä ja palveluiden kehittämisestä.