Koululiikuntafoorumi: Ope ei paljoo liikuta

 
 

Kuviossa 1 on nähtävissä tutkimustuloksia kymmenen merkityksellisimmän oppilaiden liikuntakiinnostukseen vaikuttaneen henkilön tai tahon osalta. Mikä tärkeintä, jokainen listattu vaikuttaja oli keskimäärin lisännyt vastaajien kiinnostusta liikuntaa ja urheilua kohtaan. Liikuntaa ja urheilua selvästikin arvostetaan laajalti suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen hyödyllisyydestä lapsille ja nuorille tunnutaan olevan yhtä mieltä.

                 

Yhdeksäsluokkalaisten oman näkemyksen mukaan kaverit ovat heidän vahvin liikuntakiinnostusta lisäävä tahonsa, kun viidesluokkalaisten joukossa tärkeimmäksi vaikuttajaksi nousee samaa sukupuolta oleva vanhempi. Tällainen vertaisten merkityksen lisääntyminen ja auktoriteettien merkityksen väheneminen siirryttäessä lapsuudesta nuoruuteen on toki tunnettu liikuntasosialisaationkin osalta jo pitkään (esim. McPherson ym. 1989).

                 

Vallitseva käytäntö ei sen sijaan viittaa siihen, että ohjaajan tai valmentajan vaikuttavuus lasten ja nuorten liikuntakiinnostukseen tunnettaisiin tai tunnustettaisiin eri vaikuttajatahoista peräti toiseksi suurimmaksi. Tähän nähden nimittäin aivan liian moni lapsi ja nuori liikkuu vähän koulutetun ja alipalkatun ohjaajan tai valmentajan johdolla.

                 

Yliopistotason opettajankoulutuksesta huolimatta oppilaat kokevat opettajien lisäävän kiinnostustaan liikuntaa ja urheilua kohtaan huomattavasti vaatimattomammassa määrin kuin esimerkiksi ohjaaja tai valmentaja. Opettajien sijoitus 14 vaikutustahon ranking-listalla painuu puolivälin tienoille. Lisäksi tarkasteltaessa oppilaiden vastauksia siitä näkökulmasta, mitkä henkilöt tai tahot he mainitsivat useimmin liikuntakiinnostustaan vähentäneiksi, saivat opettajat kyseenalaisen kunnian sijoittua yhdeksäsluokkalaisten näkemyksissä kärkeen ja viidesluokkalaisten näkemyksissä kolmannelle sijalle. Kahdeksan prosenttia vastanneista yhdeksäsluokkalaisista ja neljä prosenttia viidesluokkalaisista koki opettajan vähentäneen heidän kiinnostustaan liikuntaa ja urheilua kohtaan. Vaikka prosentuaaliset osuudet eivät nousseet kovin korkeiksi, yksikin vastaaja on opettajankouluttajan mielestä liikaa!

 

Mikä opettajien toiminnassa voi sitten aiheuttaa oppilaiden liikuntakiinnostuksen vähenemistä? Valitettavasti oma tutkimukseni ei keskittynyt tämän kysymyksen tarkasteluun, mutta aiemmista kotimaisista tutkimustuloksista (esim. Jaakkola 2002; Lehmuskallio 2007; Soini 2006) voidaan löytää muun muassa seuraavia mahdollisia suuntaviivoja. Opettajat eivät ehkä riittävästi ota huomioon oppilaiden näkemyksiä ja mielipiteitä liikunnanopetuksessaan. Oppilaiden menestyminen ja onnistuminen koulun liikunnassa kenties määritellään ja mitataan liian harvoin henkilökohtaisena ponnisteluna, yrittämisenä, kehityksenä ja oppimisena. Opettajat eivät välttämättä painota liikuntatuntien toiminnoissa tarpeeksi yhteistoimintaa sosiaalisen yhteenkuuluvuudentunteen syntymiseksi. Koulun liikunta ei riittävän usein vastaa oppilaiden liikkumiseensa kohdistamiin merkitystoiveisiin ja -odotuksiin, kuten hyvän olon ja mielen saavuttamiseen, tutuimmista rutiineista poikkeaviin kokemuksiin ja elämyksiin sekä fyysisyyteen. Mietin myös, voisivatkohan oppilaat mieltää opettajien määräämät läksyt ja kokeetkin yhdeksi syyksi ehkäisemässä liikuntakiinnostuksen syntyä ja ylläpitoa?

 

Moni opettaja tavoittaa oppilaansa lukuvuoden lähes jokaisena arkipäivänä. Huima potentiaali liikuntakiinnostuksen lisäämiseen tuntuisi siis olevan olemassa, mutta oppilaiden näkemys on, ”ettei opet paljoo meitä liikuta”. Vaikka tutkimustuloksia saattaakin sävyttää oppilaiden ”auktoriteettikapina”, kertovat ne lasten ja nuorten kokemusmaailmasta, heidän todellisuudestaan. Liikuntakasvattajien onkin kohderyhmää kuunnellen huolellisesti harkittava, mikäli liikunta-oppiaine lopulta saa perusopetuksen tuntijakouudistuksessa kaavailtuja lisäresursseja, mitä resurssilla tehdään, miten ja miksi. Parhaimmillaan koulun liikunta kykenee moninkertaistamaan hyötynsä yksilö- ja yhteiskuntatasolla – pahimmillaan se näyttää vähentävän lasten ja nuorten kiinnostusta liikuntaa ja urheilua kohtaan.