Ympäristöpalkinnon haku auki 12.12.2010 asti
![]() |
Ehdotuksia SLU:n ympäristöpalkinnon saajaksi voi tehdä 10.12. mennessä verkkosivuilla.
Ympäristöasioiden huomioiminen on arkipäiväisiä tekoja ja valintoja. SLU:n tavoitteena on, että ympäristön huomioimisesta tulisi osa normaalia toimintaa kaikessa liikunnassa ja urheilussa. Tavoitteen saavuttamiseksi luodaan myös kannustimia. Ekomerkki-tunnustusta on jaettu vuodesta 2006 lähtien ympäristöasioihin sitoutuneille seuroille joukkueille ja tapahtumille. Ympäristöpalkinto jaetaan neljättä kertaa.
Ympäristöpalkinnon haku on avoin kaikille liikunnan ja urheilun ympäristöystävällisille toimijoille. Palkintoehdokkaina ovat automaattisesti kaikki vuoden sisällä Ekomerkin saaneet sekä aikaisemmin saadun merkin uusineet toimijat.
Palkitsemisehdotuksia voi tehdä yhteisön nimissä tai yksityishenkilönä. Palkinnon saajaksi voi ehdottaa ympäristöasioissa aktiivista seuraa, joukkuetta tai tapahtumaa. Palkintoa ei myönnetä henkilölle.
Palkitsemisehdotuksen voit tehdä 10.12. mennessä täällä.
Ympäristöpalkinto jaetaan tunnustuksena hyvin toteutetusta ja monipuolisesta ympäristötyöstä liikunnassa ja urheilussa. Palkintoraatina toimii SLU:n ympäristövaliokunta. SLU:n ympäristöpalkinto on arvoltaan 1000 euroa.
Lisätietoa:
www.slu.fi/ymparistopalkinto2010
Karoliina Luoto, karoliina.luoto@slu.fi, 040 587 6650.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/10, SLU.fi
