Yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien arvonlisäverokohtelu ei muutu
![]() |
Arvonlisäverolaki muuttuu ensi vuoden alusta siten, että vähintään kuukauden ajaksi tilattuihin sanoma- ja aikakauslehtiin sovellettava verokanta korotetaan nollasta 9 prosenttiin. Yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien nykyinen verokohtelu säilyy kuitenkin ennallaan. Myös lehtien tekniseen valmistukseen liittyvä painotyö voidaan edelleen myydä verottomasti yleishyödylliselle yhteisölle.
Lain valmisteluvaiheessa yhteisöjen edustajat ehdottivat jäsenten yhdenvertaisuuteen vedoten, että verottomuus laajennettaisiin koskemaan kaikkia jäsenlehtiä riippumatta siitä, miten lehti on toimitettu. Jäsenlehtiä koskeva rajaus on tehty kuitenkin jo Suomen liittymissopimuksessa. Jäsenlehtien veroetu koskee vain lehden teknistä valmistusta ja kirjapainon veloittamia jakelukustannuksia, ei sen sijaan edelleenkään toimitustyötä.
Yleishyödyllinen yhteisö voi ostaa jäsenlehden painoksen arvonlisäverottomaan hintaan. Kirjapaino voi laskuttaa yhdistystä jäsenlehden tekemisestä lisäämättä laskuun arvonlisäveroa. Verokanta on nolla ja kirjapainolla on näin omiin tuotantopanoksiinsa kuuluvien arvonlisäverojen vähennysoikeus muista myyntien arvonlisäveroista.
Arvonlisäverottomuus koskee painotyön yhteydessä myös kirjapainolta suoraan ostettavia palveluja kuten taitto- ja ladontapalveluja, sivunvalmistuspalveluja, graafisia suunnittelupalveluja ja värierottelupalveluja. Postituspalvelut ovat yhdistykselle arvonlisäverottomia, kun kirjapaino ostaa palvelun ja laskuttaa siitä yhdistystä. Jos yhdistys itse ostaa postituspalvelun, laskuun sisältyy arvonlisävero.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/11, SLU.fi.
