Pääkirjoitus
Naiset housuissa
Naisten urheilun yleistymisessä yksi pitkä linja on ollut housujen käyttöönotto. Asia on urheilua laajempi.
Lue lisää
Naisten urheilun yleistymisessä yksi pitkä linja on ollut housujen käyttöönotto. Asia on urheilua laajempi.
Lue lisää
”Terveyden ja hyvinvoinnin lisäksi urheilun avulla voidaan lisätä yhteisöllisyyttä sekä reilujen pelisääntöjen tuntemusta. Oma poikani sanoo, että parhaita koulupäiviä ovat maanantait, koska silloin on pitkä välitunti mutta muutenkin välitunneilla ja koulun jälkeen pelaaminen on hänelle kovin tärkeää”, sanoo hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen.
Lue lisää
Voimisteluseura Helsingin toiminnanjohtaja Kirsi Huotarin mukaan seuran perusasioiden tulee olla kunnossa ennen kuin sen kannattaa alkaa laajentaa toimintaansa. Viime syksynä seuratuella palkattu Huotari pitää suurimpana onnistumisenaan juuri malttia edetä seuratoiminnan kehittämisessä oikeassa järjestyksessä.
Lue lisääLiikuntajärjestöt ovat päättäneet viidestä yhteisestä valinnasta, joilla toteutetaan Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 –visiota. Valinnat on tärkeä käsitellä jäsenjärjestöjen omissa hallituksissa.
SLU:n, Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton hallitusten historiallinen kohtaaminen 25.2.2012 pohjustaa yhteistyön tiivistämistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö myönsi paikallisen seuratoiminnan kehittämiseen miljoonan euron lisätuen. Lisätuella halutaan kehittää vähävaraisten urheiluharrastusmahdollisuuksia sekä luoda uusia ja pysyviä yhteistyömalleja urheiluseurojen, lajien ja urheiluakatemioiden välille.
Nuoriin urheilijoihin kohdistunut monitieteinen tutkimushanke käynnistyi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa vuonna 2010. Hankkeen ensimmäisen vaiheen tavoitteena oli kyselytutkimuksena selvittää seitsemän eri lajin nuorten urheilijoiden kehityspolkuja ja harjoittelua.