Heikki Halila: Urheilugaala 2012 - Juhlalounaalta Hartwall-areenaan

Kuvat: Suomen Urheilugaala 2012 / Ralp Larmann

Tammikuun 16. päivänä 2012 allekirjoittaneella oli todellinen juhlapäivä. Päivällä oli Matti Klinge –juhlalounas ja illalla Urheilugaala. Olin ainoa henkilö, joka osallistui kumpaankin tilaisuuteen. Professori Matti Klingeä pidetään Suomen sivistyneimpänä henkilönä, joka ei tunnetusti ole kiinnostunut potkupallosta, niin kuin hän sanoo, eikä mistään muustakaan urheilusta. Juhlalounas pidettiin hänen kunniakseen siksi, että hän on siirtynyt pois Valtiokalenterin toimituskunnan puheenjohtajan paikalta, jossa tehtävässä häntä seuraan. Ulkopuolinen voisi ajatella, ettei tuossa tilaisuudessa ainakaan urheilusta voitu puhua mitään, eikä tunnelma voinut tulla muutenkaan viritetyksi illan gaalaa varten. Näin ei kuitenkaan ollut asian laita.

Juhlalounaalla Matti Klinge totesi sen, että aamun sanomalehdestä jää hänelle kovin vähän luettavaa, kun sivut täyttyvät mainoksista, ilmoituksista ja urheilusta. Näin sanoessaan hän tarttui minua hyväntahtoisesti olkapäästä. En halunnut väittää tuossa tilaisuudessa vastaan, koska en ollut tästä kokonaan toista mieltä. Toki urheilua on maanantain lehdessä varsin paljon, ja uutisia on myös sellaisista lajeista, jotka kiinnostanevat vain harvoja. Mitalin kääntöpuoli on kuitenkin se, että urheilun seuraaminen parantaa hyvin monien mielialaa ja tuo mukaan positiivista yhteishenkeä, kun urheilua voi seurata yhdessä muiden kanssa. Tämä koskee niin nuoria, joille urheilua tärkeämmät asiat eivät ole vielä avautuneet, ja varsin monia vanhuksia, joille urheilu tuo virkistävää ja elämässä kiinni pitävää ajankulua paremmin kuin melkein mikä tahansa muu asia. Tällainen yhteishenki syntyi myös Urheilugaalassa.

Kun yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson tiedusteli minulta lounaan päätteeksi, pääsenkö mukaan erääseen myöhemmin samana päivänä olevaan yliopistollisen tapahtumaan, vastasin kieltävästi ja kerroin osallistuvani vaimoni kanssa Urheilugaalaan. Rehtori oli heti tilanteen tasalla ja uskoi illasta tulevan kiinnostava ja viihdyttävä. Tästä kerroin olevani samaa mieltä. Illan tunnelmaan viritti myös kaksi Matti Klingen kommenttia. Hän kertoi professorina neuvoneensa nuoria opiskelijoitaan paneutumaan ahkerasti opintoihinsa mutta sanoneensa näille ihmisenä, että te elätte vain kerran nuoruuttanne. Tämä viesti koskee myös urheilua ja urheilijoita ja siten myös urheilugaalan sanomaa. Toinen lausuma koski ravintolamiljöötä. Matti Klingen mielestä hyvään ravintolasaliin kuuluu sitä, mitä kabinetissa ei ole tarjolla: avaruutta ja kauniita daameja. Kumpaakin oli luvassa muutaman tunnin kuluttua Hartwall-areenassa.

Sisääntulo kuin Oscar-gaalassa

Olimme toista kertaa mukana Urheilugaalassa. Tunnelma oli entisestään tiivistynyt ja järjestelyt yhä ammattitaitoisemmat. Eri osiot loksahtivat hyvin kohdalleen niin parnassolla kuin yleisön joukossa tehdyissä juonnoissa ja haastatteluissa. Illan pääjuontaja Inka Henelius osasi hyvin ammattinsa ja kykeni loihtimaan alusta alkaen iloisen tunnelman. Tapio Suomisen täsmällisen sanomisen taitoa sain ihailla aivan vierestä, kun hän esiintyi yleisön keskeltä. Palkintojen jakajat osasivat tehtävänsä, vaikka kutsu estradille saattoi tulla vasta tilaisuuden aikana, niin kuin kävi kollegalleni Kari-Pekka Tiitiselle, joka on tehnyt arvokasta työtä ADT:n hallituksen puheenjohtajana. Ryhdikkäästi Kari-Pekka lavalla joka tapauksessa toimi.

Varsin moni sanoi illan aikana, että tällaista tapahtumaa on tarvittu: koolla on eri-ikäisiä urheiluihmisiä monista lajeista ja maan eri osista. Mukaan pääsevät myös seuralaiset aistimaan sitä tunnelmaa, mitä urheilu saattaa tarjota. Juhla-asuissaan ja juhlatunnelmaan virittäytyneenä urheiluihmiset ovat toisenoloisia kuin kilpailuissa ja urheilun tukitehtävissä. Urheilugaalassa on hiukan samaa urheiluväelle kuin Suomen Kulttuurirahaston vuosijuhlassa sivistyneistölle Kalevalanpäivän aattona. Pienenä lisätoiveena voisi esittää sen, että sellaisia taukoja voisi olla muun ohjelman kustannuksella hieman enemmän, jossa pääsisi vaihtamaan pari sanaa muiden samassa pöydässä istuvien kanssa. 

Kulkeminen punaista mattoa pitkin toimittajien ja kuvaajien rivistön ohitse varsinaiselle areenalle, jossa aukeaa upea näkymä koristeltuun saliin, tuo mieleen Hollywoodin Oscar-gaalan. Se virittää juhlatunnelmaan sellaisenkin, joka on kokenut tämän jo aikaisemmin. Mieleen tulee vain yksi tapahtuma, joka menee yliopistolaiselle tämän edelle: saapuminen promootiokulkueessa Helsingin yliopiston suureen juhlasaliin Sibeliuksen Andante festivon soidessa.

Urheilugaalassa oli tänä vuonna vähennetty sellaista viihteelliseksi tarkoitettua osuutta, joka saikin vähentyä. Mieleen ei näet jäänyt yhtään puujalkavitsiä, väkinäistä koomikkoa tai muuta huumorinpätkää, joka ei olisi mennyt kohdalleen. Hienoa. Artistien osuudessa oli seurattavaa nuoremmille ja vanhemmille. Katri-Helena oli oivallinen solistivalinta nyt, kun hän on esillä hänestä tehdyn musikaalinkin myötä. Katri-Helenaa olisi siksi kuunnellut mielellään hiukan enemmänkin.

Puhutteleva koruttomuus

Urheilugaala yhdistää vanhaa urheilua uuteen. Tällä kertaa oli paikalle kutsu entisiä vuoden urheilijoita, joista osa oli myös jakamassa palkintoja. Ihmiset vanhenevat eri tavoin, niin myös urheilijat. Tämä teki vanhojen mestarien näkemisen kiinnostavaksi. Varsin lupsakka kaveri oli vuoden 1965 urheilija, pikaluistelija Jouko Launonen. Hänhän oli tuona vuonna yllättäen MM-kisoissa hopealla. Kyselin häneltä tauolla, onko hän tavannut myöhemmin kisan voittanutta Norjan Per-Ivar Moeta tai kolmanneksi tullutta Hollannin Ard Schenkiä. Eipä ole tullut kumpaakaan tavattua, Launonen totesi leppoisaan tyyliin. Launonen toi mieleen ajan, jolloin Suomessa vielä saatettiin seurata tiiviisti pikaluistelun yleisluistelun jokavuotisia arvokilpailuja, MM- ja EM-kisoja. Sprintterien arvokilpailujahan ei tuolloin vielä ollut muutoin kuin olympialaisissa.

Nostalgiaosuuden sykähdyttävin hetki oli tällä vuosisadalla kuolleiden olympiavoittajien kuvakavalkadi. Siinä oli puhuttelevinta koruttomuus. Veikko Hakulisen, Kalevi Hämäläisen, Mika Myllylän ja monen muun vanhan mestarin kuvien näkeminen veti monen mietteliääksi ja omien muistojen pariin. Kaikki kuolemantapaukset eivät varmaankaan ole osuneet jokaisen silmiin. Tämä erinomainen osio muistutti myös jo kolmeen osaan ehtinyttä sarjaa ”Kiveen hakatut”, joka on syystä tullut aikaisemmin palkituksi gaalassa.

Menevätkö palkitsemiset kohdalleen?

Palkintojen jakaminen Urheilugaalassa jakaa tietenkin aina mielipiteitä. Vuoden urheilijaa äänestävät urheilutoimittajat vakavalla mielellä ja tosissaan. Muista muistamisista saa sen vaikutelman, että haetaan kokonaisuutta, johon mahtuu erilaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien noteeraamista. Jos ansioita vertailtaisiin tarkkaan, lopputulos olisi ainakin joissain tapauksissa toinen kuin se nyt oli. Kuitenkin on toki vaikea verrata keskenään pienten ja suurten lajien taitajia, paikallisia ja valtakunnallisia toimijoita sekä pää- ja sivutoimisesti urheilun kanssa tekemisissä olevia.

Positiivisesti panin merkille urheilulääkärien palkitsemisen. Urheilun tukena tarvitaan yhä enemmän eri alojen ammattilaisia, joista hyvin monet toimivat melkein tai kokonaan veloituksetta, rakkaudesta urheiluun. Vuoden urheilijaksi valittu Kaisa Mäkäräinen antoi itsestään lavalla miellyttävän vaikutelman.

Mikael Granlund valittiin vuoden urheilijan äänestyksessä viidenneksi. Arvostan Granlundia lahjakkaana nuorena urheilijana, jonka ilmaveivi epäilemättä jää suomalaisen jääkiekon historiaan. Silti rohkenen olla valinnasta toista mieltä. Ovatko valitsijat tosiaan sitä mieltä, että Granlund on jopa selvästi parempi jääkiekkoilija kuin kaikki NHL:ssä ja KHL:ssä pelaavat suomalaiset, kun kukaan näistä ei päässyt kymmenen parhaan joukkoon? Siksi palaan alkuun. Matti Klinge opettaa, että myös symboleilla on suuri merkitys historiassa. Granlundin korkealle äänestyksessä nostaneet olivat kenties tällaisen ajattelu jäljillä. Eri asia on, miten perusteltua tämä oli.

Teksi: Heikki Halila.

Heikki Halila on siviilioikeuden professori Helsingin yliopistosta. Hän toimi vuodet 2001-2011 urheiluoikeuden professorina.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Heikki Halila, LUM 2/12, SLU.fi.