HyPS sai kumppanin ympäristötyöhön

Suomen Luonnonsuojeluliitto (SLL) on ottanut Hyvinkään Palloseuran (HyPS) kummiseuraksi vuonna 2011 ympäristövastuullisen liikunnan kehittämiseksi. Yhteistyössä hyödynnetään ja tuodaan tunnetuksi myös SLU:n Liikunnan Ekomerkkiä.

HyPS on Suomen suurimpia jalkapalloseuroja lisenssipelaajilla mitattuna. Vuoden 2011 aikana seuran tavoitteena on ankaran palloilun ohella edetä ympäristöasioissa. Ympäristövastaavana seurassa toimii idean isä ja seuran johtokunnan varapuheenjohtaja Tero Pääläinen.  

”Tavoitteena on muun muassa parantaa liikuntapaikkojen energiataloutta, edistää juniorien varusteiden kierrättämistä ja kannustaa pelaajia saapumaan harjoituksiin kävellen, pyörällä tai kimppakyydillä. Pyrkimyksenä on samalla vaikuttaa jäsenistön ympäristöasenteisiin nuorimmista ikäluokista alkaen”, Pääläinen kertoo.

Kun ympäristötavoitteet ja toimenpiteet ovat selvillä, HyPS hakee toiminnalleen Liikunnan Ekomerkkiä. ”HyPSin ympäristötyön suunnitelmat ulottuvat laajalle, mm. seuran käyttämien liikuntapaikkojen energiatalouden kehittämiseen. Ekomerkin myöntämiseen ei sitä vaadittaisi, mutta kun seurasta löytyy kunnianhimoa, riman saa mielellään laittaa korkeammalle”, selvittää SLU:n asiantuntija Karoliina Luoto
 
Vuoden aikana SLL, HyPS ja SLU keräävät kokemuksia yhteistyöstä. Esimerkin toivotaan kannustavan SLL:n paikallisyhdistyksiä ja urheiluseuroja pohtimaan yhteistyömahdollisuuksia.
 
”SLL:n jäsenyhdistysten aktiiveista varmasti aika moni toimii esimerkiksi perheen juniorin kautta myös urheiluseurassa. Tästä joukosta voisi hyvin löytyä halukkaita ympäristöviestinviejiä seuroille ja esimerkiksi aloitteentekijöitä Liikunnan Ekomerkin hakemiseen”, innostuu SLL:n ympäristökasvatustoimikunnan puheenjohtaja Tarja Heikkonen.
 
Yhteistyötahojen kesken on ideoitu erilaisia urheiluseuraan sopivia arjen tekoja ympäristön hyväksi. Tällaisia voisivat olla tapahtumien ja turnausten järjestäminen ympäristöteemalla tai ekoenergia-aloitteen tekeminen liikuntatilojen ylläpitäjälle. Perinteisten liikuntapaikkojen lisäksi treeneissä voitaisiin hyödyntää myös lähiluontoa. ”Luonto on hauska ja kehittävä liikuntaympäristö!”, Heikkonen kannustaa. 
 
HyPSin ympäristötavoitteiden edistymistä seurataan ja kehitetään yhteistyötahojen kesken. Seura on myös sitoutunut raportoimaan projektin onnistumisesta, jotta kertyneet kokemukset saadaan laajempaan käyttöön. 
 
Lisätietoja:
Liikunnan Ekomerkki SLU:n sivuilla: www.slu.fi/ekomerkki
HyPS: www.hyps.fi
Suomen Luonnonsuojeluliitto:
www.sll.fi


SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 3/11, SLU.fi.


« Takaisin