Koululiikuntafoorumi: Urheiluseura voi tukea luokanopettajakoulutusta

Käsityksiä opettajuudesta opitaan jo omilta opettajilta ja valmentajilta.

Luokanopettajakoulutuksessa hyödynnetään jo lapsuudessa opittuja liikuntataitoja. Pienen tuntimäärän yhteydessä liikunnan didaktiikassa keskitytään opettamiseen ja kasvatukseen.

Luokanopettajan ammattitaito muodostuu monista palasista, ja opettajankoulutuksen keskeinen rooli tässä palapelissä on kiistaton.

Liikunnan didaktiikan opinnoissa kohennettavaa

Liikunnan didaktiikan opintojen osuus luokanopettajan tutkinnossa on varsin pieni, mutta opiskelijoita kiinnostava ja merkityksellinen. Akateemisen opettajakoulutuksen opinnot kokonaisuudessaan tuovat syvyyttä liikunnan opettamiseen ja erityisesti liikuntakasvatukseen.  
 
Luokanopettajan ammattitaito liikunnanopettajana on monen asian summa jo pelkästään opettajakoulutuksen sisällä. 
 
Liikunnan didaktiikan opintojen aseman viimeisinä vuosikymmeninä tapahtunut alasajo opettajakoulutuksessa on kuitenkin ollut systemaattista. Suuntaus on ollut voimakkainta Helsingin yliopistossa, mutta samansuuntaisia ratkaisuja on nähtävissä myös muissa yliopistoissa.
 
Mikäli opettajankoulutuksen liikunnan didaktiikan opintojen resursseja ajetaan alas, on entistä suurempi syy pohtia keinoja opettajien pätevyyden varmistamiseksi.   
 

Henkilökohtaiset liikuntataidot ja -kokemukset pohjana

Opettajaksi kehittyminen on pitkä prosessi. Lapsuus ja varhaisnuoruus ovat hedelmällistä aikaa tutustua liikunnan kautta itseensä ja lähipiiriin. Tulevaisuuden kannalta tärkeä opettajuuden perustus rakennetaan lapsuudessa.
 
Liikunnan harrastaminen niin yksin, perheen parissa, kaveriporukalla kuin urheiluseurassa on merkityksellistä paitsi oman hyvinvoinnin myös mahdollisen luokanopettajan ammatin kannalta. 
 
Osallistuminen organisoituun liikuntatoimintaan lapsuudessa ja nuoruudessa joko osana ryhmää tai ohjaajana/valmentajana voidaan nähdä yhtenä osana opettajaksi kasvun prosessia. Urheiluseuratoiminnassa opitaan liikuntatietoja ja -taitoja, mitkä ovat liikuntaa opettavan opettajan työn substanssia. Lisäksi opitaan mm. hyviä toimintatapoja ja vuorovaikutustaitoja.
 
Monipuoliset liikuntataidot, fyysinen suorituskyky, liikuntatilanteiden lukutaito, myönteiset liikuntakokemukset, onnistumisen kokemukset sekä rakentavat vuorovaikutussuhteet ovat merkittävä pääoma lähdettäessä suorittamaan opettajaopintoja.
 
Opettajan itseluottamusta lisää se, että hän oman kokemusmaailmansa kautta ymmärtää liikuntataitojen oppimiseen liittyviä haasteita ja tietää niiden olevan voitettavissa sekä harjoittelun että hyvän ohjauksen keinoin.
 

Didaktinen ymmärrys ja osaaminen

Luokanopettajakoulutuksen liikunnan didaktiikan opinnoissa liikuntataitojen henkilökohtaiselle opiskelulle ei oppituntien puitteissa ole aikaa, vaan painopiste on opiskelijan didaktisen ymmärryksen ja osaamisen kartuttamisessa. Opettajankoulutusta edeltävä liikunnallisuus toimii hyvänä pohjana didaktisille opinnoille. 
 
Banduran sosiaalis-kognitiivisen oppimisteorian mukaan koululaiset tekevät havaintoja opettajistaan ja muodostavat sen pohjalta käsityksen hyvästä ja huonosta opettajuudesta (Bandura 1997). Koska koulussa vietetään vähintään yhdeksän vuotta, käsitykset ja toimintamallit saattavat iskostua niin syvälle etteivät ne poistu tai muutu opettajankoulutuksen aikana, vaan opettaja alkaa toistaa samoja malleja omassa työssään.
 
Lapset ja nuoret imevät vaikutteita myös valmentajiltaan ja ohjaajiltaan sekä muilta lähipiiriin kuuluvilta. Valmentajat ja ohjaajat ovat monen lapsen esikuvia ja jopa idoleita, joihin halutaan samaistua. Tämä tuo mukanaan ison vastuun, mikä tulee tiedostaa ja ottaa huomioon koulutustoimintaa suunniteltaessa. Mikäli mallit ovat hyviä, ongelmaa ei synny. Voidaan kuitenkin kysyä, mitkä ovat seuraukset, jos mallit ovatkin huonoja? Koska urheiluseuratoimintaan osallistuminen on Suomessa yleistä, tämän vaikutuskanavan merkitystä tulee pohtia huolella.  
 
Ohjaajana tai valmentajana toimiva nuori kohtaa vääjäämättömästi myös suunnitelmallisuuden ja systemaattisuuden merkityksen laadukkaan toiminnan edellytyksenä. Lajiliitot, Nuori Suomi ja urheiluseurat järjestävät eritasoisia ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia, joilla luodaan edellytyksiä asiantuntevalle toiminnalle.  Voidaan olettaa, että koulutuksiin hakeutuvat ne nuoret, jotka ovat motivoituneet ohjaamiseen ja valmentamiseen. Osa heistä hakeutuu mahdollisesti myöhemmin opettajakoulutukseen. On mielenkiintoista tarkastella, missä määrin luokanopettajiksi opiskelevat ovat harrastaneet liikuntaa ja suorittaneet ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia ennen yliopisto-opintojensa alkamista.
 

Opiskelijoiden liikuntataustasta on hyötyä

Luokanopettajaopiskelijoilla on tyypillisesti monipuolinen liikuntatausta niin yksilö- kuin joukkueliikunnassa, mikä on mainio asia tulevaa työtä ajatellen. Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutuksen miesopiskelijat ovat taustaltaan tyypillisimmin joukkuepalloilijoita ja naisopiskelijat yksilöliikkujia. Tämä vastaa nuorten aikuisten liikuntakäyttäytymistä Suomessa yleensäkin. 
 
Luokanopettajaksi opiskelevista miehistä lähes 70 prosenttia ja naisista liki 50 prosenttia on liikuntataustaltaan vähintään aktiiviharrastajia, ja opiskelijoista löytyy jopa maailmanmestaruustason urheilijoita, joten etenkin taitojen osalta opiskelijoista löytyy erityisosaamista. (Valtonen et al 2011) Luokanopettajan työ ei kuitenkaan edellytä liikuntataitojen huippuosaamista, vaan valttikorttina voidaan pitää monipuolista osaamista ja avarakatseisuutta. 
 
Helsingin yliopiston luokanopettajakoulutukseen vuosina 2007-2010 valituista opiskelijoista noin 80 prosenttia on kuitenkin täysin vailla ohjaus- tai valmentajakoulutuksia. Naiset olivat kouluttautuneet hieman miehiä aktiivisemmin, mutta kaiken kaikkiaan kouluttautuneiden osuutta voidaan pitää kohtuullisen pienenä. Vaikka opiskelijoilla ei ollut kovin yleisesti ohjaaja- tai valmentajakoulutusta, miehistä joka toisella ja naisista joka kolmannella oli vähintään kymmeniä tunteja ohjaus- tai valmennuskokemusta. Joka viidennellä sitä oli yli sata tuntia.
 
Näyttää siltä, että kiinnostusta ja haluja ohjaus- ja valmennustoimintaan on ollut, mutta koulutukset eivät ole joko kiinnostaneet, niitä ei ole ollut sopivasti tarjolla tai henkilöllä ei ole ollut mahdollisuutta osallistua niihin. On ilmeistä, että eniten koulutusta saaneilla oli myös eniten ohjaus- ja valmennuskokemusta. (Valtonen et al 2011) Koulutukseen tehty panostus näyttäisi näiltä osin olleen onnistuneelta.
 

Tarvitaan monta nuotiota

Voidaan todeta, että urheiluseuratoiminta voi tukea opettajankoulutusta muun muassa edistämällä lasten liikkumista ennen kouluikää sekä järjestämällä vapaa-ajan liikuntaa. Tukeminen tapahtuu lasten fyysisen suorituskyvyn ja liikuntataitojen kehittämisenä sekä positiivisen liikunta-asenteen aikaansaamisena. 
 
Myönteisten, kannustavien ja rakentavien ohjaaja- ja valmentajamallien merkitys on myös suuri. Ohjaaja- ja valmentajakoulutuksia tehostamalla ja kannustamalla nuoria niiden suorittamiseen on varmasti positiivinen vaikutus myöhempiin haasteisiin liikuntaa opettavana opettajana.
 
Yhteinen työsarkamme on siis haastava mutta innoittava. Kaikkien toimijoiden yhteen hiileen puhaltamisella voimme sytyttää liekin, joka lämmittää ja valaisee kaikkia sen lähiympäristössä olevia. Mitä enemmän nuotioita, sen enemmän lämpöä ja valoa!
 
 
Teksti: Juha Valtonen, liikunnan didaktiikan lehtori, Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos
juha.valtonen@helsinki.fi
Kuva: Antero Aaltonen
 
Lähteet:
Bandura, A. (1977). Self-efficacy: Toward a unifying theory of behavioral change. Psychological Review, 84(2)
Valtonen, J.; Kuusela, J.; Ruismäki, H. (2011) The leisure time physical activity background of preservice class teachers. Julkaisematon artikkeli.
 
Koululiikuntafoorumi-kirjoitussarjassa julkaistut artikkelit
Sarjassa Suomen eri opettajankoulutusyksikköjen edustajat fokusoivat koululiikuntaan.
 
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Juha Valtonen, LUM 3/11, SLU.fi

« Takaisin