Suomen Olympiakomitea perustaa huippu-urheiluyksikön
![]() |
Suomen Olympiakomitean hallitus on päättänyt perustaa Huippu-urheiluyksikön Olympiakomitean alaisuuteen 1.1.2013 alkaen. Päätös perustuu huippu-urheilun muutostyöryhmän esitykseen. Samalla päätettiin käynnistää yksikön johtajan hakuprosessi.
Huippu-urheiluyksikköön tulee sen aloittaessa 1.1.2013 kolme ohjelmaa: huippuvaiheen ohjelma, urheiluakatemiaohjelma ja osaamisohjelma. Olympiakomitean hallitus päätti 24.4. pitämässään kokouksessa esittää Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUlle, että se ottaisi kokonaisvastuun osaamisohjelman käytännön toteutuksesta. Osaamisohjelma sisältää huippu-urheilun tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnan sekä valmentajuuden kehittämisen. "Päätös on tärkeä konkreettinen teko suomalaisen huippu-urheilun muutostyössä. Se on myös ensimmäisiä askelia uuden Olympiakomitean rakentamisessa", sanoo Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Roger Talermo.
Olympiakomitean talous tasapainossa
Suomen Olympiakomitean valtuuskunta käsitteli ja hyväksyi kevätkokouksessaan Olympiakomitean vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2011. Toiminnassa suurimpia kokonaisuuksia olivat huippu-urheilun toimintatavan muutosprojekti, valmennuksen tukijärjestelmän kehittäminen ja haastajaohjelman kehittäminen.Tilikauden kokonaiskulut olivat noin 8,3 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä oli 97 131 euroa. Oman pääoman arvo taseessa vuoden 2011 lopussa on 635 688 euroa.
"Vuoden 2011 talous toteutui odotettua paremmin ja laaditussa arviossa pysyttiin hyvin. Toimintavuoden aikana onnistuttiin myös solmimaan uusia, budjetoimattomia yritysyhteistyösopimuksia. Oman pääoman arvo taseessa vastaa hyvin asetettua tavoitetasoa", toteaa pääsihteeri Jouko Purontakanen.
Valtuuskunta hyväksyi Olympiakomitean jäseniksi kolme uutta järjestöä: AKK-Motorsport ry:n sekä yhdistymisten seurauksena syntyneet Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry:n sekä Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry:n. Samalla se myönsi eron Suomen Kanoottiliitto ry:lle, Suomen Soutuliitto ry:lle, Suomen Miekkailuliitto ry:lle ja Suomen Nykyaikaisen 5-ottelun Liitto ry:lle.
Lisätietoja: www.noc.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6/12, SLU.fi.
