Pala SLU:n historiaa siirtyi arkistoon

Maija Alasentie luovuttaa palan SLU:n historiaa Urheiluarkistoon tutkija Kalle Rantalan käsiin.

Suuri osa SLU:n historiaa siirtyi arkistoon kun Suomen Urheiluarkiston pakettiauto kurvasi pois SLU-talon pihasta keskiviikkona 24.huhtikuuta. SLU:n kuukausia kestänyt arkistointiprojekti saatiin vihdoin päätökseen.

SLU:ssa ei ole koko sen historian aikana tehty kunnollista arkistointia. Asiaan saatiin muutos viime vuoden puolella, kun Maija Alasentie otti urakan vastaan ja kävi SLU:n mappien ja paperipinojen kimppuun.

Maija kävi läpi ja järjesti arkistoon kaikki arkistoitavat materiaalit vuodesta 1993 lähtien. Lisäksi hän teki SLU:lle arkistointisuunnitelman, jonka avulla arkistointia on helppo jatkaa myös tulevaisuudessa. Keskiviikkona koko SLU:n arkisto viimeisimpiä vuosia lukuunottamatta siirrettiin säilöön Urheiluarkiston tiloihin. 

Urakka ei ollut mikään pieni, sillä karsimisen jälkeenkin arkistoon siirtyi yli 15 hyllymetriä ja yhteensä 187 arkistokoteloa.

”Harvassa urheilujärjestössä on mietitty arkistointia systemaattisesti, saati tehty arkistointisuunnitelmaa. Sellaisen tekeminen kuitenkin kannattaa, sillä kun tietää mitkä dokumentit tulee säästää ja mitkä saa heittää pois, se helpottaa ja selkeyttää kaikkea tekemistä. Hyvin järjestetty arkisto on kätevä tietolähde ja merkittävä erityisesti historiantutkimukselle, mutta se vaatii järjestelmällisyyttä, jotta tieto löytyy sieltä mistä pitääkin”, Maija Alasentie sanoo.

Urakointi SLU:n arkiston suhteen on saatu päätökseen, mutta avun tarvetta arkistointiin on ilmaantunut muuallakin. Seuraavat kuukaudet Maijan löytää Nuoren Suomen arkistoinnin parista.

Miten on, onko teidän arkistointikäytäntönne kunnossa..?

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 6/12, SLU.fi.


« Takaisin