Pääkirjoitus

Olemme päästäneet pullon hengen irti

Voimme muuttaa liikunnan ja urheilun rakenteita ja toimintatapoja paljon nykyistä paremmiksi. Tämän kommentin olen kuullut lähes jokaiselta liikunnan ja urheilun toimijalta, joiden kanssa olen viimeisen puolen vuoden aikana keskustellut urheilun rakenteista ja toimintatavoista.

Lue lisää

Liikkumisen lisääminen vaatii muutoksia arkeen

Riittämättömän liikkumisen vuoksi menetetään valtavasti liikunnan mahdollistamia terveyshyötyjä. Suomessa työikäisistä vain runsas kymmenesosa ja eläkeikää lähestyvistä vain muutama prosentti täyttää terveysliikunnan suosituksen kokonaisuudessaan. Valtakunnantason poliittisilla ratkaisuilla olisi kuitenkin mahdollista lisätä liikkumista, esimerkiksi pyöräilyyn kannustavan veroedun avulla.

Lue lisää

Hallitusohjelmassa huomioon: Suomi tarvitsee päämäärätietoista liikuntapolitiikkaa

”Toivon, että liikunnan rooli hallitusohjelmassa on suurempi kuin koskaan aiemmin”, sanoi puheenjohtaja Timo Laitinen SLU:n kevätkokouksen avauspuheessaan 5.5.2011.

Lue lisää

Seuratuki: Pallo-pojissa hallinto ei ole urheilun tiellä

Jalkapalloseura Pallo-pojissa valmennus-
päällikkö Axel Orrström voi keskittyä tärkeimpään eli kentällä vaikuttamiseen hallinnollisten tehtävien sijaan. Tuloksena on seuran vapaaehtoisten ja jäsenmäärän huikea kasvu sekä laadukkaampaa toimintaa.

Hyvin suunniteltu EU-hanke hakijaansa palkitsee

Moni liikuntajärjestö tuskailee, mistä saisi lisää euroja toiminnan pyörittämiseen. Hyviä kehitysideoita on, mutta varaa niiden toteuttamiseen ei ole. Siinä vaiheessa kannattaa miettiä erilaisen rahoituksen hakemista.

Koululiikuntafoorumi: Liikuntaa opettava luokanopettaja – noviisista ekspertiksi

Luokanopettaja vaikuttaa vahvasti sekä kokemuksellisten että taidollisten tavoitteiden kautta liikunnallisen elämäntavan muodostu-
miseen. Kasvaako luokanopettajaopiskelija-
sta liikuntakasvatuksen ekspertti jo opintojen aikana, vai koskaan?

Liikunnan iloa vai päätöntä menoa?

Valtakunnallista Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13. toukokuuta. Huomion kohteena ovat tänä vuonna liikuntatapaturmat. Kaikista tapaturmista eniten vammoja aiheuttavat liikuntatapaturmat, joita Suomessa sattuu vuosittain 350 000. Tapaturmaherkimpiä liikuntalajeja ovat jalkapallo, salibandy ja lenkkeily.