Liikkuva koulu: Liikummit innostavat lapsia liikkumaan

Siilinlahden alakoulululla liikkuminen on kaikkien yhteinen asia. Liikummit-toiminta saa alueen urheiluseurat, koulun henkilökunnan ja oppilaat liikkumaan yhdessä. Liikummien into ja osaaminen tuovat monipuolisuutta liikuntatunneille ja -tapahtumiin, ja houkuttelevat kaikki kokemaan liikunnan iloa.

Liikummit-toiminta on osa Liikkuva koulu -hanketta Siilinlahden koululla. Liikummit-nimen takana on koulun rehtori Telma Pekkarinen, ja toimintamallin taustalla tarve tuoda kolmannen sektorin järjestöt mukaan koululaisten liikunnan edistämiseen. "Kaikkea emme osaa itse, eikä tarvitsekaan. Urheiluseuroilla on erittäin runsaasti monipuolista osaamista sekä omista lajeistaan että liikunnasta yleensä", toteaa Pekkarinen. "Tätä osaamista he Liikummeina jakavat koulumme opettajille ja oppilaille.

Liikummit tukevat toisaalta opettajia työssään, toisaalta lapsia liikkumisessa. "Lajikohtainen ohjaus ja koulutukset tuovat opettajille uusia virikkeitä sekä hyviä käytännän vinkkejä liikuntatunneille. Opettajat saavat tukea esimerkiksi vieraampien lajien opetukseen sekä lasten ohjaamiseen", Pekkarinen valottaa. Oppilaille Liikummit tarjoavat puolestaan mahdollisuuksia entistä monipuolisempiin liikuntakokemuksiin. Koululla tai urheiluseurojen tiloissa järjestetään lajiesittelyjä ja liikuntatapahtumia. "Mukana on aina koko koulu. Ajatuksena on, että Liikummit tuovat liikunnan iloa kaikille lapsille - myös niille, jotka eivät lähtisi mukaan esimerkiksi liikuntakerhojen toimintaan."

Lasten liikunnan ilo on juuri se asia, joka on saanut itse Liikummit innolla mukaan toimintaan. "Lasten palava halu harrastaa ja liikkua motivoi meitä valtavasti", kertoo Kari Kesti Siilinjärven Palloseurasta. SiPS on yksi Siilinlahden koulun Liikummeista, ja seuran puheenjohtajana Kesti on ollut mukana kehittämässä toimintaa.

Liikummien järjestämät tapahtumat tuovat vaihtelua oppilaiden arkeen ja vahvistavat samalla koulun yhteishenkeä. "Teemapäivät parantavat myös lasten innostusta koulunkäyntiin", Kesti uskoo. Samalla lajiesittelyt viitoittavat koululaisten tietä harrastepoluille ja uusien lajien pariin. Urheiluseuroille tämä on tärkeää, sillä näin saadaan lisää harrastajia mukaan toimintaan.

Niin opettajat kuin urheiluseuratkin kokevat Liikummit-toiminnan mielekkääksi yhteistyömuodoksi. Samat tavoitteet yhdistävät osapuolia: pyrkimyksenä on saada koululaiset liikkumaan, ja toimiva yhteistyö koulujen, seurojen ja kunnan välillä on tärkeää tavoitteen saavuttamiseksi. "Meidän kaikkien on otettava vastuu tulevien sukupolvien hyvinvoinnista ja kunnosta. Tarvitaan yhteistyötä, jotta saamme liikunnan kipinän syttymään ja lisää liikkuvia ihmisiä myös tulevaisuudessa", Kesti kiteyttää.

Pekkarisen mukaan Liikummit-toiminta vaikuttaisi selvästi lisänneen lasten liikkumista Siilinlahden koululla. Positiivista on, että liikkuminen jatkuu myös yläkouluun siirryttäessä. Liikummit halutaankin nyt vakiinnuttaa pysyväksi yhteistyömuodoksi. Mukana on SiPSin lisäksi mm. Siilinjärven Pesis ry, Kalpa Hockey Oy, Siilinjärven Latu ja Siilinjärven Rasti. Lisää Liikummeja haetaan ensi syksyn aikana.

"Yhteistyömallit räätälöidään jokaisen seuran kanssa erikseen, heidän resurssiensa mukaisesti", Telma Pekkarinen painottaa. Liikummit-toimintamalli luo yleiset raamit, joiden puitteissa yhteistyötä voidaan suunnitelmallisesti kehittää seuran lähtökohtien mukaisesti. "Näkisin mielelläni, että meillä erinomaisesti toimiva yhteistyömuoto muodostuisi pysyväksi malliksi, joka leviäisi myös muihin kouluihin ympäri Suomea."

Teksti: Silja Eskola, kuvat: Siilinlahden koulu

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Silja Eskola, LUM 7/12, SLU.fi.

« Takaisin