Vuoden suurin liikuntatapahtuma Your Move Suurtapahtuma alkaa!

Tämän vuoden suurin liikuntatapahtuma, Your Move Suurtapahtuma, alkaa huomenna perjantaina 27.5. Helsingissä.

Olympiastadionin ympäristössä järjestettävään tapahtumaan odotetaan kuuden päivän aikana kymmeniä tuhansia osallistujia. Tapahtuman järjestävät Nuori Suomi ja Suomen Liikunta ja Urheilu yhdessä urheilun lajiliittojen kanssa.

Your Move uudistaa liikuntakulttuuria

Your Move Suurtapahtuma on kolmivuotisen Your Move -kampanjan huipennus. Kampanjan tavoitteena on lisätä nuorten liikkumista, parantaa nuorten mielikuvia urheilusta ja aktivoida nuoret itse vaikuttamaan oman liikkumisensa mahdollisuuksiin.
 
"Your Movella luodaan uudenlaista liikuntakulttuuria Suomeen. Tärkein viestimme on, ettei ole väliä miten liikkuu, kunhan liikkuu. Olemme tehneet töitä kolmen vuoden ajan ja tulokset alkavat nyt näkyä", kertoo innolla tapahtuman alkua odottava Suurtapahtuman johtaja Ossi Heinänen Nuoresta Suomesta.
 

Suurtapahtuman toteutuksessa mukana satoja nuoria

Jo kahden vuoden ajan nuoret ovat itse suunnitelleet sekä toteuttaneet Suurtapahtumaa. Nuoret ovat olleet mukana suunnittelussa aina tapahtuman nimestä lähtien ja monet sisällöistä on toteutettu nuorten ideoiden ansiosta. Ottamalla nuoret mukaan jo suunnitteluvaiheeseen on varmistuttu, että tapahtumasta todella tulee nuorten itsensä näköinen. Tapahtumaorganisaatio ja urheilun lajiliitot ovat palkanneet avukseen kymmeniä nuoria Your Move -työntekijöitä valtion työllistämistuella.
 
"Olen ollut pienestä asti erittäin urheiluorientoitunut ja haaveillut työpaikasta urheilun parissa. Mahdollisuus päästä mukaan Your Moveen oli kuin lottovoitto, sillä tämän ainutlaatuisen jättitapahtuman ideoinnissa ja toteutuksessa on ihan aidosti haluttu antaa meille nuorille vastuuta", kertoo Your Moven parissa syksystä 2010 saakka työskennellyt 22-vuotias Jesse Pyykkö.
 

Tapahtumassa ennennäkemätön lajitarjonta

Suurtapahtumassa on mukana yli 60 urheilun lajiliittoa, jotka ovat kehittäneet tapahtumaan uudenlaisia nuoria innostavia kisoja ja kokeiluja omista lajeistaan. Esimerkiksi Hiihtoliitto ei suinkaan opeta perinteisen hiihdon tekniikkaa, vaan heidän pisteellään pelataan suksisählyä. Salibandyliitto aikoo rikkoa tapahtumassa maailmanennätyksen ja lumilautailijat nauttivat lajistaan myös kesähelteellä.
 
Suurtapahtumassa nuoret pääsevät myös kokeilemaan kolmea täysin uutta toimintarataa ja ottamaan osaa uusiin koululaisten SM‐kilpailuihin. Yksi tapahtuman erikoisuuksista on Mäntymäen kentälle vierekkäin tulevat neljä erilaista elementtiä: jää, lumi, hiekka ja street.
 

Huippu-urheilijoita ja -esiintyjiä joka päivä

Your Moven Superfanit saapuvat Suurtapahtumaan tapaamaan nuoria ja testaamaan omia taitojaan lajipistellä ja radoilla. Tuore jääkiekon maailmanmestari Mikael Granlund tulee innostamaan nuoria maanantaina 30.5. ja salibandyn pelaaja Tero Tiitu, nyrkkeilijä Eva Walhström sekä viihdetaitelija MotoriikkaMiikka tulevat tapahtumaan lauantaina 28.5. Lisäksi juoksija Wilson Kirva, lentopalloilija Riikka Lehtonen, lumilautailija Risto Mattila ja vammaisjudoka Jani Kallunki saapuvat tapahtumaan kohtaamaan nuoria.
 
Huippu-urheilijoiden lisäksi Suomen suosituimmat artistit esiintyvät Suurtapahtumassa. Avajaispäivän pääesiintyjänä soittaa Haloo Helsinki!, lauantain kisadiscoa tähdittävät Suomen listaykkönen Jare&VilleGalle  sekä Don Johnson Big Band, keskiviikkoillan huipentaa keikkakesänsä aloittava Jenni Vartiainen. Lisäksi lähes kaksikymmentä muuta huippuartistia kuten Cheek, Fintelligens ja Disco Ensemble.
 

Nuorten liikunnan tukeminen kiinnostaa yrityksiä

Nuorten liikkuminen on saanut vauhtia myös yrityksiin. Your Move Suurtapahtuman pääyhteistyöyritykset Kesko ja Saarioinen panostavat vahvasti tapahtumaan yhdessä kymmenien muiden yritysten kanssa. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki ovat tukeneet tapahtumaa alusta asti.
 
Suurtapahtuman pääsyliput ovat myynnissä ennakkoon Tiketissä 12 euron hintaan. Portilla lippuja myydään 15 eurolla.
 

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/11, SLU.fi.


« Takaisin