Pelimatkoilla 13 kertaa maapallon ympäri
![]() Hyvinkään Palloseura hankki oman bussin, jotta pelimatkat voidaan kulkea yhdellä autolla. |
Hyvinkään Palloseurassa ajettiin vielä viime vuonna pelimatkoja tiuhaan tahtiin henkilöautoilla. Viime vuoden ajokilometreillä ajaisi reilut 13 kertaa maapallon ympäri. Huimat kilometrimäärät herättivät seuran toimimaan.
"Ympäristön huomioiminen on nykyaikaa, johon myös urheiluseurojen tulisi panostaa", Hyvinkään Palloseuran (HyPS) ympäristövastaava Tero Pääläinen aloittaa. Hyvinkään Palloseurassa ympäristöajattelu on lyönyt läpi tänä vuonna. "Olemme aikaisemminkin puhuneet ekologisuudesta, mutta vasta konkreettiset laskut pelimatkojen kilometreistä saivat meidät toimimaan", Pääläinen jatkaa.
Tero Pääläinen laski, että seurassa ajettiin viime vuonna niin paljon, että ajokilometreillä olisi ajanut maapallon ympäri yli 13 kertaa. "Teimme vuoden aikana noin 600 matkaa. Henkilöautoja oli reissua kohden keskimäärin 6,5 ja edestakainen matka 140 kilometriä."
Jalkapalloseuran "Vihreämpää futista" -nimisen ympäristöprojektin tavoitteena on ekologisuuden lisäksi seuran profiilin nostaminen. Liikennepäästöjen vähentäminen on HyPS:in suurin haaste. Seura hankki kaksi kuukautta sitten bussin, jolla kuljetaan yhteisiä kisamatkoja.
"Ei ole mitään järkeä lähteä piirisarjojen peleihin kahdellatoista henkilöautolla", Pääläinen toteaa. "Matkan taittaminen yhteisellä bussilla on myös turvallisempaa kuin henkilöautolla. Meillä suomalaisilla on sellainen asenne, että emme osaa pyytää apua. Emme halua olla myöskään kenellekään vaivaksi tai muiden armoilla, joten siksi uskon, että monien mielestä on helppoa lähteä omalla autolla yhteiskuljetusten sijaan."
Pääläinen on tyytyväinen, jos uudella bussilla pystytään vähentämään ainakin kaksikymmentä prosenttia nykyisistä ajokilometreistä.
"Bussi on saanut hyvän vastaanoton seuran jäseniltä, vanhemmilta ja yhteistyökumppaneilta. Bussin tuoma ympäristöhyöty on ymmärretty. Tärkeäksi asiaksi on noussut myös joukkuehengen paraneminen ja korostuminen yhteisten matkojen ansiosta."
Tekonurmikentän rouhe uusiokäyttöön
Hyvinkään Palloseura pyrkii paneutumaan myös suorituspaikkojensa ekologisuuden kehittämiseen. Käyttämämme tekonurmikenttä on energiasyöppö. Olemme kehittelemässä kentän päälle suojusta sähkön säästämiseksi", Tero Pääläinen suunnittelee.
Tekonurmikentästä lähtee talvella auratessa kumirouhetta, joka on ongelmajätettä. Seura kerää puhtaan rouheen talteen. Huonoksi mennyt rouhe viedään ratsastuskentän pehmikkeeksi. Rouhetta ei tarvitse enää viedä kaatopaikalle. "Tekonurmikentän rouheen uusiokäyttö tuo jalkapalloseuralle selvää rahallista säästöä. Aikaisemmin seuran tarvitsi ostaa uutta rouhetta kaksitoistatuhatta kiloa vuodessa, nyt kuusituhatta kiloa vuodessa."
Hyvinkään Palloseura on kunnostautunut yhdessä Kuusakosken kanssa metallinkeräyksessä. Seuroilla on ollut yhteisprojektina metallinkeräyslavat jalkapallokentän laidalla. "Metalliromun keräys sai tosi hyvän vastaanoton", Pääläinen kertoo.
Tällä kaudella HyPS järjestää peliasujen keräyksen Afrikan lasten hyväksi. 1400 pelaajan seurassa myös varusteiden kierrätyksen järjestäminen on tavoitteissa, sillä kasvuikäisillä pelaajilla esimerkiksi nappiksia jää pieneksi vuosittain vähintään yhtä paljon kuin seurassa on pelaajia.
Mallina muillekin
Hyvinkään Palloseuran ympäristötyö on ollut käynnissä vasta viisi kuukautta, mutta tuloksia on jo saatu. Seuralla on neljän henkilön aktiivinen ympäristötyöryhmä.
Tero Pääläisen mukaan ympäristön huomioiminen sai seurassa aika hyvän vastaanoton. "Toki sain kuulla kommentteja muun muassa siitä, että teemme asioista liian vaikeita. Mutta onneksi ihmiset huomasivat nopeasti, että ympäristöasioista huolehtiminen on kaikkien eduksi."
Pääläisen mukaan nuoret innostuivat ympäristöarvoista heti. "Vanhemmat vähän aluksi naureskelivat, kun kuulivat projektistamme. Kun he pääsivät pelimatkalle seuran bussilla, asenteet muuttuivat."
Pääläinen on ollut yllättynyt seuran saamasta mediahuomiosta. "Olemme olleet esillä monessa joukkoviestimessä. Yrityksistä on otettu meihin yhteyttä ja tarjottu tukea", Pääläinen kiittää.
Suomen Luonnonsuojeluliitto toimii Hyvinkään Palloseuran ympäristöprojektin kummina. "Vihreämpää futista on meidän yhteinen pilottihanke ja sen on tarkoitus olla mallina muillekin. Kirjaamme tämän kauden jälkeen ylös kokemukset sekä hankkeen hyvät ja huonot puolet."
Tero Pääläinen näkee Hyvinkään Palloseuran tulevaisuuden valoisana. "Näen seuramme Suomen johtavana seurana ympäristöasioiden huomioimisessa. Olemme ympäristöasioiden etulinjassa ja korjaamme hyödyt. Osa seuroista tulee perässä ja toimii ympäristöasioiden hyväksi vasta sitten, kun on pakko."
Teksti: Vilja Pylsy, kuva: Hyvinkään Palloseura.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 8/11, SLU.fi.
