SLU-yhteisön kuntavaalikampanja: Liikkuvat äänet ratkaisevat

Kuva: Antero Aaltonen.

Lokakuun 28. päivänä pidettävissä kunnallisvaaleissa valitaan valtuustoihin paikalliset päätöksentekijät. Kunnanvaltuustot ja lautakunnat käyttävät valtaa myös liikunta-asioissa.

Vaalien alla on tärkeää muistuttaa ehdokkaita liikunnan merkityksestä kunnalle ja kuntalaisille. Liikunta on tärkeää lapsille, nuorille, työikäisille, ikääntyneille – meille kaikille. Kuntalaisista 83 prosenttia pitää kunnan liikuntapalveluita tärkeinä ja yli puolet käyttää niitä. Liikunta on elinvoimaa, harrastamista, iloa, syrjäytymisen ehkäisyä, terveyden ylläpitämistä ja jaksamista.

Valtaosa päättäjistä suhtautuu liikuntaan myönteisesti. Silti sen moniulotteista merkitystä yksilön ja kunnan hyvinvoinnille ei aina riittävästi tiedosteta.Liikuntapalvelut, liikuntaan aktivoiva elinympäristö ja elinvoimainen järjestösektori ovat kuntalaisille tärkeitä hyvinvoinnin elementtejä. On tärkeää, että myös kuntapäättäjät ymmärtävät niiden olevan tärkeä osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa.

Kuntatalouden näkökulmasta monet liikuntaa edistävät toimet ovat myös taloudellisesti kannattavia tai jopa välttämättömiä. Esimerkiksi diabeteksen hoidon ja sairauden aiheuttamat tuottavuuden alenemisen kustannukset olivat Suomessa 2,6 miljardia euroa vuonna 2007. WHO:n arvion mukaan 27 prosentissa diabetestapauksista pääsyynä on liikkumattomuus. Näiden tietojen perusteella arvioituna liikkumattomuuden kustannukset pelkästään diabeteksen osalta olivat Suomessa noin 700 miljoonaa euroa. Diabeskustannusten on arvioitu kasvavan noin 6 prosenttia vuodessa, joten tänä päivänä arvio kustannuksista on jo 175 euroa. Summalla rakentaisi lähes metrin jalankulku- ja pyörätietä jokaista kuntalaista kohti!
 

Tavoitteet – viisi keinoa edistää liikettä:

1. Lisää tunti liikettä jokaiseen koulupäivään
Pari tuntia koululiikuntaa viikossa ei riitä lapsen hyvinvointiin ja vireyteen. Onko muilla tunneilla aina pakko istua paikoillaan? Onhan välitunneilla liikettä?
Pidennetyt liikuntavälitunnit, koulumatkaliikunta ja kerhotoiminnan kehittäminen yhteistyössä urheiluseurojen kanssa ovat esimerkkejä tavoista jokaisen lapsen liikunnan tukemiseksi.
 
2. Auta urheiluseuroja liikuttamaan
Seurat ja yhdistykset liikuttavat edullisesti ja osaavasti. Seurat myös luovat paikallista identiteettiä. Ne tarvitsevat tukea. Seurojen ja yhdistysten toimintaedellytyksiin sijoitettu euro moninkertaistuu vapaaehtoistyön kautta. Liikunnan ja urheilun vapaaehtoistyötä tehdään Suomessa yli 5 miljoonaa tuntia kuukaudessa.
 
3. Kaavoita lisää liikettä
Yhdyskuntasuunnittelulla on aina vaikutuksia liikkumismahdollisuuksiin. Missä mahtuu pyöräilemään? Onko tilaa lenkkeillä? Löytyykö liikuntapaikka läheltä? Viihtyisä arkiliikuntaan kannustava elinympäristö on paitsi terveyttä edistävä, myös turvallinen, tasa-arvoinen ja kestävää kehitystä tukeva. Yhdyskuntasuunnittelulla vaikutetaan lähiliikuntamahdollisuuksiin – erityisesti lasten ja ikäihmisten toimintamahdollisuuksiin.
 
4. Lääkitse liikkeellä
Liikuntaa kannattaa hyödyntää lääkkeenä ja työkaluna sosiaali- ja terveyspalveluissa,erityisesti vanhustenhuollossa ja elämäntapasairauksien riskiryhmien kohtaamisissa. Kuntalainen pitää saada liikkeelle jo ennen kuin terveysongelmat alkavat. Liikunta on tehokas erinomainen ennaltaehkäisy-, hoito- ja kuntoutusmuoto moniin sosiaali- ja terveystoimen budjettia paisuttaviin kansantauteihin. 

5. Tue urheilun osaamista
Valmentaminen ja tapahtumien järjestäminen vaativat osaamista. Tukemalla mm. urheilijoita tukevia verkostoja ja tapahtumien järjestämistä lisäät kuntasi elinvoimaa ja kiinnostavuutta.
Urheiluakatemiatoiminnan tukeminen edistää resurssien tehokasta käyttöä. Tapahtumien määrätietoinen kehittäminen tukee osaamista ja aluetaloutta sekä aktivoi kansalaistoimintaa.
 

Valmistaudu vaikuttamaan!

Kuntien luottamushenkilöt valtuustossa ja lautakunnissa voivat edistää liikuntaa merkittävästi esimerkiksi vaikuttamalla kuntasi liikuntapaikkojen ylläpitoon, hinnoitteluun ja uusien rakentamiseen, koulupäivien liikunnallisuuteen, seurojen toimintaedellytyksiin, yhdyskuntasuunnitteluun tai terveydenhuollon toimintatapoihin.

Kunnallisvaalien alla SLU-yhteisö nostaa liikunnan teemoja ja pyrkii vaikuttamaan ehdokkaisiin, puolueisiin ja mediaan. Tavoitteita on valmisteltu monissa pöydissä ja kampanjointia on suunniteltu yhdessä SLU-alueiden kanssa. SLU-alueilla merkittävä rooli viestin viejänä ja alueellisesti tärkeiden aiheiden esiinnostajana.

Nyt on aika valmistautua vaikuttamaan. Liikunnan kuntavaalisivulle www.slu.fi/kuntavaalit kootaan taustamateriaalia ja toimintamalleja tuleville päättäjille. Tutustu materiaaleihin ja mieti oman yhteisösi vaikuttamismahdollisuuksia. Syksyllä käytössä on Facebook-kampanjasivu ja muut vaikuttamisen välineet.
 
Kuntavaalit käydään erikseen jokaisessa kunnassa. On tärkeää, että urheilun parissa toimivat nostavat liikunta-asiaa esille tavatessaan ehdokkaita. Vaalien jälkeen liikuntaväen on huolehdittava, että valituiksi tulleet kunnallisvaltuutetut saavat ajantasaista tietoa liikuntaan liittyvistä teemoista.
 
Teksti: Karoliina Luoto, SLU
 
Aiheesta tässä LUMissa:
 
 
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Karoliina Luoto, LUM 8/12, SLU.fi.

« Takaisin