Veikkauksella vahvan kasvun alkuvuosi
![]() |
Veikkauksen liikevaihto ja tulos ovat vahvassa kasvussa. Säilyttääkseen asemansa rahapelialan markkinajohtajana ja edelläkävijänä on Veikkauksen kehitettävä jatkuvasti tuotteitaan ja palveluitaan.
Toisella vuosineljänneksellä Veikkaus julkaisi Suomen suurimman verkkokaupan, veikkaus.fi:n, ennakkosivuston. Uudistuva veikkaus.fi on asiakkaiden toiveiden mukaan viihteellinen ja helppokäyttöinen. Veikkauksen toiminnan kannalta uudistus on merkittävä, se on jatkoa jo aiemmin toteutetuille laajoille tuote- ja järjestelmäuudistuksille, toteaa Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Nieminen.
Liikevaihto ja tulos
Tammi-kesäkuussa Veikkauksen liikevaihto oli 837,5 milj. euroa (+11,3 %). Yhtiön tulos oli 258,2 milj. euroa, joka on 23,1 milj. euroa eli 9,8 % enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Katsauskauden tulokseen vaikutti etenkin Viking Loton ja Lisävoittoluokkien myynnin hyvä kehitys.
Veikkauksen pelit jaetaan motiivitiloittain haaveiluun (lottopelit ja jokerit), harrastamiseen (urheilupelit) ja jännitykseen (Keno, arvat ja Veikkausbingo). Liikevaihto kasvoi katsauskaudella kaikissa peliryhmissä. Haaveilun liikevaihto oli 394,4 milj. euroa (+18,3 %), harrastamisen 191,8 milj. euroa (+1,4 %) ja jännityksen 251,3 milj. euroa (+9,4 %).
Uusi arpajaislaki vahvistettiin eduskunnassa
Eduskunta hyväksyi kesäkuussa arpajaislain ensimmäisen vaiheen, ja laki astuu voimaan lokakuun 1. päivänä. Tässä vaiheessa laissa säädetään muun muassa 18 vuoden ikärajasta, markkinoinnin rajoituksista ja lisätään rikoslakiin uusi arpajaisrikosta ankarampi rahapelirikos. Markkinointirajoitukset pitävät sisällään haitallisten pelien mielikuvamarkkinoinnin kiellon sekä luvattomien rahapeliyhtiöiden pelien tarjoamisen. Veikkaukselle rajoitukset tarkoittavat vedonlyönnin ja nettiarpojen tuotemainonnan lopettamista. Tuoteinformaatio ja tiedottava sisältö on jatkossakin sallittua.
Veikkaus.fi uudistuu
Suomen suurin verkkokauppa veikkaus.fi uudistuu täydellisesti elokuun lopussa. Kesäkuussa avattiin ennakkosivusto, jossa uusiin sivuihin voi tutustua sekä antaa palautetta ja kehitysehdotuksia ennen sivujen julkaisemista. Suurin muutos tulevilla sivuilla on Pelisali, jossa on kaksi uutta nopearytmistä peliä, Syke ja eBingo. Samassa yhteydessä kaikkien Veikkauksen pelien käytettävyys ja ulkoasu uudistetaan. Myös veikkaus.fi:n sisältö monipuolistuu, sillä esimerkiksi sivustolla esitettävien suorien urheilulähetysten määrä kasvaa entisestään. Uudistuksella tavoitellaan sivustolle yli 100 000 uutta viikkokävijää.
Näkymät loppuvuodelle
Veikkaus ennakoi merkittävää liikevaihdon kasvua vuonna 2010. Valtion vuoden 2010 talousarvioon kirjattu veikkausvoittovarojen tuottoarvio on 462,7 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa tuoton taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön hyväksi. Kuluneen kauden kehityksen valossa tuottoarvio toteutuu.
Veikkauksen osavuosikatsaus löytyy kokonaisuudessaan internetistä.
Veikkaus on tuottanut iloa, viihdettä ja jännitystä suomalaisille rahapelaajille jo 70 vuoden ajan. Vuonna 2009 Veikkauksen liikevaihto oli yli 1,5 miljardia euroa. Veikkauspelien tuotosta opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi 461 miljoonaa euroa suomalaisen taiteen, liikunnan, tieteen ja nuorisotyön hyväksi.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 9 /10, SLU.fi
