Keski-Uusimaa -lehti haki nettikumppaneita urheiluseuroista
![]() Marko Ketvel, Merja Juutilainen ja Silja Salo ovat tyytyväisiä seurojen ja Keski-Uusimaa -kehden nettikumppanuuteen. |
Pääasiassa Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa ilmestyvä Keski-Uusimaa -lehti syvensi kesällä yhteistyötään paikallisten liikunta- ja urheiluseurojen kanssa nettikumppanuudella.
”Olemme toimineet aina tiiviisti urheiluseurojen kanssa. Uutena yhteistyömuotona aloitimme kesäkuun alussa kumppanuustoiminnan lehden internet-sivujen ja urheiluseurojen kanssa. Ensi kokemukset ovat puolin ja toisin todella hyviä”, kertoo erikoistoimittaja Erkki Poutanen Keski-Uusimaa -lehden urheilutoimituksesta.
Sisältö tuotetaan yhdessä
Urheiluseurat tuottavat lehden nettisivuille tekstiä ja kuvia toiminnastaan. Printtilehteen verrattuna netissä vain taivas on kattona. Urheilutoimitus puolestaan nostaa kiintoisimmat jutut ja kuvat esille paperilehteen.
Urheilutoimituksen nettikumppanit saavat sivuille esittelyn itsestään. Kumppanit saavat kukin oman tunnuksen, jolla hän pääsee päivittämään sisältöjä kotikoneeltaan.
”Kumppaneiden tuottaman sisällön täytyy olla oikeaa ja lainmukaista eikä sisältö saa loukata kenenkään kunniaa. Eli nettiin pätevät samat säännöt kuin printtilehden sisältöön. Ylilyöntejä ei olekaan tapahtunut”, Poutanen sanoo.
”Myös tekijänoikeuspykälät teksteihin, kuviin ja videoihin pitää kumppaneiden muistaa. Vastuu sisällöstä on sen tekijällä.”
Seurat: ”Hyvä lisä omille sivuille”
Merja Juutilainen ja Silja Salo Keravan Urheilijoista (yleisseura) ja Marko Ketvel Tuusulanjärven Urheilijoista (yleisurheilun erikoisseura) pitävät nettikumppanuutta hyvänä asiana.
”Seuroilla on omatkin nettisivut, mutta lehden sivujen kautta juttumme, kuvamme ja jatkossa myös videomme taatusti saavat lisää lukijoita ja etenkin sellaisia, jotka eivät yksittäisten seurojen sivuille eksy”, he sanovat.
Keravan Urheilijoilla omat nettisivut ovat olleet vasta vajaat pari vuotta, mutta seuran lajijaostoilla jo pitempään.
”Olen päivittänyt suunnistusjaoston sivuja varmaan kohta kymmenen vuotta”, Merja Juutilainen kertoo.
”Keskarin tarjous on hyvä lisä”, sanoo Silja Salo, joka on tuottanut materiaalia yleisurheilujaoston osioon vasta runsaan vuoden.
Elisa Aunola on hoitanut soutujaoston sivuja ja tiedotusta ahkerasti.
”Suunnistajat ovat ihastuneet foorumeihin. Keskustelu käy vilkkaana”, Juutilainen naurahtaa.
Netin merkitys korostuu
Ketvellin mukaan TJU:lla seurana on nettiympäristöstä vasta 2-3 vuoden kokemus, mutta juttujen tekoon on sidottu nyt kolme henkilöä.
”Lehden tarjoama mahdollisuus laskee kynnystä lähteä mukaan. Etenkin nuoremmat seuratoimijat ovat asiasta hyvin innoissaan”, Ketvel sanoo.
Kokemukset KeU:ssa ja TJU:ssa ovat, että valtaosa seurojen sisäisestä tiedottamisesta hoidetaan nykyisin jo netin ja sähköpostin kautta. Erkki Poutasen mukaan sama näkyy lehden toimituksen arjessa.
”Printtilehden seuratoimintapalstalla on aika hiljaista, vaikka ilmoittaminen on maksutonta.”
Liikutusta 90 vuotta
Keski-Uusimaa -lehden ja paikallisten urheiluseurojen yhteistyö on tiivistä. Lehti ja neljä urheiluseuraa ovat järjestäneet jo 30 vuoden ajan Keski-Uusimaa -iltarasteja, joilla kirjataan joka vuosi liki 7000 kävijää. Yleisurheilussa yhteistyötä on tehty yhtä kauan kolmen seuran kanssa MiniKeskari-kisojen merkeissä. Kestotilaajien klubeissa on seurojen kanssa opastettu kursseilla liikunnan harrastajia maratonjuoksuun, hiihtoon, suunnistukseen ja jopa tanssiin.
Keski-Uusimaa -lehti ja Keravan Urheilijat täyttävät molemmat tänä vuonna 90 vuotta. Juhlivat osapuolet järjestävät syys-joulukuussa neliosaisen Liikutusta 90 vuotta -paneelisarjan. Sarjassa urheilun ja seuratoiminnan aktiivit tarkastelevat seuratoiminnan kehitystä, nykypäivää ja tulevaisuutta. Tavoitteena on kaivaa liikuntapoliittiseen keskusteluun merkittäviä puheenvuoroja. Näkökulma on ratkaisuissa ja tulevaisuudessa. Esille nostetaaan seuratoiminnan arkea, hyviä toimintamalleja, mahdollisuuksia ja odotuksia. Paneelien materiaalia julkaistaan Keski-Uusimaan printtilehdessä sekä lehden ja seuran nettisivuilla. Lehti on mukana myös kolumnein, haastatteluin ja aiheeseen liittyvin webropol-kyselyin.
Lehden sisällössä urheilu on muutenkin hyvin näkyvillä. Lehden pääkirjoitus on jo muutaman vuoden ajan käsitellyt kerran viikossa liikuntaa ja urheilua. Usein näkökulma on muusta kuin kilpa- ja huippu-urheilusta.
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 10/08, SLU.fi.
