Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela: Nuoria tulee kuunnella herkällä korvalla

Saara-Sofia Sutela

”Liike on nuorille elämäntapa, joka ei lähde liikkumisen pakosta, vaan yhdessä olon riemusta ja tarpeesta voittaa itsensä. Tämä onkin se näkökulma, jota tarvitaan”, vakuuttaa Turun tuore kaupunginvaltuutettu ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela (23).

”Turku on hyvä liikuntakaupunki”, arvioi ytimekkäästi tuore liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela (kok).

”Liikuntaa on edistetty monilla palkituilla hankkeilla ja Turkua arvostetaan hyvänä liikuntakaupunkina enemmän muualla kuin itse kaupungissa”, jatkaa hän ja kertoo, että esimerkiksi liikuntatilojen maksuttomuus lapsille ja nuorille on erinomainen asia.

Myös kritisoitavaa riittää, sillä turkulaiset liikkuvat tutkimusten mukaan vähemmän kuin verrokkikaupunkien asukkaat. Hyviä palveluja ja toimintoja ei siis osata käyttää tai niitä ei tunneta riittävän hyvin.

Liikkumattomuus ei ainakaan ole kiinni liikuntalautakunnan halusta. Saara-Sofia Sutela on vakuuttunut, että kun lautakunnan nelivuotiskausi vuonna 2012 päättyy, on paljon hyvää saatu aikaan. Strategia valmistuu budjetin valmistumisen myötä syksyn aikana.

”Ainakin yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa tullaan lisäämään ja uuden palloiluhallin saamiseksi tehdään työtä osana liikuntapaikkojen kokonaiskartoitusta. Yhteinen näkymä voisi olla, että Turusta tulisi Suomen seuratyön pääkaupunki vuoteen 2015 mennessä.”

Turussa koulujen ja liikuntatoimijoiden yhteistyöstä on hyviä kokemuksia ja sitä tullaan jatkossa myös syventämään.

”Kaupungin, koulujen ja seurojen yhteistyöllä tavoitetaan kaikki lapset ja erityisesti voisi panostaa peruskoulunsa päättäviin yhdeksäsluokkalaisiin nuoriin, kun he vielä ovat kaikki tavoitettavissa. Heille tulisi tarjota juuri niitä liikuntamuotoja, joita he itse haluavat harrastaa. Siksi on tärkeää, että nuoret otetaan aktiivisina toimijoina mukaan kertomaan omista näkemyksistään.”

Liikkeestä elämäntapa

Saara-Sofia Sutela tietää tässä suhteessa mistä puhuu. Hän on ollut aktiivinen jo pitkään, vaikka täytti heinäkuussa vasta 23 vuotta. Tällä hetkellä hän on muun muassa Turun kaupunginvaltuutettu ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja, Turun Riennon puheenjohtaja ja Suomen Voimisteluliiton hallituksen, sekä SLU:n kansainvälisen valiokunnan jäsen. Lisäksi Sutela edustaa nuorten näkökulmaa muun muassa Nuoren Suomen hallituksen kokouksissa.

Nuorten äänen kuuleminen on tärkeää - mutta ei vain kuuleminen, vaan myös signaalien tunnistaminen. Nuoret osaavat organisoida liikuntansa, mutta se ei aina tapahdu aivan perinteisten mallien mukaan. Uudet tavat liikkua nousevat esiin hyvine vaikutuksineen, eikä ylipainoisia skeittaajia juuri näy!

”Ei, koska liike on heille elämäntapa, joka ei lähde liikkumisen pakosta, vaan yhdessä olon riemusta ja tarpeesta voittaa itsensä. Tämä onkin se näkökulma, jota tarvitaan.”

Ja haastetta uuteen ajatteluun on, sillä viimeistään vuoden 2009 aikana varmistui, että edes urheiluseuroissa liikkuvat lapset tuskin kuluttavat energiaa terveytensä kannalta riittävästi.

”Tässä työssä uudet lajit ja liikuntamuodot ovat ytimessä. Nuorten liikunnassa korostuu omaehtoisuus ja itseohjautuvuus ehkä vastapainona kaikelle muulle. Liike tulee luonnostaan tilanteessa.”

Samaan aikaan myös perinteiset lajit saattavat nousta nuorten suosioon. Näin on käynyt Turussa esimerkiksi pesäpalloilulle, joka on kokenut retrobuumin.

”Innostunut porukka saa välineet käyttöönsä ja pelaaminen on hauskaa. Sen kummemmasta ei aina ole kysymys.”

Maailmalla silmät auki

Saara-Sofia Sutela on saanut nähdä sangen paljon maailmaa. Hän on opiskellut Suomen lisäksi Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja jopa Jordaniassa. Lisäksi hän on työskennellyt Tanskassa ja asunut Britanniassa.

”Työ ISCA:n toimistossa Kööpenhaminassa opetti, kuinka universaalia liikunta on. Se tuo yhteen ihmisiä ympäri maailmaa. Liikuntaa voidaan hyvin hyödyntää välineenä nuorten koulutukseen ja liikettä voidaan käyttää sosiaalisen muutoksen välineenä.”

Kaikki tämä on hyödynnettävissä niissä kansainvälisen liiketoiminnan opinnoissa, jotka pian päättyvät Turun Kauppakorkeakoulussa.

”Teen gradua monikansallisten yhtiöiden yhteiskuntavastuusta ja miten sitä voidaan hyödyntää kuluttajamarkkinoinnissa.”

Kun puhutaan liikuntapalvelujen tuottamisesta, ei Saara-Sofia voi ymmärtää vastakkainasettelua.

”Ainoa mikä ratkaisee, on palvelun laatu ja saatavuus. Sillä kuka sen tuottaa ei pitäisi olla merkitystä. Liikuntapalvelujen tuottamiseen tarvitaan kaikkia tahoja, joskin näiden välinen yhteistyö voisi olla tiiviimpää.”

Urheiluseura on nyt ja jatkossa suomalaisen liikunnan perusyksikkö. Saara-Sofian johtama Turun Riento on 103-vuotias perinteikäs, mutta nykyisellään uudistuva ja vireä neljän lajin yhteisö, jossa kokemus ja nuoruus mahtuvat samaan organisaatioon. Mielenkiintoista on, että seurassa on oikeastaan vain neljä jäsentä, sillä sen lajit - taitoluistelu, koripallo, voimistelu ja keilailu - ovat organisoitumassa omiksi yhdistyksikseen, jotka jäseninä tulevat kuuluvat emoseuraan.

Uskallusta seuratyöhön!

”Jäsenmäärät lajeissa ovat nousussa ja uutta verta on löytynyt myös taustajoukkoihin. Nuorelle puheenjohtajalle kokeneiden seuratoimijoiden tuki on ollut uudistustyössä välttämätöntä.”

Saara-Sofia Sutela toivoo, että Turun Riennon rohkea tapa ottaa nuoria mukaan kannustaisi myös muita suomalaisia seuroja vastaavaan.

”Haaste monissa perinteisissä urheiluseuroissa on se, että maailman muuttumista ei ole huomioitu tai toimintaa ei ole uskallettu muuttaa sen mukaan.”

Turun Riento on yksi niistä seuroista, jolle opetusministeriön suora seuratuki mahdollisti uuden päätoimisen työntekijän palkkaamisen. Näin koripallon, ringeten ja voimistelun parissa työskennellyt Marja Miettinen aloitti tehtävässä koulujen avatessa ovensa.

”Kyseessä on yksi parhaista avauksista pitkään aikaan ja on koko seurakentän yhteinen hyvä, että seuratoimintaa tuetaan, vaikka kaikki eivät tällä kertaa voineetkaan saada tukea. Päätoimisten tulisi vapauttaa vapaaehtoistoimijoiden panosta seurojen kehittämiseen ja toimintojen uudistamiseen, strategiseen työhön. Vapaaehtoisten käyttäminen vain paperien pyörittämiseen tai rutiinien hoitamiseen ei todellakaan kehitä toimintaa.”

Saara-Sofia Sutela aloitti oman seuratoimintansa jo äiti-lapsi jumpassa ja voimistelu, erityisesti joukkuevoimistelu ihan kilpatasolla, pysyi harrastuksena niin pitkään, kun selkä sitä sieti eli 14-vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen hän on ollut mukana vetäjänä ja taustavaikuttajana ja on edelleen.

”Tänä vuonna tulee täyteen 10 vuotta Turun Riennon voimistelujaostossa, joka on toiminut generaattorina kaikkiin muihin luottamustoimiin.”

Saara-Sofia profiloituu urheilujohtajana siis erityisesti voimisteluun, jonka haaveena on saada Suomeen ja Helsinkiin yksi maailman suurimmista massatapahtuma Gymnaestrada vuonna 2015, erityisesti koska seurat toivovat sitä.

Suurtapahtumista energiaa

”SunSvoli Tampereella vuonna 2006 onnistui hyvin ja seurat kokivat sen lisänneen voimistelubuumia. Pienetkin seurat heräsivät eloon kerätessään ryhmiä esiintymään”, arvioi Saara-Sofia Sutela. Hän näkee tapahtuman tukevan hyvin rakenteilla olevaa Suomi-brändiä.

”Suurtapahtumat ovat vapaaehtoisuuteen perustavassa järjestelmässä tärkeitä, koska ne tuovat toimijat yhteen ja tarjoavat riittävän ison haasteen sekä tuottavat lopulta onnistumisen ilon.”

Mutta sitten takaisin maan päälle ja Turkuun, jossa kiristyvä kuntatalous on samanlainen peikko kuin muuallakin. Nyt pitäisi osata investoida hyvinvointiin, jonka tärkeä osa liikunta on.

”Toivon todella, että liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys ymmärrettäisiin paljon nykyistä laajemmin. Liikkuminen ei todellakaan ole vain vapaa-ajanviettotapa vaan tärkeää yhteisöllisyyden kautta ja syrjäytymisen torjunnassa, terveysvaikutuksia vähättelemättä. Liikkumattomuuden hinta on sen sijaan huima.”

Turku on myös merikaupunki, joten ei ihme, että meri vetää puoleensa. Saara-Sofialle kamppailu purjeveneessä köysien kanssa on yksi tapa liikkua ja voida hyvin!

Lähde: YLE Urheilun haastattelu, Jouko Vuolle

Kuva: saarasofia.fi

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 10/09, SLU.fi.


« Takaisin