Vantaa teki perusteellisen suunnitelman liikuntapaikkojensa kehittämiseksi

Vantaan kaupungin tekemän Liikuntapaikkasuunnitelman 2009–2025 tavoitteena on ohjata liikuntaympäristön kehittämistä Vantaalla. Sen myötä kuntalaisille halutaan tarjota entistä paremmin toimiva liikunnan palveluverkko siellä missä ihmiset asuvat tai muuten viettävät vapaa-aikaansa.

Suunnitelman perustaksi Vantaalla tehtiin laaja taustatyö, jossa kuultiin kuntalaisten ja paikallisten seurojen lisäksi myös lajiliittoja ja ympäristökuntia. Taustatutkimuksen perusteella Vantaan liikuntapaikkoihin ollaan melko tyytyväisiä, mutta liikuntaympäristöä on monilta osin myös kehitettävä. Suurin tarve koskee nykyisten liikuntapaikkojen peruskorjausta ja -parannusta. Jatkossa on rakennettava myös uusia liikuntapaikkoja uusille jo rakennetuille sekä tuleville asuinalueille.

Palveluketjuajattelua ja kuntarajat ylittävää yhteistyötä

Liikunnan palveluverkon kehittämistä on suunniteltu palveluketjuajattelun pohjalta. Palveluketju muodostuu eritasoisista palveluista, jotka on jaoteltu lähipalveluihin, alueellisiin liikuntapalveluihin, kaupunkitasoisiin palveluihin sekä seudullisiin palveluihin. Eri tasoille on luotu tavoitetaso, johon liikuntapaikkojen kehittämisellä pyritään.

Vantaa pyrkii tulevaisuudessa yhä parempaan kuntarajat ylittävään yhteistyöhön muun muassa ulkoilureittien ja virkistysalueiden sekä tilaa vievien ja melua aiheuttavien liikuntapaikkojen kehittämisessä. Yhteistyön avulla parannetaan myös omien kuntalaisten seudullisia palveluita.

Kehittämisvastuuta useille toimialoille

Yksi liikuntapaikkasuunnitelmatyön kantavista ajatuksista on tarve kunnan sektorirajat ylittävälle ajattelulle liikunta-asioissa. Jo hankkeen ohjausryhmässä on ollut edustus kaupungin kaikilta toimialoilta.

Näkökulma on tärkeä, sillä liikuntapalveluiden ohella Vantaan liikuntaympäristön kehittämisestä vastaavat myös monet muut kaupungin toimialat ja tulosalueet. Liikuntatoimen hyvä yhteistyö tilakeskuksen sekä maankäyttö- ja ympäristötoimialan kanssa on välttämätöntä. Koulujen liikuntaympäristöjä puolestaan suunnitellaan yhdessä sivistystoimen kanssa. Liikuntapaikkasuunnitelmaan on koottu eri toimialojen liikuntaympäristön kehittämiseen liittyviä toimia ja vastuita.

”Liikuntapaikkasuunnitelmassa on ajateltu pitkälle tulevaisuuteen ja huomioitu käyttäjien muuttuvat tarpeet ja lähialueen muu kehitys. Suunnitelma onkin hyvä esimerkki myös muille kunnille”, SLU:n olosuhde- ja ympäristötyön asiantuntija Karoliina Luoto kommentoi suunnitelmaa.

Teksti: Soile Koskela

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Soile Koskela, LUM 10/09, SLU.fi.

« Takaisin