Helsinki Cup jakoi suvaitsevaisuuspalkinnon Ari Koivulle

Ari Koivu.

Helsinki Cupin vuoden 2009 suvaitsevaisuus-palkinto myönnettiin liikunnan kehitysyhteistyöaktiivi Ari Koivulle.

Palkinnon luovutti ulkoministeri Alexander Stubb heinäkuussa LiiKen toiminnanjohtaja Ari Koivulle Helsingissä.

Vuosittain jaettava suvaitsevaisuus-palkinto on osa Helsinki Cupin suvaitsevaisuus-ohjelmaa, jonka suojelijana toimii presidentti Martti Ahtisaari. Palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on omalla toiminnallaan edistänyt yhdenvertaisuutta, suvaitsevaisuutta ja eri kansojen kohtaamista.

Liikunnan Kehitysyhteistyö Liike ry:n toiminnanjohtajana toimiva Ari "Vito" Koivu on työskennellyt vuosikausia mm. Tansaniassa paikallista nuorisojalkapalloa kehittämässä. Liikunta on merkittävä osa kehitysmaiden sosiaalisten olojen parantamista.

Lisätietoa:
Liikunnan kehitysyhteistyö Liike ry tästä www.liike.fi.
Helsinki Cupin suvaitsevaisuusohjelmaan tästä.

LiiKe on suomalainen kansalaisjärjestö jonka tavoitteena on tuoda liikunnan avulla sosiaalista kehitystä kehitysmaiden arkeen. SLU ja LiiKe ovat tehneet yhteistyötä 8 vuoden ajan mm. tukemalla opettajankoulutuslaitosten liikunnanopetusta Tansaniassa sekä helpottamalla peruskoulujen liikuntavälinepulaa itäisessä Afrikassa. Vuosina 2009-11 LiiKe ja SLU toteuttavat yhdessä kolmevuotista hanketta, jossa koulutetaan liikunnan opettajia 11 opettajankoulutuslaitokseen Tansaniassa.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 10/09, SLU.fi.


« Takaisin