« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 10/2009 » Urheiluseuroille » Tuplaturvasta tukea urheiluseuratoimintaan

Tuplaturvasta tukea urheiluseuratoimintaan

Pohjola Vakuutus Oy:n ja SLU:n välinen sopimus tukee seurassa toimivia vapaaehtoisia vapaaehtoistyön tapaturmavakuutuksella ja toiminnanvastuuvakuutuksella.

Yli puoli miljoonaa suomalaista tekee vapaaehtoistyötä urheilun hyväksi lajiliitoissa, aluejärjestöissä ja urheiluseuroissa eri puolilla Suomea. Lista mukana olevista lajiliitoista löytyy täältä. Vapaaehtoistyöntekijöillä on keskeinen merkitys urheilutapahtumien onnistumisessa ja liikuntapalveluiden järjestämisessä.

Vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus

Vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus korvaa liittojen, alueiden, piirien ja seurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä - esimerkiksi kilpailujen ja tapahtumien järjestämistä, valmennusta, koulutusta, varainhankintaa sekä luottamusmies- ja toimistotyötä tekeville sattuvia tapaturmia aina hoitokulujen, pysyvän haitan ja tapaturmaisen kuoleman osalta 8 500 euroa. Omavastuu on 50 euroa tapaturmaa kohden. Tapaturmavakuutuksen vakuutusnumero on 06-71000. Tapaturman sattuessa täytetään tapaturmailmoituslomake.

Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kun vapaaehtoinen vetää joukkueelle harjoituksia ja loukkaantuu, kuuluu hän vakuutuksen piiriin. Myös matkalla vapaaehtoistyöhön sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin. Asia on aivan toinen, kun hän osallistuu esimerkiksi kilpaurheiluun tai puulaakipeliin ja loukkaantuu. Tapaturmavakuutuksessa on vuodesta 2007 eteenpäin vakuutettuna kaikki alle 75-vuotiaat.

Yleinen kysymys tapaturmavakuutuksesta on, kuka kuuluu vakuutuksen piiriin?

”Vapaaehtoisen ei tarvitse olla seuran jäsen eikä hänen osaltaan tarvitse tehdä minkäänlaisia kirjauksia ennen hänen tekemänsä vapaaehtoistyötä. Pääasia on, että hän tekee vapaaehtoistyötä seuran toimeksisaaneena”, kertoo markkinointipäällikkö Ari Koski Pohjola Vakuutus Oy:stä.

Toiminnan vastuuvakuutus

Vastuuvakuutuksen tarkoituksena on antaa suojaa vakuutuksen piirissä oleville mahdollisen vahingonkorvausvelvollisuuden varalta. Vakuutuksen kohteena ei siis ole mikään ennalta sovittu omaisuuserä vaan voimassa olevan oikeuden mukainen korvausvelvollisuus.

Vahingon voi aiheuttaa vakuutetun työsuhteinen työntekijä tai vapaaehtoistyöntekijä, joka työskentelee vakuutetun toimeksiannosta. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun silloin, kun vakuutettu on pääsymaksullisen tai -maksuttoman tilaisuuden, harjoituksen tai leirin järjestäjänä tai kilpailuissa.

Mitä vastuuvakuutuksesta sitten korvataan? Esimerkiksi vakuutetun hallussa, lainassa tai muutoin vakuutetun hyödykseen käytettävänä olevalle omaisuudelle aiheutettuja vahinkoja ei vastuuvakuutus ehtojen mukaan korvata. Tämän rajoitusehdon piiriin on jäänyt mm. urheiluseuran vuokraamille teltoille kilpailun aikana aiheutuneet vahingot. Onkin tärkeää sopia vuokralleantajan tai lainaajan kanssa tämän tyyppisen omaisuuden esinevakuuttamisesta tapahtuman ajaksi.

"Vastuuvakuutus sen sijaan korvaisi, jos esimerkiksi seuran huolimattomasti kiinnittämä teltta riistäytyisi yleisön päälle aiheuttaen heille esine- tai henkilövahinkoja," sanoo Ari Koski.

Vakuutusyhtiö selvittää vakuutetun puolesta korvausvelvollisuuden ja vahingon määrän, neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa, hoitaa mahdollisen oikeudenkäynnin ja siitä tulevat kustannukset sekä korvaa sen vahingonkorvauksen, jonka vakuutettu on velvollinen maksamaan. Maksettavan korvauksen enimmäismäärä henkilö- ja esinevahingossa on 1 000 000 euroa. Vakuutetun omavastuu jokaisessa vahingossa on 500 euroa.

Vastuuvahingossa täytetään Vastuuvahinkoilmoitus. Se täytetään huolel­lisesti ja yhteystiedot täydellisinä. Vastuuvahingon vahinkotunnus on 16-223-684-8. Allekirjoituksella vahvistetaan annetut tiedot oikeiksi.

Vahinkoilmoitus palautetaan: SLU/Niina Majamaa, 00093 SLU

Täältä löytyvät Tuplaturvan Vakuutusehdot.

Tiesitkö että, 95 prosenttia Pohjolalle esitetyistä korvaushakemuksista johtaa korvaukseen. Vuonna 2007 Pohjola maksoi korvauksia reilut 500 miljoonaa euroa kaikissa vakuutusmuodoissa.

Teksti: Christine Heinonen, markkinointisuunnittelija, SLU

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Christine Heinonen, LUM 10/09, SLU.fi.


« Takaisin


25.5.2012 klo 04:39:15