Uskalla olla oma itsesi

Elokuussa startannut Uskalla -kampanja nostaa esiin tosiasian, että suomalaisurheilijoiden joukossa on paljon homo- ja biseksuaaleja. Kampanja pyrkii rohkaisemaan urheilijoita hyväksymään seksuaalisen suuntautumisensa. Kampanja myös haastaa urheilijat, seurat ja urheiluvaikuttajat kamppailemaan homofobiaa vastaan.

Eri arvioiden mukaan seksuaalivähemmistöihin kuuluu ainakin viisi prosenttia suomalaisista eli vähintään 250 000 ihmistä. On siis selvää, että homo- ja biseksuaaleja toimii myös urheilussa ja liikunnassa kaikissa lajeissa ja kaikilla tasoilla. Monet pelkäävät homoseksuaaliksi leimautumista.

"Pelko voi syntyä siitä, että omassa arkipäivässä ei tunneta homoja ja että homouteen liittyy vääriä uskomuksia tai käsityksiä. Homoseksuaalisuutta pidetään jotenkin epäurheilijamaisena maskuliinisessa ja heteronormatiivisessa urheilukulttuurissa, vaikka seksuaalisella suuntautumisella ei ole mitään tekemistä urheilussa menestymisen kanssa", sanoo valtion liikuntaneuvoston pääsihteeri ja Setan varapuheenjohtaja Kirsti Laine.

”Homofobiasta johtuvia syrjintätapauksia pitää tehdä julkisiksi, jotta epäkohtiin voidaan puuttua. Asiasta vaikeneminen ei tarkoita, etteikö syrjintää olisi", Laine painottaa.

Yhdenvertaisuuden edistämiseen tarvitaan konkreettisia tekoja

Suomen liikuntakentän hyväksymien Reilun pelin periaatteiden mukaan liikunta ja urheilu edistävät ja toteuttavat tasa-arvoa laaja-alaisesti. Kaikkien pitäisi saada liikkua ilman pelkoa siitä, miten seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa kohteluun.

"Ongelma ei ole seksuaalivähemmistöihin kuuluvat liikkujat ja urheilijat, vaan kielteiset asenteet kuten homofobia ja siitä kumpuava epäsuotuisa toiminta. Syrjintään on aina puututtava sen vaatimalla vakavuudella", muistuttaa Suomen liikunta ja urheilu ry:n (SLU) yhteiskuntavastuun asiantuntija Juha Beurling.

"Uskon, että homofobian kitkemisessä liikunnan ja urheilun maailmassa päästään pitkälle oikealla asenteella, mutta taloudellisiakin resursseja tarvitaan", hän painottaa.

Seksuaalivähemmistöjen tilanne vaihtelee paljon lajien ja seurojen välillä. Toisaalla asioista voidaan puhua hyvinkin avoimesti, kun taas toisaalla niistä vaietaan täysin.

"Pahimmassa tapauksessa vähemmistöön kuuluvaa aletaan määrätietoisesti syrjiä ja hänet yritetään savustaa ulos. Tällainen toiminta voidaan kätkeä esimerkiksi peliajan vähentämiseen. Syrjintään voi syyllistyä pelikavereiden lisäksi siis myös oman joukkueen valmentaja", Juha Beurling huomauttaa.

Uskalla -kampanjan on toteuttanut neljä vapaaehtoista suomalaisnuorta. Kampanjaa rahoittaa Euroopan komissio ja sen pääyhteistyökumppanit ovat SLU ja Seta.

Uskalla -kampanjaan kuuluvat verkkosivut osoitteessa www.uskalla.fi sekä juliste ja postikortti, joita jaetaan elo–syyskuussa pääkaupunkiseudulla liikuntapaikoilla ja nuorisotiloissa.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 10/09, SLU.fi.


« Takaisin