Tasa-arvoa urheilussa: Ruotsin malli

Jenny Kallur on toinen menestyneistä ruotsalaisista Kallurin urheilijasisaruksista.

Ketä varten urheilu on keksitty? Miehiä varten – banaalisti ilmaistuna. Nykyaikainen urheilu kehitettiin Isossa-Britanniassa siirtomaasotien voittamista varten. Se oli miesten ja poikien touhua, jota seurasivat miehet ja pojat. Naiset tulivat mukaan myöhään – kovan vastustuksen saattelemina. Tasa-arvo on lisääntynyt, muttei vieläkään täysin toteutunut. Edes Ruotsissa.

Puheenjohtaja Karin Mattsson Ruotsin urheilun kattojärjestöstä (Riksidrottförbundet) tähdentää, että tasa-arvo ei ole vain itsestään selvä ihmisoikeuskysymys, vaan se kehittää koko urheilua. Se on myös sitä, että kaikentyyppiset ihmiset tuovat erilaiset osaamisensa yhteen samoin oikeuksin ja velvollisuuksin. Näin koko liikkuva ja urheileva yhteisö ja sen toiminta kehittyy. Tasa-arvo on toki myös sukupuolten välinen asia, jossa on menty huimasti eteenpäin sitten järjestäytyneen urheilutoiminnan alkamisen. Silti jopa tasa-arvon mallimaassa Ruotsissa täytyy yhäkin muistuttaa ihmisiä siitä, että jo lapsena tytöillä on oltava samat mahdollisuudet tulla urheilutähdiksi kuin pojilla. Mattssonin mukaan tämän toteuttaminen käytännössä on juuri urheilujärjestön työtä.

Ruotsissa on tehty 30 vuotta aktiivista tasa-arvotyötä, joka osaltaan selittää maan urheilumenestystä Mattsson mainitsee verkkoblogissaan (http://www.svenskidrott.se/karma) esimerkkejä Ruotsin lajiliitoissa tehdystä itsenäisestä työstä tasa-arvon eteen. Lentopalloliitto päätti 15 vuotta sitten sukupuolten tasajaosta. Mestaruussarjaa alettiin toteuttaa naisten ja miesten puolella identtisesti: saman verran otteluja, sama määrä resursseja ja saman verran media-aikaa. Kaikille maajoukkuepelaajille päätettiin maksaa saman verran rahaa menetetystä työajasta. Suunnistusliitossa aikuisista aktiiveista miehiä on 59 % ja naisia 41 %, nuorissa luvut ovat tasan. Yleisurheilussa Ruotsin naiset ovat saavuttaneet paljon, minkä ansiosta mukaan on tullut paljon uusia innokkaita ja lahjakkaita tyttöjä. Salibandyliitolla on myös voimassa oleva tasa-arvosuunnitelma, joka koskee koko organisaatiota.

Mallia naisjohtajilta

Länsinaapurimme urheilun tasa-arvosta löytyy toki myös suuria puutteita. Viestintätoimisto Agenda PR:n tekemän tutkimuksen mukaan kolmen suuren ruotsalaislehden urheilusivut ovat erittäin miesvoittoisia liittyen siihen, kuinka paljon niiden jutut viikon aikana helmikuussa 2008 käsittelivät kumpaakin sukupuolta: Sportbladet 85 %, Dagens Nyheter 77 % ja Expressen 88 %. Lehtien urheilukuvista 86 % esitti miesurheilijoita.

Urheilun ongelmat ovat samankaltaisia kaikkialla. Ruotsalainen nuorisotutkija Mats Trondman on sitä mieltä, että Ruotsissa suurin ongelma on ikääntyneet miespuoliset johtajat, erityisesti joukkuelajeissa. Eivät tietenkään kaikki, mutta joidenkin alkoholi- ja seksuaaliasenteet huolestuttavat tutkijaa. ”Joidenkin mielestä pelaajan on hyväksyttävää olla humalassa ottelua edeltävänä iltana, kunhan tämä ilmestyy kentälle ja pelaa pelinsä.” Toinen asia on seksismi: poikajoukkueissa monesti jopa odotetaan (miespuoliselta) valmentajalta seksistisiä vitsejä ja laukaisuja. Trondmanin mukaan kyse on kansanomaisesta miesten kulttuurista, joka ilmenee myös armeijassa ja bänditoiminnassa. Tutkija sanoo ymmärtävänsä tätä miesten tapaa kommunikoida, vaikkei sitä hyväksykään. Hänen mielestään miespuolisten johtajien ja valmentajien pitäisi tässä kohtaa ottaa mallia naiskollegoiltaan. ”Naiset voivat näissä asioissa toimia esikuvina”.

Sankareita ja sankarittaria

Kilpaurheilun tarkasteleminen filosofian näkökulmasta voi tuoda oman lisäarvonsa tasa-arvokeskusteluun. Ruotsalainen urheilufilosofi Kutte Jönsson pohtii urheilun naissankaruutta kirjassaan Idrottsfilosofiska introduktioner – jossain määrin provosoivasti. Samalla hän kirjoittaa urheilun maskuliinisista normeista, sukupuolirooleista, naisten alistamisesta ja dopingista. Jönsson siteeraa kirjassaan toista ruotsalaista filosofia Torbjörn Tännsjötä, jonka mukaan naisurheilijat kilpailevat toisiaan vastaan maskuliinisuudessa. Silloin kun naiset kilpailevat toisiaan vastaan naisellisuudessa, on kyse missikilpailuista, ja ne kilpailut eivät ole urheilua. Jos naiset siis eivät voi ottaa mittaa toisistaan urheilussa naisina, pitäisikö heidän ylipäätään kilpailla? Vai pitäisikö naisten ja miesten kilpailla toisiaan vastaan sekajoukkueissa ja -sarjoissa?

Jos naisurheilussa ja urheilussa yleensä halutaan nähdä edellä esitetyn kaltainen filosofinen dilemma, miten se siis tulisi ratkaista? Se on ajatuksenakin hyvin vaikea: jos miehet ja naiset kilpailisivat samoissa sarjoissa, vietäisiin naisilta useimmiten voittamisen riemu. Emme saisi nauttia naispuolisten sankareiden voitokkaista suorituksista. Toisaalta, urheilun medianäkyvyyden kannalta tämä voisi olla hyväkin asia: naiset ja miehet kilvoittelisivat keskenään samoilla areenoilla (kuten suurissa juoksu- ja hiihtotapahtumissa, vaikka molemmille onkin omat sarjansa), katsojat saisivat seurata tasapuolisesti molempien ponnistuksia. Tosin monesti tällaisissakin tapauksissa käy niin, että televisiokuvissa näkyy enemmän miesten kuin naisten tiukkoja loppukirikamppailuja.

Onko urheilu sinänsä maskuliinista? Kuinka relevantti tällainen dilemma on urheilun tai tasa-arvon kannalta; onko sitä edes olemassa vai onko se pelkkä filosofinen ajatusleikki, sitä me kaikki voimme miettiä itseksemme. Filosofisen tasa-arvopohdinnan ansiota tai ei, mutta ainakin Ruotsissa naisurheilu on viimeisen noin kymmenen vuoden aikana ollut erinomaisessa nousussa – ajatelkaamme vaikkapa sellaisia nimiä kuin Karolina Klüft, Susanna Kallur, Anja Pärson, Kajsa Bergqvist jne. Kukaan tuskin haluaisi nähdä näiden naisten häviävän omissa lajeissaan hyvin treenatuille miesurheilijoille.

Artikkeli perustuu RF:n puheenjohtajan Karin Mattsonin vierailuun pohjoismaisessa Felles -kokouksessa Suomessa kesäkuussa 2008 ja Svensk Idrott -lehden artikkeleihin 2007 - 2008.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 11/08, SLU.fi.