Vallankahvassa Sir Philip Craven - Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n puheenjohtaja
 |
”Vammaiset eivät ole vain joku tietty kategoria, vaan osa yhteiskuntaa. Vaikka jalkani eivät toimi, pääsen pyörätuolilla liikkumaan nopeammin kuin suurin osa ihmisistä. Kysymys on asenteiden muuttamisesta ja kaikkien kohtelemisesta tasa-arvoisesti yhteiskunnan jäseninä”, toteaa Sir Philip Craven Pekingissä syyskuussa 2008.
Vammaishuippu-urheilu on taas valokeilassa, kun maailman parhaat paralympiaurheilijat mittelevät toisiaan vastaan Pekingissä. Suomessa mielenkiinto vammaishuippu-urheiluun kasvoi uudelle tasolle neljä vuotta sitten Ateenassa, jossa Leo-Pekka Tähden hurjat pyörätuolikelaukset nostivat miehen superjulkkisten luokkaan ja paralympialaiset kaikkien tietoisuuteen.
Aivan vähäisestä asiasta ei olekaan kysymys, sillä maailmassa arvioidaan olevan vammaisia noin 700 miljoonaa. Kiinassa heitä on lähes 90 miljoonaa ja yksin Pekingissä noin miljoona.
Ja paralympiakisat myös kiinnostavat, sillä jo kaksi päivää ennen Pekingin kisojen alkua oli lippuja myyty enemmän, kuin mitä yksissäkään kisoissa oli aiemmin ollut katsojia. Sen tiedon Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n puheenjohtaja Sir Philip Craven otti mieluusti vastaan, joskin hänen mukaansa onnistunut lipunmyynti on vain yksi osa kiehtovaa kokonaisuutta.
”Erityisesti minua ilahdutti ja hämmästytti se nopeus, jolla järjestäjät muuttivat Pekingissä olympiakaupungin ilmeen paralympiakisakaupungiksi. Tämä tapahtui kahdessa päivässä ja se oli hämmästyttävä suoritus.”
Kiinalainen vieraanvaraisuus
Myös kilpailijoiden olosuhteet ovat erinomaiset. Jo vastaanotto lentoasemalla sekä kaikki logistiset palvelut, joita vammaisurheilijoille tarjottiin, olivat vertaansa vailla.
”Riippumatta siitä liikuitko pyörätuolilla, olitko näkövammainen tai esimerkiksi proteesin käyttäjä, pääsit todella nopeasti lentoasemalta majapaikkaan. Muodollisuudet sujuivat kuin rasvattuna ja juuri sitähän me kaikki toivomme pitkän lennon jälkeen. Tämä oli vain yksi osoitus siitä, miten paljon järjestäjät olivat vieraidensa mukavuuteen panostaneet”, kertoi itse pyörätuolilla liikkuva 58-vuotias Craven.
Kesäparalympiakisoja on järjestetty vuodesta 1960 alkaen ja Pekingin kisat ovat kolmannettoista. Vuodesta 1988 alkaen olympiakisajärjestäjä on vastannut myös paralympialaisten järjestämisestä ja tämä on ollutkin tärkeä asia julkisuuden kannalta.
”Jo Barcelonan kisat vuonna 1992 saivat paljon julkisuutta ja niitä voitaneen pitää jonkinlaisena käännekohtana. Silloin ensi kertaa kisoja seurasi sekä paikan päällä että TV:n välityksellä merkittävä määrä yleisöä.”
Vuodesta 2001 alkaen Kansainvälistä Paralympiakomiteaa johtanut Phil Craven muistelee kuitenkin erityisellä kaiholla Sydneyn kisoja. Nimenomaan ne nostivat paralympiaurheilun uudelle tasolle ja Ateena neljä vuotta myöhemmin jatkoi tätä suuntausta.
Pysyvä perintö
”Tietenkin myös Salt Lake Cityn ja Torinon talvikisat olivat onnistuneita tapahtumia, eikä niitä ja talvikisoja saa unohtaa paralympiaurheilusta puhuttaessa, mutta tietenkään ne eivät maailmanlaajuisesti saa samaa huomiota kuin kesäkisat.”
Ateenan vuoden 2004 kisoja Craven katsoi toisesta näkökulmasta, koska ne olivat ensimmäiset kesäkisat, jotka toteutettiin hänen johdollaan.
”Neljä vuotta sitten todella koin kuinka paljon kisojen avulla voidaan muuttaa asioita järjestävässä kaupungissa tai maassa. Vammaisten tarpeet nousevat valokeilaan ja esimerkiksi Ateenaan kisat jättivät pysyvän perinnön: ensi kertaa kisojen jälkeen muutkin kuin autoilijat otettiin huomioon. Ei siis vain vammaiset vaan kaikki kansalaiset. Jalkakäytävillä saattoi liikkua ja pyörätuolilla päästä ravintolaan, metroon tai vaikka Akropolille.”
Craven kertoo Ateenan kisojen aikaisen pormestarin, ja nykyisen Kreikan ulkoministerin Dora Bakoyiannisin, vahvistaneen paralympiakisojen olleen kaupungille mittaamattoman arvokkaat.
”Ne todella nostivat esiin tärkeitä asioita ja olivat kulmakivi kaupungin ja maan kehityksessä.”
Samanlainen kehitys on nähtävissä Pekingissä, joka on satsannut paljon esimerkiksi esteettömään liikkumiseen. Kisat ovatkin oiva tapa muuttaa ajattelua.
Me kaikki ihmiset
”Vammaiset eivät ole vain ryhmä ihmisiä – joku tietty kategoria – vaan osa yhteiskuntaa. Vaikka jalkani eivät toimi, pääsen liikkumaan nopeammin kuin suurin osa ihmisistä – pyörätuolilla."
"Kysymys on ajattelutavan muuttamisesta ja kaikkien kohtelemisesta tasa-arvoisesti yhteiskunnan jäseninä, ihmisinä, joille tulee tarjota mahdollisuus päästä kotiin, kauppaan, työhön, bussiin ja junaan. Toivon kehityksen jatkuvan täälläkin ja paljon onkin jo tapahtunut.”
Paralympiaurheilun historia juontaa 60 vuoden taakse vuoteen 1948. Silloin Stoke Mandevillessa Britanniassa järjestettiin ensimmäiset vammaisten kilpailut. Toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja urheilu oli tärkeä osa kuntoutusta. Phil Craven ei ollut vielä tuolloin syntynyt ja Rooman paralympialaisten aikaan hän oli 10-vuotias, mutta vammaishuippu-urheilun kehityksen hän tuntee ja se on ollut huimaa.
”Vaikka alkuvuosina paralympiaurheilu oli enemmän osa kuntoutusta ja harrastamista, oli joukossa myös todellisia huippu-urheilijoita. Muistan esimerkiksi pyörätuolikoripalloilija Ginger Swindlestin, joka pelasi vuoden 1948 kisoissa. Hän oli kovin vastustaja ja joukkuetoveri, jonka olen koskaan kohdannut. Hänen oli asenteeltaan todellisen huippu-urheilija ja siitä onkin kysymys”, kertoo viisissä paralympialaisissa pyörätuolikoripalloa pelannut ja vuonna 1973 lajin maailmanmestaruuden voittanut Craven.
Puuhastelusta huippu-urheiluksi
Hän jatkaa, että vaikka osa paralympiaurheilijoista voitiin jo 60 vuotta sitten määritellä huippu-urheilijoiksi, ovat erot nykyhetkeen valtavat. Harjoittelu on muuttunut ammattimaiseksi, taito on kasvanut uudelle tasolle ja välineiden kehitys on mahdollistanut paljon kovemmat haasteet.
”Ei ole kuin parikymmentä vuotta siitä, kun Lontoon maratonilla kelattiin 42 kilometriä ensi kerran nopeammin kuin mihin juoksijat kykenivät. Nyt maratonin kelaukseen menee enää noin puolitoista tuntia ja nopeimmat juoksijat tulevat maaliin yli 30 minuuttia pyörätuolikelaajien jälkeen.”
Tuo kyseinen episodi muuten aiheutti sen, että jotkut tahot vaativat pyörätuolikelaajien osallistumisen kieltämistä. Niin ei tietenkään käynyt, mutta esimerkki toimii hyvin kuvaamaan sekä kelauksen kehitystä, että ihmisten asenteita vammaisurheiluun.
Lajien kehittymisen ohella on 60 vuoden aikana kehittynyt myös uusia lajeja, joista yhtenä hyvänä esimerkkinä on pyörätuolirugby – todellinen titaanien kamppailu.
”Uudet lajit ja kehittyneet lajit ovat aikaansaaneet sen, että paralympiaurheilu on alkanut yhä enemmän kiinnostaa suurta yleisöä ja mikä tärkeintä, ne vetävät puoleensa yhä enemmän urheilijoita.”
Seuraavat askeleet
Seuraavat paralympiakisat järjestetään jo vajaan kahden vuoden kuluttua Vancouverissa ja sitten ovatkin edessä Lontoon kisat Philip Cravenin kotikentällä. Paljon ehtii tapahtua ennen Lontoota ja paljon onkin vielä kehitettävää, esimerkiksi talvikisojen näkyvyyden suhteen.
”Talviparalympiakisat tarjoavat valtavasti upeaa nähtävää esimerkiksi alppihiihdon, kelkkakiekon, curlingin ja pohjoismaisten hiihtolajien muodossa. Myös median kiinnostus tuntuu jatkuvasti kasvavan. Nyt Pekingissä on 6500 akkreditoitua toimittajaa, mikä on Ateenan verrattuna kaksinkertainen määrä.”
Kun pyydän arvioimaan koko neljän vuoden jaksoa kohti Lontoon kisoja, haluaa Philip Craven pohtia tovin ja aloittaa sitten.
”Lontoolla tai oikeastaan kellään ei ole mahdollisuutta kopioida sitä, mitä täällä Pekingissä tapahtuu. Maan valtava väestö ja lähes rajattomat resurssit mahdollistavat kisojen toteuttamisen näin massiivisina. Lontoossa sen sijaan ollaan hyvin innostuneita mahdollisuudesta näyttää urheilun henkeä ennen kaikkea nuorisolle. Niin tapahtuu myös täällä Kiinassa, mutta Euroopassa se suuri tavoite on saada entistä useampi nuori jälleen innostumaan ja osallistumaan urheilutoimintaan. Paralympialaisissa teema vielä korostuu, koska silloin realisoituu, mitä tarkoittaa kaikkien osallistuminen.”
”Haluan jatkaa!”
Craven kuuluu Lontoon kisaorganisaation hallitukseen ja on siis varmasti mukana tekemässä kaikkensa, että molemmat kisat Lontoossa 2012 onnistuvat. IPC:n puheenjohtajuus on katkolla vuonna 2009 Kuala Lumpurin yleiskokouksessa ja Craven ilmoitti selkeästi olevansa halukas jatkamaan myös seuraavan nelivuotiskauden ajan.
”Toivon todella, että minut valitaan jatkamaan kolmannelle kaudelle sillä koen, että vie ainakin tuon 12 vuotta toteuttaa ne muutostavoitteet, jotka olen itselleni asettanut. Toisaalta on helppo sanoa, ettei työ lopu koskaan”, arvioi Craven.
Nuorten olympiakisoista on tulossa tärkeä osa liikkeen toimintaa. Nuorten paralympiakisoista on Cravenin mukaan vielä liian aikaista puhua, ainakaan maailmanlaajuisina tapahtumina. Hän kuitenkin käyttää sanaa ”ehkä” pohtiessaan aihetta tarkemmin.
”Olemme toteuttamassa niin monia eri projekteja, että uusien aloittamiseen ei tahdo löytyä resursseja. Jo nyt sekä Aasiassa että Etelä-Amerikassa järjestetään nuorten parakilpailuja, esimerkiksi ensi vuonna Japanissa.”
Cravenin mielestä alueelliset tai jopa eri maiden yhteistyöllä toteutetut pienemmät nuorten kilpailut olisivat vammaisurheilussa parempi vaihtoehto kuin koko maailman kisat.
”Tämä olisi kustannustehokkaampi tapa ja lisäksi se todennäköisesti alentaisi nuorten kynnystä osallistua monissa maissa.”
Huipun varjossa
Vammaishuippu-urheilulla tuntuu menevän paremmin kuin koskaan, mutta samaa ei voi sanoa vammaisten liikkumisesta yleensä. Tutkimusten mukaan se on jopa vähäisempää kuin vammattomien keskuudessa ja niin ei todellakaan saisi olla. Jotain pitäisi tehdä ja niihin talkoisiin myös Kansainvälisen Paralympiakomitean IPC:n tulisi osallistua, mutta miten?
”Juuri näin asia on, ja avainkysymys on saada aikaan toimiva yhteistyö maiden hallitusten ja vammaisliikuntajärjestöjen kesken. Ihmisten tulisi tutustua urheiluun, asettaa omia tavoitteitaan ja mikä tärkeintä, urheilun tulisi jatkossa olla nykyistä merkittävässä roolissa kuntoutuksessa, niin kuin se 60 vuotta sitten esimerkiksi Stoke Mandevillessä. Liikkumiseen tulisi kannustaa yhä voimakkaammin jo sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksissa. Ikävä kyllä varsinkaan länsimaissa näin ei riittävän vahvasti tapahdu.”
Phil Craven toivookin, että liikunnasta tulisi selkeästi ykkösaktiviteetti vammautuneiden keskuudessa ja hän uskoo, että siihen myös löytyy yhteiskunnan tukea - sen varmistamisessa IPC aikoo olla aktiivinen.
Hyvä niin, sillä silloin järjestön tunnuslause - Spirit on the Move – todella realisoituu.
Lähde: YLE Urheilun haastattelu, Jouko Vuolle
