Eero Saarinen SAVALin uudeksi toiminnanjohtajaksi

Eero Saarinen

Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n hallitus kutsui yhdistyksen toiminnanjohtajaksi Eero Saarisen. Hän on toiminut kaksi edellistä kautta koripallon Suomen mestaruuden voittaneen Espoon Hongan toimitusjohtaja. Eero Saarinen on SAVALin perustajajäsen ja sen lisäksi hän on toiminut hallituksen jäsenenä sekä varapuheenjohtajana.

Koripallon Suomen mestaruuden kahtena edellisenä kautena voittaneen Espoon Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen, 61, siirtyi 1. elokuuta alkaen Suomen Ammattivalmentajat ry:n toiminnanjohtajaksi. "Yli kolmekymmentä vuotta kestäneen valmentajauran jatkoksi minulla oli Hongassa tilaisuus tehdä työtä huippukoripallon parissa toisella puolella pöytää. Kaksi kulunutta kautta ovat Hongan kannalta menestysvuosia peräkkäisine mestaruuksineen. Kaudet ovat olleet paitsi menestyksellisiä myös sisältörikkaita", toteaa Saarinen.

Pitkän linjan koripallovaikuttajana Saarinen ehti tehdä mittavan työuran oman lajinsa parissa, mutta samalla hän on ollut aktiivinen kaikkien valmentajien edunvalvojana.

"Olin vuonna 1992 perustamassa Suomen Koripallovalmentajat ry:tä. Yhdistys on tuottanut Suomeen monia huippuvalmentajia kuten Bobby Knight, Peter Skansi ja Ettore Messina jakamaan oppia."

"Kun syksyllä 2002 perustettiin Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry, olin perustamassa myös sitä ja olen toiminut sen hallituksessa ja yhdistyksen varapuheenjohtajana. Luonnollisesti tässä tilanteessa joudun jättämään yhdistyksen luottamustoimen."

"Ehkä näistä syistä johtuen Suomen Ammattivalmentajat ry on kutsunut minut toiminnanjohtajakseen."

Saarinen kokee uuden tehtävän tavallaan sulkevan ympyrän hänen työurallaan.

"Tulevassa tehtävässäni tavoitteena on eri lajeissa toimivien ammattivalmentajien aseman parantaminen, työsuhdeneuvonta sekä osallistuminen valmentajien näkökulmasta huippu-urheilun kehitystyöhön ja valmentajakoulutuksen sisältöjen kehittämiseen. Uskon kokemuksieni uran eri vaiheista antavan tulevalle työlle lähes optimaalisen pohjan."

"Tehtävän osa-aikaisuus (kolme päivää viikossa) sopii erinomaisesti omiin suunnitelmiini ja elämäntilanteeseeni. Tavoitteeni on nostaa yhdistyksen jäsenmäärä sellaiselle tasolle, että kun itse jätän tämän tehtävän joskus, niin seuraajani voisi jatkaa valmentajien edunvalvontatyötä päätoimisesti. "

Saarinen seuraa toiminnanjohtajan tehtävässä Antero Kujalaa, joka siirtyy pitkän urheilujärjestöuran jälkeen yrityselämään. Hän aloitti 1.7.2008 Marjex Oy:n toimitusjohtajana.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 11/08, SLU.fi.


« Takaisin