Rehtori Kimmo Nykänen: Kiusaaminen kuriin koululiikunnan avulla
![]() |
![]() Kimmo Nykänen. |
Liikuntamahdollisuuksien lisääminen koulupäivään on tuottanut kolmessa vuodessa huomattavia tuloksia, jotka näkyvät oppilaiden aktiivisuuden, terveyden ja viihtymisen kohentumisena.
"Kolmisen vuotta sitten me päätimme satsata koululiikuntaan. Nyt ala-asteellamme liikuntaa on ohjatusti neljä tuntia viikossa mahdollisimman monelle eri päivälle jaettuna, Heinolan Jyrängön koulun rehtori Kimmo Nykänen sanoo.
Liikuntatuntien lisääminen on kuitenkin vain osa muutosta. ”Pidensimme välitunteja, jotta oppilailla olisi aikaa oikeasti käydä kesken koulupäivän ulkona liikkumassa. Koululle hankittiin liikuntavälinekaapit, joista oppilaat voivat vapaasti lainata muun muassa hyppynaruja, frisbeetä, palloja ja hyppykeppejä. Keskellä päivää pidämme 40 minuutin tauon, jonka aikana tarjoamme oppilaille myös ohjattua kerhotoimintaa”, rehtori Kimmo Nykänen sanoo.
Koulupäivien liikunnallisuuden kehittämisestä on saatu hyvää palautetta. ”Rahaa siihen ei ole mennyt nimeksikään, enemmän tarvittiin mielikuvitusta ja päättäväisyyttä”, Nykänen toteaa.
Kokeilun tulokset ovat huomattavia. Nykästä ilahduttaa eniten se, että oppilaat ovat aktivoituneet. ”Opettajien mukaan myös oppilaiden keskittymiskyky oppitunneilla on parantunut. Kiusaaminen on puolestaan vähentynyt kun oppilaat ovat olleet välitunneilla tekemisissä muidenkin kuin omien luokkakavereidensa kanssa. Yhteisille peleille ja leikeille on annettu entistä enemmän aikaa”, arvioi Nykänen.
Liikkuminen näkyy myös oppilaiden terveydessä. ”Terveydenhoitajalta olemme saaneet viestiä, että painokäyrät ovat lähteneet laskuun”, Nykänen kertoo.
Kehityshuippua ei vielä Jyrängön koulullakaan ole vielä saavutettu. Rehtori Kimmo Nykäsellä on jo mielessä uusia ideoita, joilla sekä oppilaiden että opettajien hyvinvointia ja liikunnallisia elämäntapoja voitaisiin edistää.
Liikuntajärjestöjen Hyvinvointia Liikkeellä –ohjelma on mukana Kuntamarkkinoilla 9.-10.9.2009 Kuntatalolla Helsingissä. Ohjelman tarkoituksena on virittää keskustelua liikunnan asemasta ja merkityksestä kunnissa.
Lisätietoa: www.hyvinvointialiikkeella.fi
Suomen Liikunta ja Urheilu – SLU-alueet – Nuori Suomi – Kuntoliikuntaliitto
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 11/09, SLU.fi.

