Kansanedustajat aamukahvilla
![]() SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala toivotti kansanedustajat tervetulleeksi tilaisuuteen. |
SLU järjestää pari kertaa vuodessa kansanedustajille suunnatun tilaisuuden, jossa keskustellaan liikunnan ja urheilun ajankohtaisista asioista. Monena syksynä tapaamisissa on keskitytty budjettiesityksen epäkohtiin. Tällä kertaa tilanne oli historiallinen – esitys on liikunnan kannalta niin myönteinen, ettei sitä ollut syytä kritisoida.
Pääsihteeri Jukka Pekkala avasi tilaisuuden ja kuvaili lyhyesti tämänhetkistä liikuntapoliittista toimintaympäristöä. Pekkala palasi vielä kerran vuodentakaiseen budjettiesitykseen. Hän kiitti kansanedustajia siitä panoksesta, minkä nämä antoivat siinä prosessissa, jonka seurauksena hallitus muutti marraskuussa budjettiesitystä veikkausvoittovarojen edunsaajille myönteisemmäksi.
Yhteysjohtaja Juha Viertola kertoi ajankohtaisista lainsäädäntöasioista, jotka sivuavat liikuntaa ja urheilua. Keskustelua käytiin yhdistyslain tarkistamiseen liittyvistä pääkohdista. Viertola kuvasi lyhyesti myös arpajaislain uudistamisen valmistelutilannetta. Hallintovaliokunta on aloittanut asian käsittelyn eduskunnassa.
Erityisasiantuntija Laura Andersson ja suunnittelija Karoliina Luoto kertoivat Hyvinvointia liikkeellä -kuntavaikuttamiskampanjasta, joka liikuntajärjestöillä on käynnissä. Tarkoitus on innostaa kuntavaaliehdokkaita nostamaan liikunta vaaliteemaksi ja keskustelunaiheeksi. Kampanjan varsinainen painopiste on kuitenkin vaalien jälkeisessä ajassa, seuraavassa nelivuotisessa valtuustokaudessa, jolloin SLU:n ja muiden kampanjassa mukana olevien liikuntajärjestöjen tarkoituksena on aktivoida kuntapäättäjiä toimimaan niin, että mahdollisimman monessa kunnassa tehdään mahdollisimman paljon liikuntamyönteisiä päätöksiä. Hyvinvointia liikkeellä -kampanja tarjoaa kuntapäättäjille, ja myös muille liikuntapolitiikasta kiinnostuneille, työkaluja ja taustatietoa liikuntaan liittyvissä asioissa.
Teksti ja kuva: Laura Andersson, erityisasiantuntija, yhteiskuntasuhteet, SLU
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 12/08, SLU.fi.
