Risto Nieminen: Tekemisen laadun on parannuttava kaikilla tasoilla
![]() Risto Nieminen: "Tavoitteita ei voi ulkoistaa." Keskustelua kuljetti Riku Riihilahti. |
![]() Miten asioita voisi tehdä toisin? |
Järjestöpäivillä kuultiin Veikkauksen toimitusjohtajan Risto Niemisen esittämänä hänen johtamansa huippu-urheilun strategiaa pohtivan työryhmän mietteitä yhdeksän kuukauden keskustelujen jälkeen. Niemisen mietteet eivät yllättäneet, mutta sanat olivat pirteän provosoivia.
Risto Niemisen värikäs ja mukavaa hyrinää Aulangon salissa aiheuttanut esitys sisälsi tuttuja ja aiemmin kuultuja viestejä, mutta yhtä aikaa siinä saattoi nähdä kannustavia ja motivoivia elementtejä.
”Resursseja varmasti löytyy, jos huippu-urheilun arvostus yhteiskunnassa saadaan kohdalleen”, vakuutti Nieminen.
Hän heitti pallon useaan kertaan lajiliittojen suuntaan ja patisti jokaista aidosti pohtimaan suhdettaan huippu-urheiluun.
”Oletteko töissä kansanterveysjärjestössä vai urheiluliikkeessä ja käyttekö todella keskustelua urheilun sisimmästä olemuksesta vai lähettelettekö vain tiedotteita”, provosoi Nieminen.
Hän kehotti paneutumaan sanan strategia sisältöön ja olemaan sotkematta sitä aisoihin, jotka ovat puhtaasti operatiivista toimintaa.
”Mitkä ovat luottamus- ja operatiivisen johdon eroavaisuudet? Onko urheilu vain edunvalvontaa ja resurssien perässä juoksemista? Aivoja saa ja pitää käyttää – niiden avulla aikaansaatua keskustelua tärkeämpää työtä ei ole.”
Missä on arvostus?
Tuttua Risto Niemistä oli kertaus huippu-urheilun arvostuksesta ja kunnioituksesta. Suomi ei edelleenkään ole urheilu- vaan menestyshullu maa, jossa oma joukkue hylätään jo muutaman tappion jälkeen, vaikka se edellisellä kaudella olisi ollut Suomen mestari.
”Kun Vallu Kononen käveli kohti mestaruutta ja oli muutaman sijan kärjen takana, kuului reitin varrelta ’Hyvä Vallu’! Maalissa voiton jälkeen olikin vuorossa huuto ’Hyvä SUOMI!”
Kertauksena kuultiin myös totuus huippu-urheilun merkityksestä omalle telluksellemme – tuskin mikään muu asia yhdistää kansoja samalla tavalla. Yhteisten sääntöjensä vuoksi urheilua globaalimpaa toimintaa tuskin on.
Entäpä traditio, historia ja yhteisöllisyys – ne ovat arvoja, jotka helposti hautautuvat menestyspaineiden alle.
”Onko mitali todella ainoa tapa mitata menestystä? Eikö lajikirjon supistuminen ja laaja-alaisuuden väheneminen ole vakava uhka? Tietenkin menestys ja mitalit ovat mukava bonus, mutta taitaa olla arvokkaampaa, jos 1,5 miljoonaa TV-katsojaa seuraa lajia, vaikkei siitä mitalia ei tulisikaan kuin tilanne, jossa 50 000 katsojaa saa todistaa 20 mitalin saavuttamista.”
Urheilun perusrakenteet kaipaavat Risto Niemisen mielestä reivaamista. Hän kysyy aiheellisesti, voiko huippu-urheilua rakentaa niiden lasten varaan, jotka liikkuvat muutaman tunnin viikossa – siis korkeintaan neljänneksen minimistä!
Resursseja ja sisäistä edunvalvontaa
”Myös joukkueen lyhytnäköisen edun asettaminen yksilön kehittämisen edelle on vakava ongelma. Joukkue on yksilön kasvun paras väline.”
Useimmiten urheilun ongelmia ratkotaan rakenteiden tai resurssien kautta. Niinkin voidaan tietysti tehdä, mutta oleellisinta olisi koota suomalainen osaaminen yhteen ja jakaa tietoa yli lajirajojen.
”Tavoitteita ei voi ulkoistaa, vastuu on liitoilla”, sanoo Risto Nieminen ja jatkaa, että jos malleista puhutaan, on mikä tahansa malli parempi kuin nykyinen.
Salissa selvästi herättiin.
Myös intohimon puute ja mukavuusalueelle siirtyminen ovat ongelma.
”Huippu-urheilija tuskin voi olla palkansaaja – hänen tulee olla ainakin hengeltään yrittäjä. Suuri kysymys on, miten intohimo itsensä kehittämiseen ja parempien tulosten saavuttamiseen voidaan säilyttää?”
Porina salissa kasvaa ja lähestytään loppupäätelmiä. Onko tarjolla siis jokin uusi ihmeellinen malli tai rakenne ja rajusti lisäresursseja.
Kellekään ei liene yllätys, että sellaisista ei kuultu.
”Ei tullut uusia rakenteita, koska niistä ei ole edes keskusteltu. Sen sijaan on pohdittu, miten asioita voisi tehdä toisin, miten huippu-urheilun arvostus nousisi sen ansaitsemalle tasolle, miten tekemisen laatu kohoaisi uudelle tasolle.”
Loppupäätelmä, että kaikilla tasoilla tekemisen laadun on parannuttava oleellisesti, on tyhjentävä. Pallo on kentällä ja keskustelu jatkukoon, vai alkaako se oikeastaan vasta nyt?
Porkkanana lienee hyvä kerrata, että jos huippu-urheilun arvostus on kohdallaan, ei operatiivinen toiminta kaadu resursseihin.
Mitä siis tulisi tehdä toisin – sillä vain teot ratkaisevat!
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 12/09, SLU.fi.

