ESR-kehittämisohjelman kolmas hankehaku 6.-31.10.2008
![]() |
Opetusministeriön valtakunnalliseen ESR-ohjelmakauteen 2007 - 2013 kuuluu kehittämisohjelma, jonka nimi on ”Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalan kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana”.
Kehittämisohjelman tavoitteena on synnyttää uudenlaisia tuotteita ja malleja hyvinvointipalvelujen järjestämiseksi seuraavasti:
Hyvinvointipalveluiden tarjoaminen eri väestöryhmille kunnan ja kolmannen sektorin kumppanuudella
Työhyvinvointipalveluiden tarjoaminen yrityksille
Kehittämisohjelman kolmannessa haussa 6.-31.10.2008 haetaan esiselvityshankkeita. Esiselvityshankkeen aikana hankkeen toimijoilla on mahdollisuus tarkentaa ja konkretisoida hankesuunnitelmaansa sekä valmistella kumppanuussopimuksia kevään 2009 varsinaista pilottihakua varten.
Koska liikunta-alan toimijat ovat jo saaneet alulle useita pilottihankkeita kehittämisohjelman kahden ensimmäisen hankehaun tuloksena, nyt kolmannessa haussa hakemuksia toivotaan erityisesti kulttuuri- ja nuorisoaloilta.
ESR-kehittämisohjelmaa hallinnoi opetusministeriö. Rahoittavana viranomaisena toimii Lapin lääninhallitus.
Kolmas lähde –koordinaatiohanke pilottihankkeiden tukena
Pilottihankkeiden tueksi perustettu kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotahojen yhteinen koordinaatiohanke Kolmas lähde konsultoi ja kouluttaa pilottihankkeiden toimijoita ja edistää hankkeiden yhteistyötä. SLU vastaa Kolmas lähde -koordinaatiohankkeessa liikunnan kolmannesta sektorista. Nuorisoalan kokoavana voimana on Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi, ja kulttuuripuolella toimii Suomen taideyliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti, IADE.
Lisätietoja:
Hankehausta: Ylitarkastaja Marika Lindroth, Lapin lääninhallitus, puh. 040 707 3003, etunimi.sukunimi(at)laaninhallitus.fi
Tietoa ESR-kehittämisohjelmien lokakuun hankehausta
Pilottihankkeiden valintakriteerit
Hankehakemukset tehdään sähköisesti EURA2007 -järjestelmässä www.eura2007.fi ja osoitetaan Lapin lääninhallitukselle. Hakemuksesta toimitetaan myös allekirjoitettu paperiversio rahoittajalle viimeistään 30.4.2008.
Opetusministeriön sivuilta ESR-kehittämisohjelmista
Ohjeita ESR-hankkeita suunnitteleville
Tietoa EU:n rakennerahastoista
Kolmas lähde -koordinaatiohanke:
Projektipäällikkö Nelli Koivisto, SLU, 050 315 2163, etunimi.sukunimi@slu.fi
Projektijohtaja Kai Lehikoinen, IADE, 050 439 0517, etunimi.sukunimi@iade.fi
Projektipäällikkö Eija Siivonen, IADE, 050 521 6103, etunimi.sukunimi@iade.fi
Projektipäällikkö Arsi Veikkolainen, Allianssi, 050 315 2164, etunimi.sukunimi@alli.fi
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 13/08, SLU.fi.



