| « takaisin | Tulosta | ||
| Sivun sijainti: Etusivu » LUMin etusivu » Numero 14/2008 » Liikuntapolitiikka » Jyri Häkämies: Urheiluseurat mukaan koulujen kerhotoimintaan | |||
Jyri Häkämies: Urheiluseurat mukaan koulujen kerhotoimintaan
Koulujen liikuntatiloja tulisi hyödyntää entistä enemmän koulupäivien jälkeen. Monissa kouluissa on vapaita tiloja iltapäiväsin, jolloin varsinkin pienimmille koululaisille tulisi tarjota liikunnallista kerhotoimintaa. Myös itse koululiikuntaa tulisi lisätä ainakin tunnilla viikossa, ehdottaa puolustusministeri Jyri Häkämies. Vain kolmasosa nuorista liikkuu paljon. Parantamalla koulujen kerhotarjontaa kannustettaisiin vähän tai ei ollenkaan liikkuvia lapsia jatkamaan päiväänsä koulun jälkeen liikunnan parissa. ”Opettajien työmäärää ei kuitenkaan voida enää lisätä. Voisiko olla niin, että urheiluseurat tulisivat pyörittämään näitä kerhoja ja saada siitä vähän korvausta?”, Häkämies kysyy. Seurojen ja kuntien yhteistyötä on tässä suhteessa lisättävä: kunnilla on tässä vielä paljon tekemistä. ”Myös hallituksen piirissä me olemme kyllä nyt kovasti liikkeessä. Eri ministeriöt katsovat, että mitä voitaisiin tehdä yhdessä entistä enemmän. Urheiluseuroilla on äärimmäisen tärkeä rooli siinä.” Pelkkä liikuntapalveluiden lisääminen ei itsessään riitä. Häkämiehen mukaan tulee myös ottaa huomioon, että maailma on muuttunut. Uusia lajeja tulee koko ajan ja nuoria kiinnostavat eri lajit kuin ennen. Salibandy on tästä hyvä esimerkki. Liikunnasta vaaliteemaTalous on monessa kunnassa jo nyt tiukalla, mutta ennaltaehkäisevällä työllä voidaan säästyä tulevaisuuden suurelta kansanterveydelliseltä laskulta, Häkämies uskoo. ”Sokeritauti, diabetes lisääntyvät, erilaiset tukielinsairaudet lisääntyvät. Meillä on aika paljon tietoutta, että mihin päin ollaan menossa. Nyt meidän pitäisi saada tätä venettä käännettyä”. Hän ehdottaakin lisäsatsauksia liikuntapalveluihin karsimatta kuitenkaan varoja sosiaali- ja terveyspalveluista. Erityisesti niitä, jotka eivät tänä päivänä liiku ollenkaan tulisi kannustaa löytämään liikunnan ilo. Työpaikoilla tässä on jo jossain määrin onnistuttu. ”Nyt pitäisi tehdä sama juttu nuoremmissa ikäluokissa.” Häkämiehen mielestä liikunta voitaisiin nostaa omaksi vaaliteemakseen. ”Ei puhuta pelkästään jäähallien rakentamisesta, vaan sellaisista liikuntapaikoista, joita kaikki voivat käyttää: pyöräteistä, lenkkipoluista.” Kyse ei ole pelkästä vapaa-ajasta, vaan kansanterveydestä. Liikkumalla ihminen voi paremmin, elää pitempään ja jaksaa työelämässäkin paremmin. Liikunnan parissa toimiminen ehkäisee myös viime aikoina paljon esillä ollutta syrjäytymistä. Haaste on suuri, ja siksi valtion, kuntien ja liikunnantarjoajien on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä. Myös kodeissa voidaan tehdä paljon, Häkämies muistuttaa. Hän pitää vanhempien esimerkkiä tärkeänä. Puolustusministeri on itsekin saanut liikuntakipinän jo lapsuuden kodissaan Kotkan Sunilassa. Jääkiekkoa, lentopalloa, tennistä, hän luettelee harrastamiaan lajeja. ”Paras urheilumuisto on varmaan se, kun voitin Niinistön tenniksessä pari kesää sitten”, hän naureskelee. ”Vakavasti puhuen se on ehkä kuitenkin se, kun voitettiin piirimestaruus jääkiekossa joskus junnuvuosina. Ikää taisi olla vähän yli kymmenen vuotta.” Teksti: Petra Manner SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 14/08, SLU.fi. |
Katso Jyri Häkämiehen haastattelu Urheilukanavalla |
||
| 25.5.2012 klo 11:09:15 | |||