Vedonlyönti ja uhkapelaaminen EU:n toimielinten agendalla
![]() |
![]() |
Vedonlyönti ja rahapelit ovat merkittäviä urheilun kannalta. Vedonlyönnin keskeisenä kohteena olemisen lisäksi rahapeleistä saadut tulot ovat liikunta- ja urheilutoiminnan tärkeä rahoituslähde. Monet jäsenvaltiot haluavatkin säilyttää yksinoikeusjärjestelmän rahapelien järjestämisessä. Asia on kuitenkin herättänyt vilkasta keskustelua ja argumentteja on esitetty sekä monopolin puolesta että sitä vastaan.
Rahapelitoiminnan kysymykset liittyvät EY:n palvelujen tarjoamisvapauteen, jonka mukaan on kiellettyä rajoittaa toiseen jäsenmaahan sijoittuneen palveluntarjoajan oikeutta tarjota palveluita myös muissa jäsenmaissa. Vakiintuneen tuomioistuinkäytännön mukaan rajoitukset tähän perusvapauteen ovat kuitenkin mahdollisia, jos ne ovat perusteltavissa yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä. Rahapelitapauksessa tällaisia ovat muun muassa petosten ja ongelmapelaamisen ehkäisy sekä kuluttajansuoja.
EY-tuomioistuimen julkisasiamiehen ratkaisuehdotus ennakkoratkaisupyyntöön
Yksinoikeusjärjestelmää on usein puolustettu monopolin tuottamilla yhteiskunnallisilla hyödyillä. Tätä näkökohtaa korosti myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies Yves Bot, joka muotoili ratkaisuehdotuksen tuomioistuimelle tehtyyn ennakkoratkaisupyyntöön. Ratkaisuehdotus sinällään ei ole tuomioistuinta sitova, vaan tuomioistuin voi päätöksessään poiketa siitä. Ennakkoratkaisupyynnössä haluttiin kannanotto siihen loukkaako Portugalin yksinoikeusjärjestelmä EY:n perustamissopimuksessa olevaa palvelujen tarjoamisen vapautta, kun sitä sovelletaan toiseen jäsenvaltioon sijoittuneeseen palveluntarjoajaan. Lisäksi ennakkoratkaisupyynnössä tiedusteltiin estääkö yhteisön oikeus sellaisen kansallisen järjestelmän, jossa myönnetään loton ja veikkauksen hyödyntämistä koskeva yksinoikeus vain yhdelle ainoalle elimelle. Kyse on maantieteellisesti yhden valtion alueella toimivan yksinoikeusjärjestelmän lisäksi myös internetistä.
Ennakkoratkaisupyyntö tiivistyy kysymykseen siitä, päteekö yhteisölainsäädäntö myös kansallisessa internetissä pelattavassa vedonlyönnissä. Yves Botin ratkaisuehdotuksen mukaan yksinoikeusjärjestelmää voitaisiin soveltaa tietyn valtion alueen lisäksi myös internetiin, jos säännöstö on perusteltavissa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä. Säännöstön tulisi olla sellainen, että sillä voidaan taata tavoiteltujen päämäärien toteutuminen. Bot huomioi internetissä pelattavien rahapelien järjestämisen rajoittamisen olevan perusteltua kuluttajien suojelemiseksi ja yleisen järjestyksen turvaamiseksi pelien aiheuttamien riskien takia.
Botin ennakkoratkaisupyyntöön antama ratkaisuehdotus linjaa merkittävästi rahapelien yksinoikeusjärjestelmän oikeudellisesta perustaa, vaikka se ei sidokaan tuomioistuimen lopullista päätöksentekoa. Eurooppalaiset kansalliset rahapeliyhtiöt EL on yhteistyössä jäsenvaltioiden hallitusten kanssa puolustanut yksinoikeusjärjestelmiä. EL:n ja jäsenvaltioiden mielestä vedonlyönti ja uhkapelaaminen eivät ole unionin sisämarkkinoihin kuuluvia asioita. Myös eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO tekee yhteistyötä EL:n kanssa kansallisten rahapelijärjestelmien säilyttämiseksi.
Raportti internetissä tapahtuvasta vedonlyönnistä
Internetissä tapahtuva vedonlyönti on huomioitu myös Euroopan parlamentissa. Parlamentin Sisämarkkinat ja kuluttajansuoja -valiokunta luonnostelee parhaillaan oma-aloitteista raporttia internetvedonlyönnistä. Tanskalaisen Christel Schaldemosen (Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattinen ryhmä, PSE) johdolla valmisteltavan raportin ensimmäinen versio on tarkoitus julkaista 5.11.2008. Eija-Riitta Korhola (Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan demokraattien ryhmä, EPP-ED) toimii valmistelussa varjoraportöörinä. Urheilun kannalta raportti on erittäin merkittävä, sillä urheilun eheys on ollut uhattuna vedonlyönnin lisääntyneiden väärinkäytösten takia. Ranskan puheenjohtajakaudella vedonlyöntiasia on liikahtanut eteenpäin, kun aihetta tarkasteleva työryhmä kutsuttiin kokoon lukuisien ennakkokeskusteluiden jälkeen. Työryhmän työskentelyn lopputulosta on vaikea ennustaa prosessin ollessa vielä alussa, mutta ennakkokaavailuissa on arvioitu EU:n tekevän asiasta lopulta lakiehdotuksen. Nykyinen sisämarkkinoista ja palveluista vastaava komissaari, irlantilainen Charlie McCreevy on kuitenkin vastustanut asiaa. Uhkapelejä koskevan lakiesityksen antaminen saattaakin venyä syksyyn 2009, jolloin uusi komissio aloittaa toimikautensa.
Teksti: Heidi Pekkola, SLU
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 14/08, SLU.fi.

