Aamukahvi eduskunnassa
![]() Kansanedustajat Johannes Koskinen (sd), Timo Heinonen (kok), Seppo Kääriäinen (kesk), Sanna Lauslahti (kok) ja Sirpa Paatero (sd) kuuntelevat SLU:n puheenjohtaja Timo Laitisen esitystä. |
SLU järjestää pari kertaa vuodessa kansanedustajille suunnatun tilaisuuden, jossa keskustellaan liikunnan ja urheilun ajankohtaisista asioista. Lokakuun 21. päivänä järjestettyyn tilaisuuteen osallistui 13 kansanedustajaa.
SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen kuvasi liikunnan ajankohtaista toimintaympäristöä, kuntatalouden heikkoa tilannetta ja totesi liikunnan talouden olevan paradoksaalisessa vaiheessa: toisaalta liikuntabudjetti on erittäin myönteinen ja kasvua on luvassa, mutta toisaalta kuntien ja kotitalouksien sekä työyhteisöjen ja yritysten taloustilanne on monin osin melko huono, joten liikuntaan käytettävissä olevat varat ovat vaarassa vähentyä.
SLU:n pääsihteeri Jukka Pekkala kertoi ajankohtaisia kuulumisia kansalaisjärjestöjen verotukseen, taloudellisten toimintaedellytysten parantamiseen, rahoitukseen ja yleishyödyllisten palvelujen tulevaisuuteen liittyen. Pekkala toimii Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) puheenjohtajana ja kantaa siinä roolissa huolta koko kansalaisjärjestökentän, ei vain liikunta- ja urheilujärjestöjen, toimintaedellytyksistä.
Erityisasiantuntija Laura Andersson sivusi aluehallintouudistusta kiittäen sivistysvaliokunnan liikuntatoimialaa ymmärtävää lausuntoa. Andersson totesi vuoden 2010 liikuntabudjetin olevan järjestöjen kannalta myönteinen, mutta huomautti liikunnan rahoituksen kokonaiskuvan olevan melko synkkä. Liikuntapaikkarakentamisen elvyttävä vaikutus, liikuntajärjestöjen työllistävä rooli sekä liikunnan myönteinen merkitys sosiaali- ja terveysmenoja hillitsevänä tekijänä tulivat myös mainituiksi.
Kansainvälisten asioiden päällikkö Terhi Heinilä kuvasi liikunnan ajankohtaista tilannetta Euroopan Unionin tasolla. Lissabonin sopimuksen voimaantullessa urheilu ja liikunta saavat virallisen aseman, muun muassa toimivallan ja budjettirivin, unionissa. Kyseessä on kuitenkin ”pehmeä” toimiala ja päätöksenteko pysyy jatkossakin kansallisella tasolla.
Viestintäjohtaja Eila Ruuskanen-Himma esitteli SLU:n hallituksen kannanoton Ylen julkisen palvelun tehtävästä.
Läsnä olleet kansanedustajat: Timo Heinonen (kok), Reijo Kallio (sd), Ilkka Kanerva (kok), Inkeri Kerola (kesk), Anneli Kiljunen (sd), Johannes Koskinen (sd), Seppo Kääriäinen (kesk), Sanna Lauslahti (kok), Håkan Nordman (rkp), Sirpa Paatero (sd), Matti Saarinen (sd), Kimmo Sasi (kok), Pia Viitanen (sd).
Teksti: Laura Andersson, Erityisasiantuntija, yhteiskuntasuhteet, SLU
Kuva: Eila Ruuskanen-Himma
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Laura Andersson, LUM 14/09, SLU.fi.
