Pirjo Puskalalle myönnettiin Tampereen Kaupungin kultainen ansiomerkki

Pirjo Puskalalle ansiomerkkiä ojentamassa Tampereen kaupungin pormestari Timo P. Nieminen.
Pirjo Puskala.

Tampereen kaupungin 230-vuotisjuhlia vietettiin 1. - 4.10.2009. Juhlien virallinen osuus oli torstaina 1.10.2009, jolloin Raatihuoneella jaettiin Tampereen päivän palkinnot. Tampereen kultaisen ansiomerkin sai viisi ansioitunutta tamperelaista vaikuttajaa. Yksi heistä oli olympiafestivaalien pääsihteeri Pirjo Puskala.

Pirjo Puskalalle myönnettiin Tampereen kaupungin kultainen ansiomerkki kaupungin tunnetuksi tekemisestä EYOF Tampere 2009 -projektin myötä.

Tampereella järjestettyjen Euroopan nuorten olympiafestivaalien pääsihteeri Pirjo Puskala vastasi kisojen järjestelyistä menestyksellisesti. Hän on työskennellyt muun muassa olympialaisissa Suomen joukkueen toimistopäällikkönä, SLU:n tasa-arvopäällikkönä ja Olympiakomitean koulutuksen ja valmennuksen yhteyspäällikönä. Urheilun järjestötoiminnassa Puskala on ollut mukana 15-vuotiaasta asti. Hän on itse pyöräillyt maajoukkuetasolla sekä kilpaillut hiihdossa nuorten SM-tasolla.

Kuvat: Susanna Lyly

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 14/09, SLU.fi.


« Takaisin