Riia Martinoja Nuoreen Suomeen

Riia Martinoja.

Suomen Lentopalloliiton kehityspäällikkö Riia Martinoja on valittu Your Move -kampanjan tapahtumapäälliköksi Nuoreen Suomeen. Martinoja aloittaa uudessa tehtävässään 1.11.2009.

Tapahtumapäällikkönä hän vastaa Helsingissä 27.5.-1.6.2011 järjestettävän Your Move 2011 -suurtapahtuman käytännön järjestelyistä. Your Move -kampanjan järjestävät Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry sekä Nuori Suomi.

Martinoja on työskennellyt Lentopalloliitossa yhdeksän vuoden ajan eri tehtävissä: nuorisosihteerinä, nuorisokehittäjänä, palvelupäällikkönä ja kehityspäällikkönä.

"Juuri se on ollut mukavaa, että on saanut tehdä monenlaista ja on saanut kokemusta ja vastuuta. Power Cup nousee kuitenkin kokemuksena yli muiden. Se on niin ainutlaatuinen tapahtuma. Sen parissa olen toiminut tavalla tai toisella koko ajan", Martinoja kertoo. Viimeiset kaksi vuotta hän on vastannut koko turnauksen toteuttamisesta.

"Arvokkaimmaksi asiaksi vuosien varrella koen kuitenkin yhteistyön seuraihmisten kanssa. Useista tapahtumista ja projekteista on jäänyt paljon arvokkaita ihmissuhteita ja yhteistyö jatkuu varmasti jatkossakin, vaikkakin eri muodossa."

"Isot haasteet on edessä. Your Move on tapahtumana valtavan kokoinen. Hienointa on mennä tekemään sitä, koska se on nimenomaan nuorille suunnattu juttu ja nuoret ovat mukana tapahtuman toteutuksessa. Sillä on oikeasti merkitystä ja tapahtuman arvot merkitsevät itselle paljon. Jalat maassa lähden tehtävään ja intoa riittää", Martinoja sanoo.

"Rakkaus lentopalloon ei tästä mihinkään häviä. Olen pelaillut itse pitkään ja aiemmin myös ohjannut ja valmentanut aika paljon. Viime keväänä tein päätöksen, että lähden taas vetämään nuorten ryhmiä. Nyt minulla on ainakin kaksi, ehkä jopa kolme ryhmää vedettävänä Sibbo Vargarnassa", Sipoossa asuva Martinoja kertoo.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 14/09, SLU.fi.


« Takaisin