Riihimäen urheilusukeltajat Lumilyhty-arpojen myyjinä
![]() Kuvassa Lumilyhtyarpamyyjiä K-citymarket Riihimäen ostoskeskuksessa marraskuussa 2008. |
Riihimäen Urheilusukeltajat ry otti ensimmäistä kertaa seuran 30-vuotistaipaleen aikana myyntiin SLU:n Lumilyhty-arpoja lokakuussa 2008. Arpojenmyyntikampanja päätettiin toteuttaa ensimmäisellä kerralla maltillisesti. Seura tilasi SLU:sta 500 Lumilyhty-arpaa.
Arpoja myivät pääsääntöisesti seuramme ohjaajat ja kouluttajat sekä muutamat aktiiviset jäsenet. Arpamyyntityöryhmä puntaroi erilaisia myynti-ideoita ja niistä valittiin pari tuottavaa keinoa.
Hyväksi havaittuja myyntikeinoja
Valitut myyntikeinot osoittautuivat Riihimäen talousalueella erittäin onnistuneiksi konsteiksi.
”Eräs seuramme jäsen myi Lumilyhtyarpoja junatyömatkansa aikana Riihimäki – Helsinki välillä ja arvat menivät mukavasti kaupaksi muille samassa junassa oleville työmatkalaisille", kertoo Tuula Viikari, seuran koulutus- ja laitesukellusvastaava.
"Myös seuran johtokunnan jäsenille annettiin haaste: jokaiselle seuramme johtokunnan jäsenelle annettiin 10 Lumilyhtyarpaa myytäväksi ja kaikki johtokunnan jäsenet onnistuivat helposti myymään Lumilyhtyarvat sekä suurin osa johtokunnan jäsenistä myi arvat työkollegoillensa työpaikalla kahvi- ja ruokataukojen yhteydessä, samalla heillä oli mahdollisuus kertoa työkollegoillensa sukellusharrastuksesta.”
”Ihanaa oli myös todeta, että paikkakunnan kauppias olivat mukavasti mukana, sillä K-citymarket Riihimäen tavaratalojohtaja Panu Jokinen suhtautui erittäin positiivisesti, kun tiedustelimme häneltä, voisimmeko myydä K-citymarket Riihimäen tavaratalon edustalla arpoja sukellusvarusteet päällä. Lupa Lumilyhtyarpojen myymiseen ostoskeskuksen tiloissa annettiin seurallemme hyvässä yhteistyössä”, kuvailee Tuula käyntiään kauppiaan juttusilla.
Snorkkeli vinossa ja räpylät jalassa tuotti tulosta
Naurussa oli kuulemma pitelemistä, kun ostoskeskuksen asiakkaat kummastelivat oudosti sonnustautuneita myyjiä. Kukapa pysyy kylmänä, kun vastaan astelevat räpylät jalassa ja maski kasvoilla olevat henkilöt, jotka kauppaavat Lumilyhtyarpoja. Myyntitapahtumaan osallistuneet sukeltajat kokivat myyntitilanteet hauskoiksi ja moni ostoskeskuksen asiakas tuli uteliaana heidän luokse kysymään myös sukellusharrastuksesta.
”Viimeiset Lumilyhtyarvat onnistuimme myymään vaivattomasti seuramme 30-vuotisjuhlatapahtuman ja norppien pikkujoulujuhlan yhteydessä Riihimäen Uimahallissa 13.12.2009. Itse asiassa arvat loppuivat kesken, niitä olisi mennyt enemmänkin kaupaksi vielä kyseisessä tapahtumassa”, Tuula kertoo.
Lumilyhty-arpojen myyntituotto käytettiin kokonaisuudessaan seuran vuoden 2009 kesäleirikulujen kattamiseen. Seuran vireän junioritoiminnan toimintakauden päätösjuhla pidetään kesäleiriviikonlopun yhteydessä.
”Seurallemme on tilattu tämä vuonna myyntiin 1 000 lumilyhty-arpaa. Lumilyhty-arvan myyntituotolla kehitämme seuramme uppopallo-, laitesukellus- ja nuorisotoimintaa”, sanoo innostuneesti Tuula.
Nyt on aika tilata arvat jokaiselle seuranne jäsenelle ja näin kerää varoja seuran toimintaan!
Lumilyhty – Pieni suuri arpa.
Teksti: Tuula Viikari, koulutus- ja laitesukellusvastaava, Riihimäen Urheilusukeltajat ry ja Christine Heinonen, markkinointisuunnittelija, SLU
SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 14/09, Christine Heinonen, www.slu.fi.


