Urheiluseuroihin voi palkata työntekijöitä palkkatuen avulla

Muuramen lentopallon pelaajat pitivät JyväsLentiksen junioreille treenit kiitoksena pallopoika/-tyttö vuoroista kauden peleissä.

Tarvitsetko seuraasi työntekijän, mutta rahaa ei liiemmälti palkkaukseen olisi? Silloin voi apu löytyä Työhön kutsu -hankkeesta, jonka tarkoituksena on auttaa ja opastaa työttömien työnhakijoiden palkkaamisessa palkkatuella urheiluseuroihin. Tämä on loistava mahdollisuus myös niille seuroille, jotka jäivät keväällä ilman Seuratoiminnan kehittämistukea.

Työhön kutsu -hankkeen tavoitteena tänä vuonna on palkata 940 henkilöä palkkatuella seuroihin ja piireihin sekä kouluttaa 150 palkattua henkilöä tehtävien vaatimusten ja henkilöiden kiinnostuksen mukaisesti. Samalla seurat halutaan kouluttaa toimimaan työnantajina ja käyttämään työhallinnon palveluja.

JyväsLentiksellä hyvät kokemukset

Yksi hankkeesta apua saanut lentopalloseura on Jyväslentis Jyväskylästä.

”Työhallinnon palkkatuki on edullinen tapa palkata työntekijä ja systeemi toimii hyvin. Me löysimme työttömän henkilön, jolla oli myös lentopallotausta. Hän oli meillä puoli vuotta töissä hoitaen seuran erilaisia juoksevia tehtäviä, organisoi kerhotoimintaa ja vei eteenpäin meidän sinettiseurahankettamme”, Jyväslentiksen puheenjohtaja Juha Tenhunen kertoo.

”Jonkun verran siinä on työtä byrokratian kanssa, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Iso haaste on, että seuran hallitus pystyy järjestämään riittävästi työhön ohjausta palkatulle työntekijälle, että hänelle löytyy töitä ja hän tietää mitä tekee. Nytkin meillä olisi tarvetta uudelle työntekijälle, mutta sopivaa ei ole löytynyt”, Tenhunen sanoo.

Ministeriö ja SLU rahoittajina

Hankkeen rahoituksen takana ovat työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä työllisyyspoliittinen avustus sekä Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry lajiliittoineen, mm. Lentopalloliitto. Siksi hankepäälliköiden apu ja opastus seuroille, piireille ja liitoille on täysin ilmaista.

Palkkatukea (perustuki ja 90 %:n lisäosa) on mahdollista saada, jos henkilö on ollut yli 500 päivää työttömänä, ja seuralla ei ole verovelkaa.

Palkkatuki koostuu perustuesta ja 90 prosentin lisäosasta, yhteensä 48,70 €/työpäivä (noin 1 050 €/kk). Tukea voi saada korkeintaan 12 kuukautta, toisen vuoden voi saada työmarkkinatukea (25,63 €/päivä), noin 550 €/kuukausi. Tuki tulee käyttää palkkaan ja sen sivukuluihin. Työsuhde voi olla osa- ja määräaikainen. Muutamat kunnat maksavat ns. kuntalisää, joka myös tulee käyttää palkkauskustannuksiin.

Tehtävään kuin tehtävään

Mitään rajoituksia ei ole vaan työntekijän voi palkata mitä erilaisimpiin tehtäviin. Tähän mennessä seurat ovat palkanneet mm. arpajaismyyjäksi, asiamieheksi, autonkuljettajaksi, erotuomariasettelijaksi, hallinhoitajaksi, huoltajaksi, huoltomieheksi, iltapäiväkerhon ohjaajaksi, juniorivalmentajaksi, jätepaperikeräykseen, kahvion/kioskin työntekijäksi, kierrätyspisteen hoitajaksi, kilpailupäälliköksi, kirpputoritoimijaksi, kirvesmieheksi, lehden tekijäksi, ottelujen järjestäjäksi, matonkutojaksi, markkinoijaksi, nuoriso-ohjaajaksi, tilojen valvojaksi, toiminnanjohtajaksi, toimistotyöntekijäksi, yleismieheksi, ympäristönhoitotyöntekijäksi...

Näin palkkaaminen tapahtuu

1. Seuran hallitus tekee päätöksen työntekijän palkkaamisesta.

2. Työntekijän haku joko seuran toimijoista, lasten vanhemmista yms. tai ottamalla yhteyttä työ- ja elinkeinotoimistoon.

3. Valitaan henkilö.

4. Tukihakemus tehdään työ- ja elinkeinotoimistoon. Lomakkeen saa työ- ja elinkeinotoimistosta tai www.suomi.fi.

5. Tukipäätöksen saamisen jälkeen voi työsuhde alkaa.

6. Työsopimus tehdään palkattavan henkilön kanssa. Sopimus voi olla osa- ja määräaikainen, koeaika voi olla korkeintaan 4 kuukautta ja työsuhteeseen noudatetaan työlakeja koska alalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta.

7. Sopimukset vakuutuksista vakuutusyhtiön kanssa ja työterveydestä.

8. Palkanmaksu kannattaa sopia kuukauden viimeiseksi päiväksi.

9. Verojen ja sotujen maksu tulee tehdä seuraavan kuukauden 10. päivään mennessä.

10. Tilitys työ- ja elinkeinotoimistolle sekä kunnalle jos seura saa kuntalisää.

Lisätietoja: www.tyohonkutsu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: SLU, Liikunnan ja Urheilun Maailma 14/09, www.slu.fi.


« Takaisin