Hanna-Maria Seppälä: Yhteenkuuluvuutta urheiluseurasta

”Paras urheilumuistoni on varmaan nuoruudessa tehdyt Itävallan matkat uintiporukan kanssa. Kyse oli enemmän hupimatkoista kuin uinnista, mutta tärkeintä oli yhteenkuuluvuuden tunne. Se, että kaikki tehtiin ja oltiin yhdessä”, sanoo Suomen menestynein naisuimari Hanna-Maria Seppälä.

Nuoreksi urheilijaksi Hanna-Maria Seppälä on ollut monessa mukana. Uinnin lisäksi Seppälän lapsuuden harrastuksiin kuului muun muassa jazztanssia, pianonsoittoa, kilpa-aerobicia ja yleisurheilua. Useiden lajien ja seurojen kautta hänelle on muodostunut selkeä käsitys seuratoiminnan tärkeydestä.

”Asiantuntevuus, kannustus, tuki, yhteenkuuluvuus”, Seppälä luettelee hyvän seuratoiminnan elementtejä."

”Seurassa mukana oleminen on myös keino suunnata nuorten energia positiivisiin asioihin, esimerkiksi urheiluun. Väkivalta ja muu rikollisuus ovat Suomessa lisääntyneet. Kurssi saataisiin ehkä kääntymään, jos jokainen löytäisi oman paikkansa ja yhteisönsä urheiluseurasta”, Seppälä miettii viitaten viimeaikaisiin ampumavälikohtauksiin.

Huipulle ei pääse ilman tukea

Seppälä jos kuka tietää, että ilman perheen tukea urheilijan tie huipulle on kivinen. ”Perheen osallistuminen on ollut minulle tosi tärkeää. Ilman sitä en ikinä olisi päässyt näin pitkälle”.

Hän muistuttaa, että seuroillakin on vastuunsa. ”Seuran pitää pystyä tukemaan kunnolla huippu-urheilijoita. Usein Suomessa huiput saavat tukea kuitenkin myös muualta. Seurojen tulisi tarjota myös harrastetoimintaa, jotta ihmiset lähtisivät mukaan toimintaan.

Seppälä kaipaa vastuuta myös kunnilta ja valtiolta. Uimareiden tilanne on hänen mukaansa ”ihan ok”, mutta muiden yksilölajien on Suomessa vaikea saada riittävästi tukea yksityisiltä yhteistyökumppaneilta. ”Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, missä itse harjoittelen, kunta voisi satsata lisää harjoittelupaikkoihin. "

Liikuntapaikoista käydään välillä kovaa kiistaa seurojen ja muiden käyttäjien välillä. Seppälä kaipaa tähän jonkinlaista kompromissia. ”Olisi sitten vaikka yksi 50 metrin allas lisää”.

Hän uskoo, että huippu-urheiluun panostamisella voisi olla kauaskantoiset seuraamukset. ”Totta kai se vaatii paljon rahaa, mutta jatkossa se voisi myös tuoda Suomen valtiolle rahaa, kun Suomesta tulisi maailmalla tunnetumpia urheilijoita. Sitä kautta saisi muita avustuksia helpommin."

Teksti: Petra Manner

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 15/08, SLU.fi.


« Takaisin

Hyvä liikuntakunta tarjoaa tilaa liikkua!

www.hyvinvointialiikkeella.fi