Miten liikunta- ja urheiluseuroja tulisi tukea?

SLU:n voimassaolevan ohjelman keskiössä on liikunta- ja urheiluseura. Yksi ohjelman reitinvalinta on seuratuki, joka tässä yhteydessä tarkoittaa suoraa taloudellista tukea seuroille.

Kansallisen Liikuntaohjelman keskustelujen yhtenä teemana oli seuratoiminnan taloudellinen tukeminen. Keskustelu oli ja on mahdollista Veikkauksen hyvän tuoton ja ns. tuotonjakolain johdosta. Opetusministeriön budjettikehyksessä oli mahdollista tehdä uusia avauksia ja kulttuuri- ja urheiluministeri Wallin nostikin Kansallisen Liikuntaohjelman esityksistä seuratuen valtion budjettiin 2009.

Aloitus on hyvä! Budjettivaraus on iso, mutta suomalaiseen seuramäärään nähden pieni. SLU:n ohjelman seuratuki ei vielä siten toteudu. Ohjelmatyössä ajatus oli useasta kymmenestä miljoonasta eurosta, joita voitaisiin jakaa laajalle seuraryhmälle.

Tukea on siis kohdennettava. Se tarkoittaa, että tuen saajia on väistämättä rajoitettu määrä. Päätoimisten starttitukea vuonna 2009 saa 200 seuraa ja toiminnallisia tukia on arviolta noin 500, jos keskimääräinen tuki on 1500 euroa. Aktiivisia seuroja Suomessa on arviolta 9 000. Tukea saa todellakin vain pieni osa seuroista. Niinpä nyt puhutaankin seuratoiminnan kehittämistuesta, jonka avulla saadaan esimerkkejä ja ideoita kaikille seuroille.

Seuratoiminnan kehittämistuki on hieno alku. Ulkopuolisen arvioinnin pohjalta saamme lisää tietoa hankkeen onnistumisesta viimeistään vuonna 2011. Jo nyt on kuitenkin aloitettava keskustelu tulevaisuuden kokonaiskuvasta. Miten liikunta- ja urheiluseuroja tulisi tukea? Miten tuetaan urheiluseuran, jäsenten muodostaman, itsenäisen paikallisen yhteisön toimintaa? Mitä meillä valtakunnallisilla liikuntajärjestöillä on työkalupakissamme? Mitä julkinen valta voi itse asiassa tehdä?

Itse uskon ja tiedän, että taloudellinen tuki seuroille on yhteiskunnan kannalta tuottava sijoitus. Erityisen tuottavaa se on valtion näkökulmasta, joka ohjaa vapaa-ajan liikuntaan ja urheiluun käytännössä vain veikkausvoittovaroja. Kunnat tukevat seuroja paljon ja myös hyötyvät seuroista paljon. Kunnat ovat seurojen ykköstukija myös tulevaisuudessa, vaikka SLU:n visiot isosta seuratuesta toteutuisivatkin.

Miten taloudellinen tuki olisi tehokkainta jakaa? Siihen en osaakkaan vastata. Tässä on keskustelun paikka:

Mikä on ylipäänsä järkevä tapa valtakunnallisesti tukea seuroja? Tuetaanko rahalla vai asiantuntijatuella? Jos rahalla, mitä kautta raha olisi tehokkainta ja tuottavinta jakaa - kunnan kautta, lajiliiton kautta, liikunnan ja urheilun asiantuntijajärjestöjen kautta, erillisten hankkeiden kautta? Jos jaetaan rahaa, tulisiko sen olla toiminnallista tukea vai tukea päätoimisuuteen. Jos jaetaan rahaa, tulisiko raha jakaa kehittämiseen etukäteen hakemusten perusteella, vai tuloksista palkintona jälkikäteen?

Aloitetaan keskustelu! Tähän on erinomainen mahdollisuus Hyvä Seura –seminaarissa 21. marraskuuta Linnanmäellä. Keskustelun perustaksi dosentti Pasi Koski Turun yliopistosta julkistaa kymmenen vuoden välein toteutettavan valtakunnallisen urheiluseuratutkimuksen tuloksia. Nyt kuullaan tietoa suoraan seuratyön ytimestä ja saadaan sytykkeitä keskusteluun.

Katso myös www.seuratuki.fi

Rainer Anttila, kehitysjohtaja, SLU

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 15/08, SLU.fi.


« Takaisin