Urheilun erityispiirteet esillä Ranskan EU-puheenjohtajakaudella

Lissabonin sopimuksessa ja urheilun valkoisessa kirjassa mainitut urheilun erityispiirteet puhuttavat eurooppalaisia ja kansainvälisiä urheilujärjestöjä Ranskan EU-puheenjohtajakaudella.

Merkittävät urheilujärjestöt, kuten Kansainvälinen olympiakomitea, haluavat Ranskan puheenjohtajakaudella toimenpiteitä, jotka tukevat Euroopan komission vuonna 2007 julkaiseman urheilun valkoisen kirjan urheilun erityispiirteiden ja autonomian tunnustamista.

Tavoitteena on Lissabonin sopimuksella edelleen saada urheilulle EU:ssa oikeusperusta ja samalla urheiluohjelman kautta oma rahoitusohjelma.

Tavoitteita riittää

Ranskan edellisellä puheenjohtajakaudella vuonna 2001 saatiin aikaan valtion päämiesten Eurooppa-neuvoston hyväksymä Nizzan urheilun julistus, joten ymmärrettävästi juuri Ranskan puheenjohtajakausi herättää kansainvälisissä urheilujärjestöissä suuria odotuksia.

Urheilun yhteiskunnallisen roolin painottaminen on yksi Ranskan puheenjohtajakauden urheilun tavoitteista. Se sisältää liikunnan ja terveyden kytköksen korostamisen, dopingin vastaisen taistelun tehostamisen ja pyrkimyksen nuorten urheilijoiden täysipainoisen valmentautumisen ja kouluttautumisen edistämisen.

Urheilun taloudellisen merkityksen korostaminen kuuluu myös ohjelmaan, kuten urheilun hyvän hallinnon vahvistaminen. Jälkimmäinen tavoite pitää sisällään hyvin paljon ammattiurheilun lähtökohdista nousevia kysymyksiä ja varsinkin ammattijalkapalloilun piirissä esiin nousseita asioita, jotka kaipaavat selvitystä. Näihin kuuluvat pelaaja-agenttien oikeudellisten raamien luominen, joukkueurheilun kansallisten pelaajakiintiöiden problematiikka sekä seurojen lisenssijärjestelmän oikeutus.

Liikunnan ja terveyden painottamisen pontimena on EU-kansalaisten kasvava ylipaino-ongelma ja liikalihavuus, kroonisten sairauksien ehkäisy ja terveyden edistäminen. Komissiolla on tällä alueella työryhmä Sport and Health, jossa Suomi on mukana yhtenä yhdeksästä jäsenestä.

Liikunnan ja terveyden suosituksia on yhteensä 41 kappaletta. ”Ne ovat kaikki hyvin tutun kuuloisia, joiden eteen Suomi on tehnyt töitä kansallisesti jo pitkään”, muistutti kulttuuriasiainneuvos Raija Mattila OPM:n ja SLU:n urheilujärjestöille järjestämässä perinteisessä EU-aamukahvitilaisuudessa.

Antidopingtyö on EU:ssa perinteistä ja se kohtasi syyskuun 11. päivän 2001 terrori-iskun jälkeen uusia haasteita, kun dopingnäytteiden lentokuljetukset merkittävästi hankaloituivat. Suurissa linjoissa Ranskan puheenjohtajakaudella halutaan Euroopalta yhteinen linja WADAn toiminnassa, mikä mahdollistaisi Euroopan suuremman painoarvon järjestössä. Jäsenvaltioita myös kannustetaan Unescon kansainvälisen dopingin vastaisen sopimuksen hyväksymiseen.

Huoli urheilun rahoituksesta jatkuu

Raha ja sen vaikutukset ovat myös perinteisiä pohdinnan aiheita urheilun järjestelmässä. Euroopan komissiossa on työryhmä pohtimassa urheilun taloudellisia vaikutuksia. Sport and Economics –työryhmässä on 11 jäsenmaata, joista yksi on Suomi.

Ranskassa julkaistiin vastikään tutkimus urheilun yksityisen ja julkisen rahoituksen suhteesta. Jäsenmaiden välillä oli huomattavia eroja, mutta keskiarvoisesti lähes puolet (49.5 %) rahoituksesta tuli kotitalouksilta, 24 prosenttia paikallistasolta, 12 valtiolta ja 14 prosenttia yrityksiltä. Tutkimuksen puutteena voidaan pitää sitä, että vapaaehtoistyön arvoa ei mitattu.

Komissiolta on tulossa urheilun ruohonjuuritason rahoitusta koskeva selvitys vuoden 2009 aikana.

Urheilun rahoituksen lisäksi Ranskan puheenjohtajakaudella puhuttaa nuorten tavoite yhdistää menestyksekäs urheilu-ura ja integroituminen työmarkkinoille.

Valkoisessa kirjassa tähän on kiinnitetty huomiota urheilijan tarpeesta saada kahden uran koulutusta (dual-training). Lääkkeiksi tähän tarjotaan mm. korkealaatuisten paikallisten harjoittelukeskusten perustamista sekä investoimista nuorten lahjakkaiden urheilijoiden harjoitteluun ja harjoitusolosuhteisiin.

Nuorten urheilijoiden valmennuksesta Euroopassa on tehty EU:ssa selvitys, jossa on yhteensä 16 suositusta koskien nuoria huippu-urheilijoita. Ranskan puheenjohtajakauden yksi tavoitteista onkin saada EU:n yhteinen näkemys suosituksista.

Teksti: Henry Järvinen

Lisätietoa Ranskan puheenjohtajuuskaudesta tästä.

Teemaa käsiteltiin opetusministeriön ja SLU:n järjestämillä liikunnan EU-aiheisessa keskustelutilaisuudessa OPM:ssä 6.11.2008. Mukana keskustelemassa oli 45 liikuntajärjestöjen edustajaa.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/08, Henry Järvinen, SLU.fi.


« Takaisin