Timo Laitinen: Tervetuloa Syyskokousviikonloppuun!

Puheenjohtajalle syyskokousviikonloppu on erittäin tärkeä paikka saada jäsenkentän päätökset ja evästys SLU ry:n johtamiseen. Sitä tekevät myös yhteiset keskustelut perjantain ja lauantain seminaareissa ja kahvitauoilla. Odotan innolla tulevia päiviä.

Olen erittäin kiinnostunut kuulemaan, mitä Hyvä Seura –seminaarissa (21.11.) uutisoitava seuratutkimus nostaa esiin. Edellinen vastaava tutkimus on tehty kymmenisen vuotta sitten. Seuraan urheiluseuratoimintaa läheltä myös lasteni harrastusten kautta ja minulla on edelleen kolmessa lajissa kilpailulisenssi. Jokainen meistä tietää, että yhteiskunnan muutosvauhti on ollut kova. Meidän on osattava Suomessa varmistaa se, että seuratoiminta voi hyvin vielä kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua.

Perjantai-ilta on upea hetki. 22 seuratoimijaa saa Pohjola-palkinnon merkittävästä työstään. Yksi seura saa SLU:n ympäristöpalkinnon. Voimme kiittää hyviä seuroja eri puolilta Suomea ja iloita heidän työnsä tuloksista. Valtakunnallinen ja maakunnallinen media kertoo heidän ansionsa muidenkin huomioitavaksi. Toivon todella, että kiittämisen henki saa lisää jalansijaa tavoissamme toimia.

Lauantai-aamuna (22.11.) valmistaudun syyskokouspäivään. Liikuntapolitiikan suuntaviivoja -seminaarissa pysähdyn nimenomaan kuuntelemaan, mitkä asiat Olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola, Kuntoliikuntaliiton puheenjohtaja Timo Sahi ja TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero tuovat esiin yhteisesti ratkaistavina haasteina. Jäsenjärjestöjen asiantuntemus on kovatasoista ja monipuolista.

Lounaan jälkeen alkaa SLU ry:n syyskokous. Sali täyttyy jäsenjärjestöjen kokousedustajista. Syyskokous päättää tärkeistä henkilövalinnoista hallitukseen sekä katto- ja palvelujärjestö SLU ry:n toiminnasta ja taloudesta 2009. Pääsihteeri Jukka Pekkala esittelee kokouksessa hallituksen ja toimituksen valmisteleman SLU ry:n toiminta- ja taloussuunnitelman 2009. Päätämme lisäksi muista sääntöjen mukaisista asioista. Annan kokouksessa myös tilannekatsauksen SLU ry:n sääntöuudistuksesta.

Tahdon, että meillä on paras mahdollinen SLU ry tuomassa menestystä jäsenjärjestöille, seuroille ja niissä toimiville ihmisille sekä sitä kautta mahdollisimman monelle suomalaiselle.

Tervetuloa!

Timo Laitinen, puheenjohtaja, SLU

Lisätietoa SLU ry:n syyskokouspäivistä 21.-22.11.2008 tästä.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/08, SLU.fi.


« Takaisin