Lumilyhty: Pienempi joukko ansaitsee tänä vuonna enemmän euroja

Monelle seuralle osana joulutouhuja kuuluu Lumilyhty -arvan avulla kerättävät toimintarahat. Lapset peliasuissaan ympäri Suomen maata kauppaavat lähialueen kanssaihmisille Lumilyhtyä ja sen unelmia ja upeita voittoja.

Tiedän, että näiltä lapsilta kysytään usein, onko joku voittanutkin jotain ja vastaus on kyllä, sillä viime vuonna kaikkiaan yhdeksää henkilöä onnisti auton kohdalla ja monessa kotitaloudessa katsellaan televisio-ohjelmia uuden Sonyn kotiteatterin välityksellä.

Kyllä voittoja ja unelmia on Lumilyhdyn avulla jaettu

Unelmat toteen sekä urheiluseuralle että arvan ostajalle! Lumilyhdyn avulla onnistui lähes kymmenen perheen matka Pariisin Disney Worldiin tämän vuoden sateisena kesänä. Uuden menopelien avulla on matka taittunut voitto-skootterilla koti Suomessa, sillä niitä luovutettiin voittoina Lumilyhdystä kaikkiaan 281 kappaletta. Tässä vain osa viime vuoden voitoista.

Lumilyhty –arpoja varainhankitakeinona käyttävien seurojen ja joukkueiden määrä pienenee?

Kuivaa, mutta tilastot kertovat totta, että Lumilyhtyä tilaavien seurojen määrä on jonkin verran pienempi kuin edellisenä vuonna, silti tilausten koot kasvavat. Jo nyt on menty hyvästi yli viime vuoden tilausten määrän – hienoa. Tilatkaa lisää ja tehkää tulosta omalle seuralle tai joukkueelle – arpakauppiaita on tänä vuonna vähemmän myyntiapajilla!

SLU ja SLU-alueet yhdessä markkinoivat Lumilyhty-varainhankintakeinoa ja levittävät sen ilosanomaa seurakenttään. Varsinais-Suomen ja Porin alueilla toimiva LiikU ja Pohjois-Savossa toimiva PSL ovat omalta osaltaan alueellisesti kasvattanut seuramyyjien määrää sekä tilattujen arpojen osuutta. Toisaalta taas Etelä-Karjalan alueella toimiva EKLU:n seuramäärä on sama kuin viime vuonna, mutta myyntiin otettujen arpojen määrä on kasvanut yli 1000 arvalla. Näin tapahtunut myös Kokkolan eteläpuolisella Pohjanmaalla toimivan PLU:n alueella. PLU:n myyntiin otettujen arpojen määrä on noussut lähes 2000 arvalla. Upeaa!

Mitä keinoja SLU:n on kehitettävä saadakseen arvat osaksi jokaisen urheiluseuran varainhankintaa? Pitäisikö Lumilyhty -arpatuotetta uudistaa ja mihin suuntaa, jotta yhä useampi seura ja joukkue ottaisi toiminnan rahoittamisen välineeksi jouluisen Lumilyhty -arvan? Tähän SLU:lla ei ole viisasten kiveä, mutta toivomme, että asiasta voidaan keskustella. Laittakaa siis allekirjoittaneelle jutunjuuria ensi vuotta ajatellen, sillä vuoden 2009 Lumilyhty –arpajaisten suunnittelu on starttaamassa näillä hetkillä.

Nyt palkitaan seura kekseliäimmästä myyntikeinosta

SLU palkitsee tämän vuoden Lumilyhty-myyjien keskuudesta seuran tai joukkueen, joka kehittää uuden, innostavan, kekseliään ja hyvin myyvän keinon oman toiminnan tukemiseksi. Osallistu kilpailuun ja kerro meille oma myynti-ideanne – se voi olla juuri se idea, josta saatte toimintatonnin (rahaa siis 1000 euroa) ja Hyvä Seura koulutusrahaa kokonaista 1000 euroa. Lisätietoa löytyy osoitteesta: Keksi myyntikeino ja voita!

Lumilyhty – Pieni suuri arpa.

Teksti: Christine Heinonen, markkinointisuunnittelija, SLU. Ota yhteyttä: etunimi.sukunimi@slu.fi

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/08, Christine Heinonen, SLU.fi.


« Takaisin