Liikunnasta supistetaan vaikka liikuntapanostuksilla voitaisiin säästää kunnan rahoja. Pahimmillaan hyvinvointikassasta otetut pikavipit aiheuttavat tuleville vuosille vaikeasti hoidettavan velkakierteen.
Kuntatalouden tiukentuvassa tilanteessa myös liikunta on säästölistalla monen kunnan talousarviossa. On selvää että kaikilta kunnan toimialoilta etsitään säästöjä. Liikunnan ja muun hyvinvointia edistävän ja pahoinvointia ennaltaehkäisevän toiminnan osalta vaarana on, että näennäisen pienillä säästötoimenpiteillä lisätään kustannuksia tulevina vuosina. Liikuntamenojen osuus kunnan taloudesta on niin pieni, että sitä koskevilla leikkauksilla ei voida pelastaa kunnan taloudellista tilannetta. Liikuntapanostuksilla voidaan kuitenkin säästää merkittävästi kunnan rahoja tukemalla kuntalaisten vastuunottoa omasta hyvinvoinnista.
Liikuntaedellytysten tarjoaminen on peruspalvelu, jonka toteuttamisvastuut on kirjattu lainsäädäntöön. Liikuntalain 2§:n 3 momentin mukaisesti "kunnan tulee luoda edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa, tukemalla kansalaistoimintaa, tarjoamalla liikuntapaikkoja sekä järjestämällä liikuntaa ottaen huomioon myös erityisryhmät". Tätä tarkoitusta varten kunnalle myönnetään liikuntatoimen käyttökustannuksiin valtionosuutta ja liikuntapaikkarakentamiseen valtionavustusta.
Vaikka liikuntapalveluilla ei olisi vastaavaa selkänojaa, menestyvä kunta tuskin luopuisi niiden tuottamisesta. Liikuntapalveluiden arvostus kuntalaisten keskuudessa on korkea ja ne ovat merkittävä vetovoimatekijä asuinpaikkaa valittaessa. Liikkuvat ja hyvinvoivat kuntalaiset ovat myös kunnan etu. Kun toimintaedellytykset ovat olemassa, aktiiviset harrastajat luovat toimintaa myös muille. Jokainen seuratoimintaan satsattu euro moninkertaistuu vapaaehtoistyön ansiosta.
Liian vähäinen liikunta aiheuttaa vuosittain 57–75 euron lisäkustannukset asukasta kohden. Terveyttä edistävän liikunnan tukeminen tulee kunnalle edullisemmaksi kuin ne sosiaali- ja terveyssektorin kasvavat kustannukset, jotka johtuvat liikkumattomuudesta. Yksi liikunnan merkittävimmistä välillisistä hyödyistä on mahdollisuus alentaa merkittävästi diabetesriskiä. Nopeasti yleistyvän kansantaudin ehkäisyssä ja hoidossa liikunta on yksi merkittävimmistä tekijöistä. Arvion mukaan nykykehityksellä diabeetikkojen määrä (ja luultavasti myös kustannukset) kaksinkertaistuu ennen vuotta 2020. Maksammeko mieluummin sairastuneiden hoidosta vai sairauksien välttämisestä?
Kuntalaisten käytössä olevat liikuntapaikat ja -ympäristöt on luotu vuosikymmenien aikana pääasiassa kuntien toimesta. Tehdyt investoinnit tuottavat hyötyä liikuntapaikkojen aktiivisen käytön myötä hyvinvointina, viihtymisenä ja terveytenä. Liikuntapaikkojen käyttöaikojen supistaminen tai pahimmassa tapauksessa liikuntatilojen sulkeminen säästöjen nimissä supistaa vääjäämättä käyttäjämääriä. Tilanne on paradoksaalinen, sillä taantuman aikana uimahallien ja muiden liikuntapaikkojen käyttäjämäärä lisääntyy. Liikunta on erinomainen tapa pitää huolta henkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista lomautusten, työttömyyden ja muiden haastavien elämänjaksojen aikana. Ovien sulkemisesta huolimatta tilojen välttämättömät ylläpitokustannukset juoksevat. Jos liikuntatiloja kutsuttaisiin hyvinvointitehtaiksi (minkä hyvin voisi tehdä), sulkisimmeko laitoksen tuotantolinjoja laman aikana?
Kun liikunnan talous on kireä ja liikuntapaikkojen ylläpitokustannukset nousevat yleisen kustannustason myötä, päädytään usein kunnan liikuntapaikkojen käyttömaksujen nostamiseen. Taksojen nostaminen kohdistuu kovimmin taloudellisesti heikoimmilla oleviin kuntalaisiin ja voi näkyä nopeasti kävijämäärien vähentymisenä. Käyttömaksuista saatavat tulot eivät välttämättä kasva korotuksista huolimatta.
Priorisointi on budjettia käsittelevien kuntapäättäjien haasteellinen tehtävä. Säästöt kirpaisevat kaikkia kuntalaisia. On järkeiltävä minkälaisia kerrannaisvaikutuksia eri säästötoimenpiteillä aiheutetaan. Ennaltaehkäisevien palveluiden ideana on kasvattaa toteutumattomia kulueriä eli ehkäistä syntyviä kustannuksia. On myös arvioitava kriittisesti, vaikuttavatko säästötoimenpiteet merkittävästi ratkaistavaan yhtälöön eli talousarvioon. Kuntatalouden ongelmat eivät ratkea kuntien pieniä liikuntamäärärahoja leikkaamalla tai liikuntatilojen vuokria korottamalla.
Teksti: Karoliina Luoto, asiantuntija, SLU
SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: Karoliina Luoto, LUM 16/09, SLU.fi.
Mediakortti