Hengitys- ja verenkiertoelimistön hyvä kunto voi ehkäistä dementiaa

Kuva: Antero Aaltonen.

Hengitys- ja verenkiertoelimistön hyvä kunto suojaa älyllisten toimintojen, erityisesti muistin, heikkenemiseltä ikääntyneessä väestössä.

Hengitys- ja verenkiertoelimistön hyvä kunto ennustaa hyvää välitöntä muistia, hyvää viivästettyä muistia ja hyvää hahmottamiskykyä kahden vuoden seuranta-aikana.

Pirjo Komulaisen ja hänen tutkimusryhmänsä tutki 57−78-vuotiaita naisia ja miehiä. Tutkittavat (1348 henkilöä) osallistuivat Kuopion Liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksessa nelivuotiseen liikuntatutkimukseen. Älyllisten toimintojen ja kestävyyskunnon yhteyksiä tutkittiin kahden vuoden seurantatutkimuksella.

Kestävyyskunnoltaan parhaimmalla kolmanneksella oli 49 prosenttia pienempi vaara työmuistin heikkenemiseen kuin kestävyyskunnoltaan heikoimmalla kolmanneksella.

Kestävyyskunnoltaan parhaimmalla kolmanneksella oli myös 46 prosenttia alentunut vaara viivästetyn muistin heikkenemiseen verrattuna heikompikuntoisiin. Välitön muisti sekä verbaalinen ja visuaalinen suorituskyky paranivat kahden vuoden aikana, viivästetty muisti ei muuttunut.

Huonon kestävyyskunnon merkitys hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien sekä mm. diabeteksen riskitekijänä tiedetään hyvin. Samat riskitekijät ovat keskeisiä myös älyllisten toimintojen heikkenemisessä ja lopulta dementian kehittymisessä. Muistin heikkenemistä pidetään varhaisimpana Alzheimerin tautia edeltävänä merkkinä.

Tutkijat toteavat, että hengitys- ja verenkiertoelimistön hyvä kunto on positiivisesti yhteydessä älylliseen toimintakykyyn ja se voi olla tärkeä tekijä ikääntyvien itsenäisyyden ja elämänlaadun turvaamisessa ja jopa dementian ehkäisyssä.

Pirjo Komulainen ja hänen tutkimusryhmänsä voitti ensimmäisen palkinnon Liikuntatieteellisen Seuran ja Liikuntalääketieteen keskusten järjestämässä Vuoden 2009 liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailussa. Liikuntalääketieteen päivien yhteydessä järjestettyyn kilpailuun osallistui 42 suomalaista liikuntalääketieteellistä tutkimusta.

Kardiorespiratorinen suorituskyky muistin ennustajana ikääntyneillä miehillä ja naisilla. 1)P. Komulainen, 1) K. Savonen, 1) H. Litmanen, 1,2) T.A. Lakka, 3) V. Kiviniemi, 1) M. Hassinen, 4,5) M. Kivipelto, 6) T. Hänninen, 1) H. Heikkilä, 1) R. Kouki, 1) L. Hakola, 1,7) R. Rauramaa

1) Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos, 2) Biolääketieteen laitos, Kuopion yliopisto, 3) Tietotekniikkakeskus, Kuopion yliopisto, 4) Neurotieteen ja neurologian laitos, Kuopion yliopisto, 5) Karoliininen instituutti, Tukholman yliopisto, 6) Neurologian osasto, Kuopion yliopistollinen sairaala, 7) Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Kuopion yliopistollinen sairaala.

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/09, SLU.fi.


« Takaisin