Vähäinenkin liikunta suojaa tyypin 2 diabetekselta

Kuva: Antero Aaltonen.

Jo vähäisellä vapaa-ajan liikunnalla on itsenäinen merkitys tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä.

Tyypin 2 diabetes on maailmanlaajuinen ongelma lisääntyneen liikalihavuuden ja inaktiivisuuden myötä. Katja Wallerin ja tutkimusryhmän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, suojeleeko vapaa-ajan liikunnan harrastaminen tyypin 2 diabetekselta lähes 30 vuoden seurannan aikana, kun geenit ja lapsuuden ympäristö otetaan huomioon. Geneettiset tekijät kontrolloitiin kaksostutkimusasetelmalla.

Tutkimuksen kohteena olivat Suomessa ennen vuotta 1958 syntyneet samaa sukupuolta olevat kaksosparit (20487 henkilöä). He vastasivat vuonna 1975 kyselyyn, jossa selvitettiin mm. liikunta-aktiivisuutta.

Liikunta-aktiivisuuden mukaan tutkittavat jaettiin viiteen aktiivisuusluokkaan. Kansallisista rekistereistä saatiin tieto tyypin 2 diabetestapauksista seuranta-aikana 1976−2004.

Seurannan (28 vuotta) aikana ilmaantui yhteensä 1082 tyypin 2 diabetes tapausta. Tulokset osoittavat, että liikunnallisesti aktiivisemmilla kaksosilla oli pienempi todennäköisyys sairastua tyypin 2 diabetekseen seurannan aikana kuin inaktiivisilla kaksospareillaan. Tulokset olivat samanlaiset sekä identtisillä että ei-identtisiä kaksospareilla.

Katja Wallerin ja tutkimusryhmä voitti vuoden 2009 Nuori Liikuntalääketieteen tutkija kilpailun. Liikuntatieteellisen Seuran ja Liikuntalääketieteen keskusten järjestämään Nuori tutkija -kilpailuun osallistui 15 nuorta liikuntalääketieteen tutkijaa.

Vapaa-ajan liikunnan vaikutus tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä; 28 vuoden seurantatutkimus kaksosilla. 1)Katja Waller, M.Sc., 2)Mikko Lehtovirta M.D., 2,3)Jaakko Kaprio, M.D., Ph.D., 2)Karri Silventoinen Ph.D., 2)Markku Koskenvuo MD., Ph.D., 1)Urho M. Kujala, M.D., Ph.D.1

1)Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, 2)Kansanterveystieteen laitos, Helsingin yliopisto, 3)Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osasto, Kansanterveyslaitos

SLU:n jäsenjärjestöt ja niiden seurat saavat käyttää tekstiä lähteen mainiten: LUM 16/09, SLU.fi.


« Takaisin